Hakeutuminen pappisvirkaan
Papiksi voidaan vihkiä (KJ 7:4)
- toimittamaan papin virkaa
- tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen virkoihin
- kirkon lähetysjärjestön tai muun kristillisen yhteisön palvelukseen
- uskonnonopettajaksi tai teologisen tieteen opettajaksi yliopiston tai muun korkeakoulun palvelukseen.
Papiksi vihittävän tulee olla (KJ 7:4)
- jumalaapelkäävä ja kristillisestä elämästään tunnettu konfirmoitu kirkon jäsen
- suorittanut yliopistossa piispainkokouksen hyväksymän teologisen tutkinnon
- muutoinkin pappisvirkaan soveltuva.
Papiksi vihittävän tulee saada kutsu eli vokaatio papin virkaan. Kutsun voi antaa seurakunta, seurakuntayhtymä, tuomiokapituli, kirkkohallitus, lähetysjärjestö tai muu kristillinen yhteisö. Henkilö voidaan vihkiä papiksi myös, mikäli hän toimii kirkkojärjestyksessä edellytetyllä tavalla teologisen tieteen opettajana yliopistossa tai muussa korkeakoulussa tai uskonnonopettajana oppilaitoksessa.
Papin virkaa ja vokaatiota Helsingin hiippakunnasta etsivän kannattaa ilmoittautua työnhakijaksi täyttämällä vapaamuotoinen hakemus KirkkoRekry-verkkolomakkeen kautta. Hakemus on voimassa vuoden ajan sen täyttämisestä lukien. Notaari välittää tiedot avoimen hakemuksen täyttäneistä työnetsijöistä hiippakunnan kirkkoherroille. Seuraa myös kirkon avoimet työpaikat -sivulla olevia täsmäilmoituksia, joihin ilmoittaudutaan erikseen.
Helsingin hiippakunnassa on vuosittain kaksi pappisvihkimystä. Pappisvihkimys ja sitä edeltävään ordinaatiovalmennukseen osallistuminen edellyttävät teologian maisterin tutkintoa, johon sisältyy kelpoisuus kirkon virkaan, kirkkojärjestyksen 7:4 §:n mukaista kutsua eli vokaatiota papin virkaan sekä piispalle ja tuomiokapitulille osoitettua kirjallista hakemusta pappisvihkimyksestä.
Sen jälkeen, kun olet saanut kutsun kirkkojärjestyksen edellyttämään papin virkaan tai toimeen, täytä hakemus ordinaatiovalmennukseen. Hakemuslomakkeen etusivulla on ohjeet hakemuksen täyttämisestä ja tarvittavista liitteistä. Lisätietoja vaadittavista dokumenteista.
Pappisvihkimyksestä päättävät piispa ja tuomiokapituli. Pappisvihkimyksen toimittaa piispa.
Vokaation edellytykset, kun vokaation antaa seurakunta/seurakuntayhtymä
- Vokaatiossa seurakunta/seurakuntayhtymä perusteluineen
- esittää piispalle ja tuomiokapitulille, että henkilö vihittäisiin papiksi, ja
- pyytää, että tuomiokapituli antaisi tälle viranhoitomääräyksen papin virkaan.
- Vokaatio edellyttää aina kirkko-/seurakuntaneuvoston lausuntoa.
- Kutsun tulee olla virkaan, jossa on vähintään 6 kk päätoimista työtä tai 12 kk osa-aikaista työtä vihkimyspäivämäärästä lukien.
Vokaation edellytykset, kun vokaation antaa muu kuin seurakunta/seurakuntayhtymä
- Mikäli kutsun antaja on lähetysjärjestö tai muu kristillinen yhteisö, asia käsitellään siinä tuomiokapitulissa, jonka alueella järjestön tai yhdistyksen kotipaikka sijaitsee. Espoon ja Helsingin hiippakuntien kesken on päätetty, että edellä mainitusta koti-/virkapaikkaperiaatteesta poiketaan kirkkohallituksen ja Helsingin yliopiston palvelukseen pappisvihkimystä anottaessa, jolloin pappisvihkimysanomus osoitetaan Espoon tai Helsingin hiippakunnalle henkilön kotiseurakunnan perusteella.
