Piispa Teemu Laajasalon saarna kirkkoherra Virpi Koskisen virkaanasettamismessussa Kannelmäen kirkossa 12.9.2021
Jeesus sanoo:
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” Matt. 6:19–24
Hyvät Kannelmäen seurakuntalaiset, rakas juhlapäivää viettävä kirkkoherra Virpi,
tämä on ilon, kiitoksen ja rukouksen päivä. Kannelmäessä on valittu seurakunnan kirkkoherraksi nyt jo neljättä kertaa pitkän linjan seurakuntapappi. Seurakunnan perustamisesta alkaen täällä johtajana on toiminut nimenomaisesti seurakuntatyössä ansioitunut, kokenut pappi. Ja itse asiassa sinä Virpi jatkat myös sitä perinnettä, jossa kirkkoherraksi on valittu nimenomaisesti omassa seurakunnassa pitkän työn tehneitä pappeja.
Tällaiset valinnat eivät ole sattumia. Täällä on arvostettu seurakuntatyön kokemusta, mutta ennen kaikkea täällä on kutsuttu johtajaksi pappi, jolla on tutut kasvot. Se on luottamukseen, kunnioitukseen ja yhteiseen uskoon perustuva valinta. Onneksi olkoon hyvä kirkkoherra Virpi ja onneksi olkoon valinnan tehnyt seurakunta.
***
Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu yksinkertaisesti ja suoraan. Usein Mestarimme sanojen keskellä joudumme kysymään, mitä Hän tarkoittaa, mistä Hän meitä varoittaa tai mihin suuntaan Hän meitä ohjaa, mutta tänään viesti on kirkas. ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle.”
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle.” Ohje on selvä, mutta miksi Jeesus tämän selvän ohjeen antaa? Tuosta Jeesuksen lauseesta on luettavissa käytännöllinen ohje, kohtuuden ohje ja korvaamaton ohje. Siis käytännöllinen ohje, kohtuuden ohje ja korvaamaton ohje.
***
Aloitetaan käytännöllisestä ohjeesta. Jeesus puhuu hämmästyttävän selkeästi maallisten aarteiden aiheuttamista käytännöllisistä huolista. Se kenellä on omaisuutta, joutuu omaisuudestaan huolehtimaan. Huolehtiminen sisältää kantasananaan huolen. Maallisten menestysmerkkien omistajan täytyy varautua jatkuvaan huoleen.
Huolehtimista edellyttää omistusten kuluminen – koit ja ruoste tekevät tuhojaan. Huolta täytyy kantaa. Jos omistaa liian ison omakotitalon tai hulppean kesämökin, sitä täytyy jatkuvasti huoltaa. Jos omistaa avoauton tai moottoripyörän, joutuu huolehtimaan siitä, että ilkivallantekijät eivät hyökkäisi tai varkaat eivät iskisi. Hieno polkupyörä antaa kyllä ajajalleen iloa, mutta se pitää lukita paljon tarkemmin ja useammalla lukolla kuin vanhempi ja vaatimattomampi pyörä. Jeesuksen käytännöllistä ohjetta maallisten aarteiden ongelmista voisi kutsua varoitukseksi nykyajan sanontojen mukaan porvarillisista ongelmista tai ensimmäisen maailman ongelmista.
***
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle.” Jeesuksen ohjeen voi hyvin kuulla paitsi käytännöllisenä ohjeena myös kutsuna kohtuuteen. Kristityn hyveeksi sopii itsehillintä erilaisten aarteiden himoitsemisen suhteen. Kohtuullisuus on viisas ohje, joka kuljettaa elämää vakaampaan, harkitsevampaan ja oikeampaan suuntaan. Kohtuullinen on hillitty, siis hillittömyyksiä kavahtava ja pyrkii tasaisuuteen. Etsii keskitietä, eikä innostu väärällä tavalla ehdottomuudesta.
Kohtuullisuus avaa mahdollisuuden lähimmäisenrakkaudelle. Ihminen, joka ei halua koota kaikkia aarteita itselleen, näkee, että omastaan voi antaa pois tarvitseville. Kohtuuton hamuaa omaksi edukseen, kohtuullinen näkee yhteisen hyvän ensin ja on valmis siitä kantamaan vastuuta. Palvelemaan lähimmäisiään.
