Eero Huovisen saarna eläinlääketieteellisen tiedekunnan promootiojumalanpalveluksessa Helsingin tuomiokirkossa 5.6.2015
Arvoisa juhliva promootioväki, kära doktorer,
sisters and brothers in Jesus Christ
Raamatun luomiskertomuksessa kiinnittää huomiota, että eläimet luotiin ennen ihmistä. Onko tällä muinaisen tarinan yksityiskohdalla jotain sanottavaa eläinlääketieteellisessä juhlassa?
Läsnä olevan oppineen kuulijakunnan keskellä ei tarvitse erikseen mainita, että Raamatun vanha kertomus ei ole tieteellinen selostus, ei pöytäkirja eikä akateeminen analyysi luonnon synnystä ja kehityksestä. Mutta elämän ymmärtämiseksi sitäkin voi lukea.
Usein on väitetty, että ihminen on luomakunnan kruunu. Akateemisena juhlapäivänä, jolloin korjataan hedelmiä korkeatasoisesta tieteellisestä tutkimuksesta, on luontevaa ajatella, että luomakunnan kehittäminen on juuri ihmisen kädessä. Huipulle päästään ja tiede edistyy, jos on älykkäitä, kekseliäitä ja viisaita ihmisiä. Homo sapiens on luomakunnan kärjessä.
Ja silti me ihmiset olemme olemassa vain osana suurta luomakuntaa. Omalla runollisella tavallaan Raamatun luomiskertomuskin palauttaa meidät maan pinnalle. On jotain puhuttelevaa, jopa hauskaa siinä, missä järjestyksessä kaikki sai alkunsa. Ensin luotiin valo, sitten taivas, maa ja meri, kasvikunta, aurinko, kuu ja tähdet. Vasta näiden jälkeen tulevat eläimet ja nekin kiinnostavassa järjestyksessä, ensin kalat ja linnut, sitten karjaeläimet, pikkueläimet ja villieläimet. Kun monet erilaiset eläimet on lueteltu, niin luomiskertomus sanoo lähes darwinilaisessa hengessä, että luotuihin kuuluvat ”kaikki eläinten lajit”. Onkohan Lajien synnyn ja Jumalan luomistyön välillä sittenkään niin suurta vastakohtaa kuin joskus on ajateltu?
Vasta eläinten jälkeen tulee ihmisen vuoro. Joku voisi leukailla ja sanoa, että huippu tulee vasta lopuksi. Mutta yhtä hyvin voimme ajatella päinvastoin. Ihmisen elämä on mahdollista vasta sitten, kun muu luonto antaa elintilan ja edellytykset. Luomisen suuressa draamassa ihmisen osa tulee mielekkääksi vasta eläinten jälkeen. Emme siis ole turhan tiedekunnan juhlassa.
The bond between the animals and humankind is a familiar idea to the festive audience before me. Even though the title of the faculty, according to Finnish wording, mentions only animals, its mission is broad and evokes respect: “The Faculty of Veterinary Medicine safeguards the health and wellbeing of animals and people.”
When ordinary people read this mission statement, they may well misunderstand it. If they are simply content with their first impressions, they might be puzzled as to why a faculty with a name ordinarily restricted simply to animals would desire to bear responsibility for people as well. Should the faculty herself not be satisfied with what her name refers to?
Those who know the curricula of the department better can, for example, remind that the research on food hygiene immediately touches on human wellbeing. Animals and human beings cannot be isolated from each other.
The connectedness of animals and human beings is particularly emphasized when health is pursued. In the faculty this holistic view is highlighted in the concept of One Health. Just as the globe is one and indivisible, so also health affects all creation. Animals, the environment and human beings are all interdependent. Our health is shared.
Tiedekunnan missio on yhtä aikaa kunnianhimoinen ja nöyrä. Tavoite asetetaan korkealle, kun halutaan vastata sekä eläinten että ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Mutta samaan aikaan tiedekunta on myös realistinen ja tuntee tonttinsa. Missiota toteutetaan ”omalta osalta”, siis siltä osin, mikä kuuluu juuri tämän tiedekunnan omimpaan alaan.