- Lähetysjärjestöön tai muuhun kristilliseen yhteisöön vihittäessä vokaatiossa tulee ottaa huomioon seuraavaa:
- Kristillisen yhteisön määrittely. Miten järjestö/yhteisö määrittelee itsensä kristilliseksi yhteisöksi?
- Palvelussuhteen kesto. Pappisvihkimys järjestöön edellyttää palvelussuhdetta. Vokaation tulee olla virkaan tai toimeen, jossa on vähintään 6 kk päätoimista työtä tai 12 kk osa-aikaista työtä vihkimyspäivämäärästä lukien. Vapaaehtoistyöhön tai ns. nollatuntisopimukseen vokaation saaminen ei ole mahdollista.
- Tehtävän papillisuus, johon vokaatiota pyydetään. Että kristillisen järjestön/yhteisön palvelukseen voidaan vihkiä pappi, on tämän tehtävien olla riittävässä määrin papillisia. Vokaatiossa on kerrottava mahdollisimman tarkasti tehtävistä, joita papiksi vihittävän on tarkoitus hoitaa. Missä määrin tehtävät ovat papillisia ja mitä lisäarvoa pappisvihkimys tuo tehtävän hoitamiseen?
- Milloin, miten ja miksi juuri tämä henkilö on valittu tähän tehtävään?
- Mikäli kutsun antajana on oppilaitos, tulee vihittävällä olla riittävässä määrin opetustehtäviä. Henkilön on myös sitouduttava tuomiokapitulin harkitsemalla tavalla hoitamaan myös papin virkaan kuuluvia tehtäviä seurakunnassa sen mukaan kuin hänen päätoimensa sallii.
Seuraava pappisvihkimys Helsingin hiippakunnassa järjestetään helatorstaina 29.5.2025
Kevään 2025 aikataulu
Sen jälkeen, kun olet saanut kutsun kirkkojärjestyksen edellyttämään papin virkaan tai toimeen, täytä hakemus ordinaatiovalmennukseen. Hakemuslomakkeen etusivulla on ohjeet hakemuksen täyttämisestä ja tarvittavista liitteistä.
- Vokaatio ja pappisvihkimysanomus tuomiokapitulissa viimeistään ke26.3.2025.
- Pappisvihkimystä anoneiden tutustumiskeskustelu tuomiokapitulin istunnon yhteydessä ke 23.4.2025 klo 9.15 (asukoodi: tumma arkiasu).
- Ordinaatiokoulutus alkaa ke 23.4.2025 klo 13-15 (Kallion kirkon kappelisalissa).
- Ordinaatiopubliikki on tuomiokapitulin istunnon yhteydessä ke 21.5.2025 klo 9.15 (asukoodi: tumma puku).
- Pappisvihkimys Helsingin tuomiokirkossa helatorstaina 29.5.2025 klo 10.
Ordinaatiovalmennus
- Vokaatiot ja vihkimysanomukset tulee olla tuomiokapitulissa viimeistään ke 26.3.2025.
