Hallitus kokoontuu huomenna tiistaina 21.12.2021 keskustelemaan ratkaisuista muuttuneeseen koronatilanteeseen.
Jos rajoitusten hätäjarrua vedetään, pitää samalla painaa toivon kaasu pohjaan.
Ihmiset ovat väsyneitä, ahdistuneita ja turhautuneita. Johtajien tehtävä on luoda toivoa. Menemme koko ajan kaksi askelta eteenpäin ja yhden taaksepäin. Tämä viesti pitäisi kuulua kirkkaana. Rokotteita on, rokotteet auttavat ja kulkutautia koskeva tieto lisääntyy jatkuvasti.
Jatkuvaan epävarmuuteen ja uusiin pettymyksiin tottuneet ihmiset voivat ymmärrettävästi kokea päinvastoin – että menisimme enemmän taaksepäin ja vähemmän eteenpäin. Siksi juuri nyt on muistettava kertoa, että ihan kohta kaikki on jo paremmin. Tänä vuonna menee paremmin kuin viime vuonna ja ensi vuonna menee paremmin kuin tänä vuonna.
Toivon kannalta on olennaista kokea hallinnantunnetta elämästä ja sitä, että on tavoitteita, joita kohti voi nykytilanteesta riippumatta pyrkiä. Vaikka lähitulevaisuus näyttäisi ahdistavalta, pitää uskaltaa katsoa sen yli.
Toivo ei ole todennäköisyyslaskentaa. Toivo ei ole vain toiveikkuuden tunnetta. Toivo on meille annettu tehtävä. Pöytäpuheidensa alkupuolella Martti Luther kiteyttää: ”Kaikki, mikä maailmassa on saavutettu, on tehty toivosta käsin.” Meidän tehtävämme on vastustaa synkkämielisyyttä ja toivottomuutta, rohkaista lähimmäisiämme ja vakuuttaa, että vielä kerran käy hyvin.
***
Viime aikoina on ilmestynyt kartoituksia sekä koulu-, rippikoulu- ja opiskelijakyselyitä, jotka osoittavat, että nimenomaisesti lasten, nuorten ja nuorten aikuisten yleinen usko tulevaan on heikentynyt. Kulkutaudin aikana kaikkein suurin henkinen rasitus on havaittu 15–29-vuotiaiden ikäryhmässä. Hauraita ja henkisen kriisinkestävyytensä kanssa painivia, ahdistuneita opiskelijaikäisiä on enemmän kuin koskaan.
Julkisuudessa puhutaan kolmannesta koronakeväästä, hallituksen hätäjarrusta ja taisteluväsymyksestä. Synkkää kulkutautipuhetta on jo valmiiksi edeltänyt ympäristötuhoa ja ilmastonmuutosta koskeva maailmanlopun kuvasto – lehdissä on vuoroin laskureita koronakuolemista ja vuoroin peruuttamattomasti tuhoisan maapallon lämpenemisen ajankohdista. On helppoa ymmärtää nuorten ahdistus ja toivottomuus.
Meidän on yhtäältä tuettava vastuullista varovaisuutta, rajoitustoimia ja rokotekattavuuden lisääntymistä, mutta toisaalta myös muistettava tehtävämme henkisen kriisinkestävyyden ylläpidossa. Siinä tärkeintä on toivon äänen esillä pitäminen, jotta jatkuva ahdistava ja pelottava puhe ei sekoittaisi mittasuhteita. Meidän täytyy antaa toinen toisillemme näkökykyä ja elämänvoimaa tulevaan.
Kirkon lapsi- ja nuorisotyötä tekevät ovat kertoneet havainnoistaan. Etenkin nuorten ja lasten kokemukset ovat huolestuttavia. Suomessa on taaperoikäisiä lapsia, jotka ovat eläneet koko elämänsä hyvin kapeassa maailmassa. He eivät ole koskaan viettäneet syntymäpäiväjuhlia, osallistuneet tavallisiin harrastuksiin tai olleet osa yhteiskuntaa siinä määrin, mitä aiemmin. On nuoria, joiden koko nuoruus on ollut suljettua siinä elämänvaiheessa, kun sen pitäisi juuri avautua. Herää huoli siitä, millaisen tulevaisuudenkuvan kanssa nämä lapset ja nuoret kasvavat aikuisiksi.
Meidän aikuisten, joiden näkökulma elämään on pidempi kuin lapsilla ja nuorilla, on keskityttävä pitämään yllä toivoa. Se, minkä kanssa nyt kamppailemme, ei ole pysyvää. Me selviämme tästäkin kulkutaudista kuten aiemmatkin sukupolvet ovat selvinneet omista kriiseistään. Tulevaisuudessa on luvassa iloa ja valoa.
***
Joulu tulee joka tapauksessa ja muistuttaa siitä, että toivo ei ole pelkästään tehtävä vaan myös lahja. Joulun sanoma on nimenomaisesti lupaus siitä, että toivoa on, vaikka me emme sitä kykenisi näkemään tai me emme sitä kykenisi tekemään. Joulun sanoma kertoo meille lahjana annetusta toivosta.