KUTSU

Piispa Teemu Laajasalon saarna Hämeenkylän seurakunnan piispantarkastuksen messussa 24.9.2023 Hämeenkylän kirkossa

Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.” Jeesus sanoi: ”Veljesi nousee kuolleista.” Martta vastasi: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” ”Uskon, Herra”, Martta vastasi, ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”
Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.” Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.
Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: ”Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.” Mutta jotkut heistä sanoivat: ”Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?”
Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. ”Ottakaa kivi pois”, käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: ”Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.” Jeesus vastasi: ”Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?”
Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: ”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Lasarus, tule ulos!” Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: ”Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.”
Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.

Joh. 11:21–45 

Rakkaat Hämeenkylän seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja työntekijät,

viime viikkojen ajan olemme kierrelleet, kohdanneet ja kuunnelleet tämän hienon seurakunnan alueella.

Monet iloiset kasvot on nähty, monta viisasta ajatusta on kuultu ja monta tavoitetta on kirjattu. Ja monta todella hyvää pullaa ja pannukakkua on syöty – ehkä vähän liiankin monta. Kiitos Pirkko, Irja, Riku ja kaikki monet muut vapaaehtoiset ja työntekijät, jotka olette meitä täällä ravinneet! Päivät ovat olleet täynnä hienojen onnistumisten ja seurakuntatyön saavutusten seuraamista. On täällä huoliakin tuotu esiin, niin kuin pitääkin. Sitä varten täällä kierrellään, että saataisiin tarkka kuva seurakunnan iloista ja suruista.

Yksi asia on yhdistänyt työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja myös useiden seurakuntalaisten kohtaamisia. Niissä on keskusteltu siitä, kuinka tänne osattaisiin oikealla tavalla kutsua ihmisiä mukaan. Kuinka tänne saataisiin paljon ihmisiä, ja kuinka tänne saataisiin kaikenlaisia ihmisiä – nuoria ja vanhoja, alueelle juuri muuttaneita ja täällä koko elämänsä asuneita. Osa huolistakin on liittynyt juuri tähän – kuinka osaisimme luontevasti, rohkeasti ja vaikuttavasti kutsua ihmisiä Jeesuksen jalkojen juureen, ilosanoman äärelle.

***

Tämän päivän evankeliumin ytimessä on myös kutsu. Martta on murheellinen veljensä Lasaruksen kuolemasta. Hän saapuu sisarensa Marian luokse ja kutsuu Mariaa luokseen. ”Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa”. Evankeliumissa sanotaan, että Martta ja Maria olivat ”kahden kesken”. Martan kutsu Marialle on siis henkilökohtainen – toiselta ihmiseltä toiselle, kasvotusten.

Kutsumisessa on usein merkityksellistä juuri kasvot. Vain kasvojen myötä kutsu on henkilökohtainen. On paljon voimallisempaa, kun toinen ihminen pyytää. Tuttu ääni ja turvalliset kasvot ovat jo itsessään luokseen kutsuvia. Etäinen huutelija on vain kaiku muiden keskellä. Se on helppo ohittaa. Sille voi nopeasti kääntää selän ja sulkea korvat.

Omilla kasvoillaan kutsuminen on vaikeaa. Silloin altistaa itsensä monelle. Välillä voi tuntua, että kukaan ei kuule ja oma kutsu kaikuu kuuroille korville. Kun laittaa itsensä likoon ja käyttää kasvojaan ihmisten kutsumiseen, tuntuu kieltävän vastauksen saaminen vaikealta ja pahalta. Tulee tunne, että enkö riitä, enkö osaa ja enkö kelpaa. Kieltävän vastauksen tai penseän vastaanoton jälkeen tulee helposti araksi eikä halua enää yrittää uudestaan. On helpompaa ajatella, että ne tulevat ketkä tulevat kuin altistaa itseään torjunnalle. Toisaalta taas kovin karismaattinen saarnaaja ja joukkojen johtaja saattaa ajatella, että seurakunta on koolla vain hänen kunniakseen ja hänen kykyjensä ja erinomaisuutensa vuoksi – eikä siksi millekään erityiselle kutsulle ole edes tarvetta.

Päivän evankeliumissa Martta kutsuu siskonsa Marian luokseen syystä. Martta sanoo Marialle: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.” Martta ei siis vain kutsu Mariaa itsensä luokse, vaan tahtoo välittää myös suurempaa kutsua. Hän kutsuu siskoaan Jeesuksen luokse, koska Jeesus on näin pyytänyt.