Kevään 2025 ordinaatiovalmennuksen alustava aikataulu (Huom! muutokset mahdollisia, mahdolliset kysymykset aikatauluun liittyen hanna.remes(at)evl.fi)
- Ke 23.4.2025 klo 9.15–15 Aloituspäivä: klo 9.15 pappisvihkimystä anoneiden tutustumiskeskustelu tuomiokapitulin istunnon yhteydessä tuomiokapitulissa (asukoodi: tumma arkiasu) ja klo 13–15 koulutus Kallion kirkon kappelisalissa (Itäinen papinkatu 2)
- To 24.4.2025 klo 9–15.30 Koulutuspäivä tuomiokapitulissa
- Pe 25.4.2025 klo 9.30–16 Koulutuspäivä tuomiokapitulissa
- Ti 29.4.2025 klo 9–16.45 Koulutuspäivä tuomiokapitulissa
- Ti 6.5.2025 klo 9–15.30 Jumalanpalveluksen päivä (paikka avoinna)
- Ke 7.5.2025 klo 15–16 Helatorstain messun suunnittelupalaveri Teamsissa
- To 8.5.2025 klo 9–15 Kirkollisten toimitusten päivä (Paavalinkirkko, Sammatintie 5)
- Ma 12.–ke 14.5.2025 Ordinaatioretriitti Pellingin kurssikeskuksessa (Jivikintie 18, 07370 Pellinki): retriitti alkaa maanantaina klo 12 ja päättyy keskiviikkona klo 13 mennessä)
- Ti 20.5.2025 klo 18–20 Koulutusilta
- Ke 21.5.2025 klo 9.15 Ordinaatiopubliikki tuomiokapitulin istunnon yhteydessä (asukoodi: tummapuku) ja klo 13–14 ordinaatiomessun harjoitus Helsingin tuomiokirkossa (Unioninkatu 29)
- To 29.5.2025 klo 10 Messu ja papiksi vihkiminen Helsingin tuomiokirkossa
Ordinaatiovalmennus (3 op)
Osaamistavoitteet
Opintokokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelija
- valmentautuu pappisvihkimykseen
- vahvistuu hengellisesti ja rohkaistuu toimimaan pappina
- oppii hahmottamaan ammatti-identiteettiään pappina ja kirkon työntekijänä
- osaa hoitaa kirkkojärjestyksessä määrätyt papin erityiset tehtävät
- tutustuu pappisvirkaa koskeviin keskeisiin säädöksiin ja osaa toimia niiden mukaisesti
Sisältö
Opintokokonaisuuden keskeisen sisällön muodostavat:
- pappisvirka, papin ydinosaaminen ja ammattietiikka
- jumalanpalvelus ja kirkon pyhät toimitukset (kaste, avioliittoon vihkiminen, hautaan siunaaminen)
- rippi ja sielunhoito papin työssä
- rippikoulu seurakunnan toiminnassa
- keskeiset pappisvirkaa ja kirkon toimintaa koskevat säädökset
Rakenne ja painotukset
Eri hiippakunnissa ordinaatiot ovat muotoutuneet varsin erilaisiksi. Jatkossa niissä on paljon yhteisiä elementtejä, mutta paikalliset olosuhteet ja perinteet tulevat heijastumaan sekä ordinaatiovalmennukseen että ordinaatioon.
Ohjeita papin virassa oleville
OSOITTEEN MUUTOKSET
Mikäli sähköposti- tai postiosoitteesi muuttuu, niin ilmoitathan siitä tuomiokapituliin helsinki.tuomiokapituli@evl.fi.
Digi- ja väestötietovirastoon tehdyt osoitteenmuutokset eivät siirry automaattisesti tuomiokapitulin tietoon.
NIMIKIRJAOTTEEN TILAAMINEN
Tuomiokapituli pitää nimikirjaa kaikista hiippakunnan papeista ja lehtoreista sekä tuomiokapitulin viraston työntekijöistä. Nimikirjaotetta tarvitaan aina haettaessa papin virkaa seurakunnassa, seurakuntayhtymässä, hiippakunnassa tai kirkon keskushallinnossa.
Ohjeet nimikirjaotteen tilaamiseen ja nimikirjan päivittämiseen
SIVUTOIMILUVAN HAKEMINEN
VIRKAVAPAAN HAKEMINEN
Kirkkoherra myöntää papin virkavapaan kahteen kuukauteen asti (KJ 8:9 § 1 mom. 3 kohta). Jos virkavapaa on kahta kuukautta pidempi virkavapaan myöntää tuomiokapituli. Mikäli virkavapaa koostuu useammasta peräkkäisestä jaksosta (esim. sairauspoissaolo) päätösvalta siirtyy tuomiokapitulille sen jakson kohdalla, joka ylittää 2 kuukautta. Tällöin kirkkoherra lähettää tuomiokapitulille tiedon jo myöntämistään jaksoista ja kopion lääkärintodistuksesta tai hakemuksesta, joka siirtyy tuomiokapitulin päätettäväksi.
