Piispa Teemu Laajasalon saarna Tuomasmessussa Mikael Agricolan kirkossa helluntaina 5.6.2022

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

    ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani – mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

    Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.

    Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.”

Joh. 14:23–29

Hyvä helluntain juhlijat, rakas tuomasväki, hyvät ystävät täällä rakkaassa Agricolan kirkossa,

Mitä yhteistä on Kalasataman tornitaloilla ja ala-asteen telinevoimistelutunneilla? Ne ovat molemmat aiheuttaneet minulle ongelmia. En pidä korkeista paikoista ja vaikka koulussa liikunta oli yksi lempiaineistani, telinevoimistelu jännitti. Kun menen pilvenpiirtäjään, minun täytyy yhä edelleen pakottaa itseni katsomaan aluksi kauas horisonttiin ja vasta sitten vähitellen pystyn katsomaan suoraan alas ikkunasta. Pukkihyppyliikkeitä ei onneksi enää vaadita missään, mutta muistan, että jokaista koulussa tehtyä hyppyä edelsi rohkeuden kerääminen ja itsensä patistaminen.

***

Hyvä tuomasmessulainen, mieti, missä tilanteessa olet tarvinnut rohkaisua? Olen varma, että tässä salissa on nyt monta tarinaa mielen päällä. Osa tarinoista on keveitä, sellaisia, jotka ihminen voisi mielellään jakaa tässä opettavaisena kertomuksena kaikille. Ja osa tarinoista on raskaita, sellaisia, joita ei tulisi mieleenkään sanoa ääneen; sellaisia rohkaisun tarpeen hetkiä, että niitä on vaikea muistella edes omassa päässä.

Vaikka tilanteet ovat täysin erilaisia, niissä on jotain samanlaista.

Tämän helluntaipäivän evankeliumissa Jeesus rohkaisee opetuslapsia. Hän sanoo heille: ”Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Nämä ovat Jeesuksen sanat opetuslapsilleen. Ja ne ovat Hänen sanansa kaikille seuraajillensa. Ne ovat sanat meille. Jeesus antaa meille ohjeen olla rohkea ja varoa vaipumista epätoivoon.

Moni haluaisi olla rohkea. Harva sanoo, että en halua olla rohkea. Rohkeus on hyve, joka yhdistetään usein sankaruuteen. Rohkeudesta nousevat mieleen monenlaiset kansallissankarit ja esitaistelijat. Ylitsepääsemättömien esteiden ylittäjät. Rohkeus ei kuitenkaan ole pelottomuutta, vaan se on toimimista pelosta huolimatta. Rohkea joutuu sietämään pelkoaan. Pelon keskellä toimiminen vaatii kestävyyttä.

Tunnistamme nopeasti, että emme aina pysty rohkeuteen halustamme huolimatta. Vaikka kuinka haluaisimme tai yrittäisimme. Emme kestä tai emme ole kestäviä.

Meidän elämämme on täynnä erilaista kärsimystä ja oman elämän epäonnistumista. Se on täynnä kokemuksia, jotka muistuttavat siitä, että meillä nimenomaisesti ei ole syytä rohkeuteen. Se on täynnä todistusaineistoa, joka kehottaa rohkeuden sijasta vaipumaan epätoivoon. On monta hetkeä, jolloin ihmisen on helpompi uskoa Saatanaan kuin Jumalaan. Tuntuu, että pahan valta on jo voittanut.

Rohkaisua tarvitaan ja se tuntuu hyvältä. Mutta vääränlainen rohkeuteen velvoittaminen voi epätoivon keskellä kärsivälle tuntua loukkaukselta, lähes väkivaltaiselta vaatimukselta.

***

Jeesus puhuu päivän evankeliumissa paitsi rohkeuden puolesta myös epätoivoon vaipumista vastaan. Jeesus tunnistaa, että epätoivossa on jotain maan vetovoiman kaltaista. Epätoivoon voi vaipua. Se vetää puoleensa ja painaa ihmisen matalaksi. Epätoivon vetoa vastaan täytyy erikseen taistella. Rohkeutta helpompaa on nähdä ympärillään vain epäonnistumisen mahdollisuuksia ja umpikujia. Jeesus kehottaa meitä siis samanaikaisesti rohkeuteen ja varoittaa vaipumisesta epätoivoon. Olisiko niin, että Jeesus itse asiassa tunnistaa, että kykymme rohkeuteen on hetkellistä ja epätoivoon vaipuminen todennäköisempää? Rohkeutemme on parhaimmillaankin aina väliaikaista ja ohimenevää.