Seurakunnan tehtävä on toimia marttana tässä maailmassa. Seurakunta on täällä välittämässä Jeesuksen kutsua tulla Hänen luokseen. Me emme kutsu omaan toimintaamme ja itsemme vuoksi, vaan me kutsumme Jeesuksen luokse ja toimimme Hänen asiallaan.

***

Meidän tehtävämme on siis ensinnäkin kutsua. Toiseksi meidän tehtävämme on kutsua, koska Jeesus itse on käskenyt meitä kutsumaan Hänen luoksensa. Mutta päivän evankeliumissa on vielä kolmas ja kaikkein ihmeellisin kutsumisen taso. Se on Jeesuksen oma sana, Hänen lausuma kutsu.

Pitkän evankeliumin loppuhuipentumana on Jeesuksen omat sanat – Hänen itse lausumansa kutsu. Jeesus kutsuu Lasarusta. Kutsun sisältönä on kutsu kuolemasta elämään. Jeesus tuntee ihmisten hädän äärellä ihmisen tunteita, surua, liikutusta ja järkytystäkin, mutta hän vastaa tunteisiinsa taivaan Jumalan voimalla ja lausuu sanat: ”Lasarus, tule ulos.”  Jeesuksen sanat tekevät samassa hetkessä kuolevasta elävän. Hän, joka on jo kirjaimellisesti maannut käärinliinoissaan päiväkausia, käveleekin yhtäkkiä itse omasta haudastansa ulos.

Kirkon tehtävä on toistaa, jakaa ja elää todeksi nimenomaisesti tuota kutsua. Jeesuksen kutsua Lasarukselle, Jumalan elämään herättävää kutsua kuolleelle. Kun me teemme seurakuntatyötä ja olemme täällä Hämeenkylän seurakunnassa työntekijöinä tai seurakuntalaisina, meidän esittämämme kutsu on lopulta tuo sama kutsu. Voimme esittää kutsun monin eri tavoin, mutta sisältö on sama. Me etsimme, kohtaamme ja kutsumme tämän maailman lasaruksia.

***

Millainen on tuo kutsu? Kuinka se vaikuttaa? Se on maailman lohduttavin kutsu ihmiselle, joka tajuaa tarvitsevansa sitä. Ihmiselle, joka pelkää ja odottaa kuolemaa. Tai ihmiselle, joka on menettänyt kaikkein rakkaimpansa ja toivoo, että niin ei olisikaan tapahtunut. Kuoleman pelossa tai läheisen kuoleman aiheuttamassa maailmanlopun murheessa mikään muu ei voi tarjota lohdutusta ja vastausta samalla tavalla kuin lupaus siitä, että kuolemalla ei olekaan viimeistä sanaa – että kuolema ei merkitsekään lopullista eroa.

Siihen on vaikea järjen suostua. Sitä on liki mahdotonta tajuta. Ja samalla pieninkin aavistus, kaipaus tai hapuilu siihen suuntaan muuttaa kaiken – mitä jos kaikki ei olisikaan tässä, mitä jos jälleennäkeminen olisikin mahdollista. Pienikin pitoisuus kuolemattomuuden lupausta saa koko näkökulman elämään muuttumaan.

Ihmisen koko perspektiivi muuttuu, katsontakanta on toinen, silmät aukeavat. Yhtäkkiä suljettu onkin auki. Elämä on täynnä mahdollisuuksia. Elämällä on täysi uusi alku. Tuntuu, että on aikaa, vaikka mihin.

***

Mutta kuinka tämä kutsu tarjotaan ihmiselle, joka ei koe tarvitsevansa sitä? Miten puhutaan ihmiselle, joka ei ajattele tarvitsevansa sellaista kutsua? Miten kutsutaan silloin, kun ihminen ei itse koe olevansa kuoleman vaarassa?

Seurakunnan kirkkoherra Matti sanoi seurakuntaneuvoston kuulemisen yhteydessä hienon lauseen. ”Kaikkialle ei pidä aina mennä Jeesus edellä”. Hetken jo mietin, että kuinka noin hurskas mies saattaa tuollaisen linjauksen tällaisessa juurevassa seurakunnassa tehdä. Mutta samalla hetkellä ymmärsin Matin viisauden. Tässä työssä pitää olla ensin kanava auki, jotta ylipäätään mitään kannattaisi puhua.