HIIPPAKUNTASIIRTO
Pappi kuuluu siihen hiippakuntaan, jossa hänet on vihitty pappisvirkaan tai johon hän on tuomiokapitulin suostumuksella siirtynyt (KJ 7:8 §). Hiippakuntasiirrot perustuvat tavallisesti työpaikan vaihtoon.
Jos papille annetaan toistaiseksi voimassa oleva tai yli vuoden kestävä määräaikainen viranhoitomääräys papin virkaan toisessa hiippakunnassa, hän siirtyy tähän hiippakuntaan. Siirto tehdään mahdollisen koeajan päätyttyä, eikä siirtoa tarvitse erikseen anoa.
Mikäli pappi haluaa hiippakuntasiirron muista syistä, on hiippakuntasiirto aina harkinnanvarainen. Tällöin hiippakuntasiirtoa anovan tulee olla ensin yhteydessä sen hetkisen hiippakuntansa tuomiokapituliin.
IRTISANOUTUMINEN PAPIN VIRASTA
Kun pappi irtisanoutuu seurakunnan tai seurakuntayhtymän papin virasta, osoittaa hän irtisanoutumisilmoituksensa tuomiokapitulille, joka on hänet ko. virkaan määrännyt.
Irtisanoutumisilmoitus osoitetaan Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulille ja lähetetään osoitteeseen: helsinki.tuomiokapituli@evl.fi ja kopiona seurakunnan kirkkoherralle/seurakuntaan.
Pastoraalitutkinto
Pastoraalitutkinto (40 op) on työuran alkuvaiheeseen papeille suunniteltu tutkinto, jonka tavoitteena on syventää niitä tietoja ja kehittää niitä taitoja, joita pappi tarvitsee kirkon työssä.
Pastoraalitutkintoa edellytetään muun muassa kappalaisen ja kirkkoherran virkaa hakevalta papilta (Kirkkojärjestys 8:11).
Tutkinnon opintokokonaisuuksia järjestävät Kirkon koulutuskeskus ja tuomiokapitulit. Pastoraalitutkinnon suorittamiseen kuluu keskimäärin noin 3–4 vuotta.
Pastoraalitutkinto suoritetaan tuomiokapitulin hyväksymän henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti (HOPS). Se laaditaan yhdessä hiippakuntadekaanin kanssa ordinaatiovalmennuksen päättyessä.
Pastoraalitutkinnon osa-alueista ja ilmoittautuminen kursseille tapahtuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Plus-nettisivujen kautta.
Avoimet virat
Helsingin hiippakunnassa avoimeksi julistetut kirkkoherran ja kappalaisen virat sekä seurakuntayhtymien papin virat löytyvät KirkkoRekry-sivustolta.
Seurakuntapastorin virkoihin on mahdollista ilmoittautua seuraavasti:
- Lähetä avoin hakemus KirkkoRekry-järjestelmään. Notaari välittää tiedot avoimen hakemuksen täyttäneistä papeista hiippakunnan kirkkoherroille.
- Avoin hakemus ei automaattisesti siirry rekrytointeihin, joista on julkaistu oma työpaikkailmoitus. Sen vuoksi työtä etsivän papin kannattaa seurata ilmoituksia avoinna olevista seurakuntapastorin viroista kirkon nettisivuilta.
- Voit myös lähestyä kirkkoherroja suoraan esim. sähköpostitse ja kertoa olevasi käytettävissä papinvirkoihin.
Synodaalikokoukset
Hiippakunnallisia pappeinkokouksia eli synodaalikokouksia pidettiin Suomessa jo keskiajalla.
Piispalla on mahdollisuus kutsua hiippakunnan papit ja lehtorit synodaalikokoukseen käsittelemään teologisia kysymyksiä sekä seurakuntien hoitoa ja muuta kirkon toimintaa ja hallintoa koskevia asioita.
Viimeisin synodaalikokous Helsingin hiippakunnassa järjestettiin 27.9.2022. Synodaalikokouksen teema oli Pelastus. Synodaalikokouksen nettisivut löytyvät tästä.
Seurakunnan, seurakuntayhtymän tai kirkon virassa tai työsuhteessa toimivalle papille tai lehtorille synodaalikokous on virkatehtävä.