***

Rakkaat sanankuulijat,

Jeesuksen sanoissa ei ole perimmältään kyse ihmisen kehottamisesta pinnistelemään tai ponnistelemaan itseään rohkeaksi. Sanat eivät ole sittenkään elämäntapaohje. Ennen kuin Jeesus kehottaa meitä rohkeuteen ja ennen kuin hän ohjaa meitä välttämään epätoivoon vaipumista, Hän sanoo: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa.”

Jeesuksen sanat rohkeudesta ja epätoivosta eivät vetoa ihmisen voimaan. Ne eivät vetoa ihmisen mielentyyneyteen tai tahdonlujuuteen. Ne eivät vetoa ihmisen toivorikkauteen tai henkiseen kriisinkestävyyskykyyn. Ne vetoavat Jeesukseen itseensä.

Se rohkeus, johon Jeesus meitä tämän helluntain evankeliumissa kehottaa, on Jumalan lahjaa. Jumalan lahjaa, joka perustuu Jeesuksen antamaan lupaukseen Hänen ”omasta rauhastaan” – Jeesuksen rauhasta, joka on kestävää ja pysyvää rauhaa. Se rauha mahdollistaa rohkeudessa pysymisen.

”Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” Näiden sanojen voima syntyy siitä, kuka ne sanoo. Kristus ei ajattele, että rohkeus ja toivo ovat meidän varassamme, vaan ne ovat Hänen itsensä varassa. Hän antaa meille tehtävän, mutta samalla Hän antaa meille lahjan. Hänen sanojensa pääviesti on lupaus eikä kehotus. Oma rohkeutemme on Kristuksen rohkeutta.

Jeesus tunnistaa sen rauhan, minkä ihminen voi saada maailmasta. Katosta pään päällä, kohtuullisesta ruuasta, ystävistä, terveydestä ja toimeentulosta. Ja samalla Jeesus tunnistaa, että mikään näistä ei anna täydellistä vastustuskykyä pelolle tai epätoivolle.

Jeesuksen opetuslapsille jättämä ”oma rauha”, siis Jeesuksen rauha, on jotain sellaista rauhaa, joka antaa oikeuden katsoa tätä maailmaa toisenlaisin silmin. Se on rauhaa, joka antaa luvan katsoa tämän hetken surujen yli tulevaan. Se on rauhaa, joka oikeuttaa luottamaan siihen, että pitkänkin tippumisen jälkeen jossain kohdassa meitä vastassa on turvaverkko. Se on rauhaa, joka voi tehdä pelokkaasta rohkean, epätoivoisesta toiveikkaan – se on sitä täydellisen sovituksen rauhaa, joka tekee heikosta vahvan, likaisesta puhtaan, syntisestä hurskaan ja kuolevaisesta elävän.

***

Rakas Tuomasväki. Nämä Jeesuksen sanat ovat tänään kehotuksia ja ennen kaikkea lupauksia myös tämän yhteisön työlle. ”Ole rohkea, älä vaivu epätoivoon.”

Ei omassa, vaan Kristuksen voimassa teidän tehtävänne on toistaa näitä sanoja tämän kaupungin eri tavoin epäonnistuneille ja epäileville, kompastuneille ja haavoitetuille. Kaikille ihmisille. ”Ole rohkea, älä vaivu epätoivoon.” Toistakaa näitä hyviä lupauksia. Toistakaa niitä nuorille ja vanhoille, toistakaa rikkaille ja köyhille, toistakaa vahvoille ja heikoille. Toistakaa niitä niin, että ihminen voisi uskoa epäonnistumistensa keskellä rohkeuden lupauksiin; niin, että hän voisi maailman kärsimysten keskellä elää menettämättä toivoansa, niin, että epäilyjensä keskellä ihminen saisi kuulla taivaallisen juhlasoiton.

Älkää kehottako, vaan luvatkaa. Älkää arvioiko, vaan armahtakaa. Älkää vaatiko, vaan vapauttakaa.

Antakaa ihmisille lupa katsoa tätä maailmaa ja sen murheita toisin silmin. Silmin, jotka katsovat murheiden yli tulevaisuuteen. Silmin, jotka näkevät taivaaseen asti. Silmin, jotka johdattavat epätoivosta rohkeuteen – ei omaan rohkeuteen, vaan Kristuksen meille lahjoittamaan rohkeuteen.

Aamen.