Ei kenellekään voi antaa vastauksia, jos toisella ei ole kysymyksiä. Puhe pelastuksesta voi tuntua etäiseltä, jos ei koe olevansa vaarassa. Jos alkaa tarjota lääkettä ihmiselle, joka ei koe olevansa sairas, menevät suu, sydän ja korvat kiinni.

Seurakunnan tehtävä on elää arkea ihmisten keskellä – kohdata ja kuunnella, iloita ja itkeä, kasvattaa ja kitkeä. Jeesuksen esimerkin mukaisesti seurakunnan – sen työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja jäsenten – tulee elää ihmisen elämää sellaisena kuin se Hämeenkylässä näyttäytyy. Seurakunta ei voi olla irrallaan maailmasta ja maallisesta. Seurakunta ei voi piiloutua ja paeta pyhään, joka ei ihmistä puhuttele.

Ihmisten hätää ei voi kuulla vasta, kun hautakivi on paikoillaan. Ihmisten huolista ei voi huolehtia vasta kuoleman keskellä. Seurakunnan tehtävä on olla täällä kohtaamassa ja kestämässä myös ihmisten pienet arjen kuolemat ja monenlaiset maanpäälliset helvetit. Joskus se toteutuu huomaamattomasti arjen askareissa, pienissä tavallisissa hetkissä kun ollaan ihmisiä ihmisille, vietetään mukavaa aikaa, kasvatetaan lapsia yhdessä, tuetaan vanhuksia porukalla, otetaan yksinäiset mukaan, puolustetaan sorrettuja, rohkaistaan heikkoja tai annetaan anteeksi virheitä tehneille. Tai syödään ne hyvät pullat Cafe Pähkinässä ja vaihdetaan kuulumisia viikon iloista ja suruista.

***

Vanhan kirkollisen perimätiedon mukaan Lasarus toimi myöhemmin Kyproksella, nykyisessä Larnakan kaupungissa piispana vuosikymmenten ajan. Kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä on yhä Pyhän Lasaruksen kirkko, jonka alla on Lasaruksen hauta; siis toinen ja viimeinen hauta. Pakostikin tekee mieli pohdiskella, millaisiahan saarnoja kertaalleen itse kuolleista elämään herätetty piispa on pitänyt. Millaisella innostuksella ja vakuuttavuudella hän on lähetystyötä tehnyt? Onko hän osannut puhutella kuulijoitansa niin, että Jeesuksen voima on kantanut todistuspuheenvuoron läpi kuulijoille ja ihmiset ovat uskoneet, mihin Kristus kykenee? Tekee mieli myös kysyä toisin päin; jos kertaalleen kuolleista itse herätetty saarnamies ei ole saanut joka ikistä kuulijaansa vakuutettua, kuinka ihmeessä me täällä 3000 kilometrin ja 2000 vuoden päässä Suomessa ja Hämeenkylässä voisimme onnistua vakuuttamaan kaikki?

Ehkä perimätiedon mukainen Lasaruksen myöhempi virkatyö onkin meille rohkaisuksi ja tärkeäksi opetukseksi. Kaikki on lopulta kiinni vain ja ainoastaan Jumalasta. Kristus itse lahjoittaa uskon. Me voimme kyllä kertoa väkeviä todistuspuheenvuorojamme, toistaa kaikin viisain tavoin sitä kutsua – parhaalla osaamisellamme ja kovimmalla karismallamme. Mutta vain Jeesus itse voi lopulta todella kutsua ja muuttaa elämän. Ei mikään silminnäkijähavainto aivan lähelläkään eikä edes kertaalleen kuolleista herätetyn puhe voi vakuuttaa ketään, jos Kristus itse ei kutsu ja lahjoita uskoa.

Se, joka kutsuu, on Jeesus. Jeesuksen kutsu menee hautaan asti. Se menee läpi kiven ja läpi kuoleman. Meidän tehtävämme on toimia kaikukoppana, Jeesuksen kutsun äänenä. Käsinä ja jalkoina. Paimenen ääni, ei kuitenkaan tule meistä, vaan Kristuksesta itsestään.

Siunatkoon hyvä Jumala koko Hämeenkylän seurakuntaa, sen kirkkoherra Mattia, kaikkia työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia – Kristus olkoon kanssanne tänä juhlapäivänä ja kaikkina tulevina päivinä.

Aamen.