Mission takana on myös klassinen käsitys yliopistosta kokonaisuutena, monenlaisten tieteenalojen yhteenliittymänä. Yhtäältä jokaisella tieteenalalla on oma roolinsa, mutta toisaalta kaikki liittyvät kuitenkin yhdeksi kokonaisuudeksi. Yliopisto on universitas scientiarum.
Raamatun luomiskertomus ei ole vain oman aikansa kielellä esitetty kuvaus kaiken synnystä. Ehkäpä vielä olennaisempaa kertomuksessa on, että siinä arvioidaan luodun todellisuuden laatua ja arvoa. Monen monta kertaa toistuvat samat sanat: ”Jumala näki, että niin oli hyvä.” Kyse ei ole vain siitä, että Luoja itse on hyvä, vaan siitä, että luomakunta on luotu hyväksi ja että se kantaa mukanaan hyvyyttä.
Guds godhet nämns två gånger också i den del av skapelseberättelsen som tangerar Veterinärmedicinska fakultetens område. Goda är de varelser som vimlar i vattnet, fåglarna som flyger över jorden, boskapen, alla små djur, till och med de vilda djuren. ”Och Gud såg att det var gott”.
Skapelsens godhet är både en gåva till människan och en uppgift, på samma sätt som en god hälsa är både en glädje och en skyldighet. Även här kommer fakultetens koncept En hälsa – Yksi terveys till uttryck. Det goda som vi får ta emot är inte alltid ett resultat av vårt eget arbete, utan det har givits oss. Man måste jobba för sin hälsa, men samtidigt måste man komma ihåg att en god hälsa är en gåva, någonting som vi helt enket bara får. Den goda naturen och den goda Skaparen delar med sig av godheten.
Olipa kerran kukko, jolla oli vahva itsetunto. Joka aamu se nousi varhain, silloin kun oli vielä pimeää, astui ulos ja kiekui komean laulunsa. Aurinko nousi ja kukko oli roolistaan ylpeä. Eräänä päivänä kukko kuitenkin sairastui ja menetti äänensä. Kurkusta tuli pelkkää kihinää ja kröhinää. Nielua kivisti, mutta mikä vielä pahempaa, kukko tuli epätoivoiseksi ja masentuneeksi. Miten hänen virantoimitukselleen kävisi seuraavana aamuna?
Koko yön kukko valvoi. Kun vielä oli hämärää, se astui ulos, nosti kaulansa, mutta ääntäkään se ei saanut aikaiseksi. Harja painui alaspäin ja kukon mieli oli maassa. Mutta sitten kukko havahtui: aurinko nousi. Yllätys oli suuri: aurinko nousi, vaikka kukko ei laulanutkaan. Uusi päivä ei ollutkaan kukon kiekumisen varassa. Kaikki oli kohdallaan ilman kukonlauluakin.
Tieteentekijä ei ole joka suhteessa kuin kukko, mutta virka se on tohtorillakin. On noustava varhain, kirjoitettava, tutkittava ja joskus laulettavakin kaikkein parhaimmilla taidoilla. Ja silti on muistettava, että elämässä on monia asioita, jotka eivät ole yksin minun varassani, vaan toisten varassa, yhteisön varassa, luomakunnan varassa, Jumalan varassa.
Kaikki ei ole ihmisen kädessä. Juuri tässä meillä on oppimista eläimiltä. Jeesuksen sanat neuvovat oikeaan huolettomuuteen, mutta myös oikeaan uskoon ja luottamukseen:
”Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!” (Matt. 6: 25-26)
Rakas promootioväki. Vaikka te ja me kaikki olemmekin ihmisinä enemmän arvoisia kuin eläimet, meillä on kuitenkin paljon yhteistä eläinten kanssa, myös paljon opittavaa. Kuulumme samaan luomakuntaan, siihen hyvään todellisuuteen, jonka olemme saaneet lahjaksi.
Tänään on monta syytä olla vapaa kuin taivaan lintu, laulaa rohkeasti kuin kukko, illalla ehkä vielä riehakkaammin kuin nyt. Ennen kaikkea on syytä luottaa siihen, että aurinko paistaa niin pahoille kuin hyville. Hyvä Jumala on hyvä kaikille. Olkaamme siis onnellisia, kiitollisia ja iloisia.