Tällä ei ole merkitystä pelkästään yksittäisten ihmisten kärsimyksen ja puutteen korjaamisessa, vaan koko yhteiskunnan osalta. Rauha ja reiluus eivät maassa säily, jos joillain on aarteita loputtomasti ja toisilla ei lainkaan.
Maallisista aarteista varottaminen kohtuuden näkökulmasta on perusteltua myös siksi, että yhteinen ympäristömme ei kestä kohtuutonta ajallisten aarteiden keräämistä.
***
Hyvät kannelmäkeläiset, olisiko kuitenkin niin, että tämän viikon evankeliumi viime kädessä puhuu sittenkin jostain muusta kuin siitä, mikä on maallisten aarteiden suhteen käytännöllistä tai kohtuullista? Niin hyviä ja viisaita näkökulmia kuin ne ovatkin.
Tässä evankeliumissa Jeesus antaa korvaamattoman ohjeen – hän kieltää maallisten aarteiden kokoamisen, koska ne antavat väärän turvallisuuden tunteen. Ne lohduttavat huoliamme virheellisesti.
On tietenkin selvää, että aarteilla ja varallisuudella ihminen voi helpottaa elämäänsä paljon. Hän voi saada turvallisuudentunnetta, hän voi saada ihailua ja hän voi nauttia vapauksista. Mutta viime kädessä mikään maallinen aarre ei anna lopullista turvaa, poista suurinta huolta ja anna todellista vapautta.
Siksi Jeesus varoittaa rakentamasta elämäämme maallisten aarteiden varaan. Hän haluaa auttaa meitä ymmärtämään, että elämämme ei ole omissa käsissämme.
Päivän evankeliumin korvaamattomin ohje on Jumalan ensimmäisen käskyn noudattamisessa. ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Ihmiselle Jumala on se, minkä varaan hän turvautuu kaikessa hädässänsä, mihin hän sydämensä pohjasta luottaa. Jumala haluaa, että me kohdennamme avun tarpeemme, odotuksemme ja kaipauksemme Häneen emmekä tämän maailman aarteisiin, joista voi tulla epäjumalia.
***
Martti Luther kirjoittaa Isossa katekismuksessa ensimmäisen käskyn selityksessään seuraavasti:
”Moni ajattelee, että hänellä on Jumala ja kaikkea tarpeeksi, kun hänellä on rahaa ja omaisuutta. Hän luottaa siihen ja rehentelee sillä niin itsevarmana, ettei piittaa kenestäkään yhtään mitään. Huomaa: jumala hänellä onkin, nimeltään Mammona, toisin sanoen raha ja omaisuus. Siihen hän luottaa koko sydämestään, sehän onkin maailman yleisin epäjumala. Jolla on rahaa ja omaisuutta, tuntee olevansa turvassa. Hän on iloinen ja peloton aivan kuin istuisi keskellä paratiisia. Ja päinvastoin: joka ei omista mitään, se epäilee ja vaipuu epätoivoon aivan kuin ei tietäisi Jumalasta mitään. Todella vähän on niitä, jotka mammonaa omistamattakin ovat hyvällä mielin eivätkä sure ja valita. Tämmöinen on ihmisluonto hautaan asti.”
Eikö olekin osuvia sanoja puolen vuosituhannen takaa? Tuntuuko sinustakin siltä, että maailma ei ole kovin paljoa muuttunut näiltä osin satojen vuosien aikana.
Vauraus, rikkaus ja yltäkylläisyys ovat meidän epäjumaliamme. Ajattelemme, että ne ovat tapoja, joilla huolemme vihdoin voi hälvetä. Laitamme näihin toivomme. Tunnemme, että pahan päivän varalta voimme heittäytyä turvaan, kun tilitiedot ovat kunnossa.
Lutherin hieno havainto on, että rahan kaipuu tai ahneus ei ole vain rikkaan piirre. Päinvastoin. Rahaton voi nimenomaisesti pitää rahaa epäjumalana. Köyhä ja rahaton saattaa ajatella, että kaikki elämäni huolet olisi hoidettu, jos vaan saisin lisää varallisuutta. Varallisuuden takana on sana vara, siis jonkun varassa oleminen. Köyhä aivan erityisesti kaipaa aarteita ja ajattelee, että niiden varassa elämä olisi turvallisempaa, vapaampaa ja parempaa.
Epäjumalaksi voi kohota myös muut maalliset aarteet kuin raha. Ehkä maallinen valta, kunnia, suosio, asema, virka, tittelit, sukulaissuhteet tai ystävien verkostot voivat nousta mielessä aarteiksi, joiden avulla tässä maailmassa selvitään ja joiden varaan voi elämänsä laittaa.
Ihminen ei voi ikinä saavuttaa sellaisia rikkauksia ja aarteita, että hänen halunsa kasata entistä enemmän vanhan päälle vähenisi. Maallisten aarteiden keräämiseen kuuluu sekä yltäkylläisyys että kyltymättömyys; samanaikainen paljous ja vähyys, kaiken saaminen ja vaille jääminen – sisäänrakennettu tyytymättömyys – itse rakennettua turvaa kaipaava ei tule tyytyväiseksi, vaan on sisäisesti huolissaan ja haluaa aina enemmän ja enemmän. Epäjumalat eivät pysty auttamaan.
***
Jumala haluaa olla Jumala eikä siedä epäjumalia. Mutta Jumala ei tee tätä pikkumaisuuttaan, vaan siksi, että Hän haluaa luoduilleen hyvää. Hän rakastaa ihmistä ja haluaa kantaa ihmisen taakat täydellisesti – paremmin kuin mikään muu koskaan siihen pystyy. Siksi Hän haluaa, että myös ihminen kiinnittyy kaipauksessaan, hädässään, huolissaan ja toiveissan vain Häneen, joka haluaa ja pystyy ihmistä auttamaan.
Jumalan lupaus on vapauttava ei ahdistava. Ja siltä se myös tuntuu, kun sitä hetken miettii. Me hukumme huoliin, jollei Jumala pidä meistä huolta. Me juutumme pelkoihin, jollei Jumala meitä rohkaise. Me jäämme hautaan, jollei Kristus meitä sieltä nosta.
Tämän maailman rikkaudet voivat auttaa, tukea ja ilahduttaa. Niiden ajallista voimaa ei pidä vähätellä. Mutta todellinen ihmisen vapauttava ilosanoma – siis evankeliumi – on aina taivaallisissa aarteissa. Taivaallinen aarre on Kristukseen kiinnittymistä. Hänen varaansa kaiken laittamista. Hänen ristinkuolemaansa ja ylösnousemiseensa turvautumista. Se on vakain ja huolettomin perusta. Perusta, jota mikään muu ei voi antaa. Kristus-kallioon kiinnittyminen tuo meihin taivaallisen huolettomuuden.
***
Hyvä kirkkoherra Virpi,
sinä olet tullut valituksi upean seurakunnan johtoon. Olet hienossa jatkumossa aiempien pitkän linjan kirkkoherrojen kanssa. Sinulla on johdettavanasi seurakunta, jossa on maan parasta luottamushenkilöosaamista, kaikin tavoin sitoutuneita seurakuntalaisia ja tämä maamerkkikirkko.
Sinut on valittu tähän tehtävään, jotta Jeesuksen lupaamat taivaalliset aarteet tulisivat täällä Kannelmäen seurakunnassa tulevillekin sukupolville tunnetuksi, löydetyksi ja koetuksi. Jotta kaikki uudetkin ihmiset voisivat koota aarteita taivaaseen kiinnittymällä Kristukseen.
Rakas Virpi, siunatkoon hyvä Jumala sinua ja koko perhettäsi tässä tärkeässä työssäsi. Antakoon Hän sinulle voimaa ja iloa toimia kirkkoherrana. Olkoon sinun hienona ja ylevänä tehtävänäsi tarjoilla taivaallisia aarteita. Aamen.