Juhlista on kyse! Tänään Puistolassa ja niin myös kuulemassamme tekstissä. Jeesus näki vaivaa löytääkseen sanoja ja kertomuksia, joista tavallinen ihminen käsittäsi, mikä Hänen viestinsä on. Hänellä oli tärkeää kerrottavaa, ja siksi kannatti panostaa siihen, että erilaiset ihmiset saavat viestistä kiinni.
Yhä uudelleen Hän halusi kertoa siitä, millainen oikeastaan on Jumalan valtakunta; ketkä sinne kelpaavat ja millaisille ihmisille siellä on tilaa. Tällä kertaa tuota asiaa valaisee kertomus juhlista. Hän aavisteli, että jokaisella on jokin kokemus siitä, mitä on suunnitella juhlia, miltä tuntuu tulla kutsutuksi syntymäpäiville tai havahtua siihen, että työkaveri tai sukulaistyttö sai kutsun, mutta itse huomasi jääneensä kutsua vaille. Tästä on kyse Jeesuksen tämänpäiväisessä opetuspuheessa. Selvästi Hän rakentaa puheeseensa yllätystä: älkää pitäkö itsestään selvänä, kuka mahtuu joukkoon ja kenelle on tilaa Jumalan perheväen keskellä. Kuulijoiden mielenkiinto pysyy yllä kertomuksen edetessä. Kuinka tässä oikein käy? Kuka pääsee mukaan? Kutsulistalla on lopulta kahden kerroksen väkeä: ensimmäiselle listalle olivat päässeet ne, joita juhlien isäntä piti itseoikeutettuina – sisäpiiriä, läheisiä, silmäätekeviä. Heitä, joita kuningas mielellään hovissaan kestitsi ja jotka olivat tottuneet tuon tason kutsuja saamaan. Jostain syystä heille tuo juhlailta ei tällä kertaa sopinut; kuka vetosi kiireisiinsä, kuka valitsi jotakin muuta mieluisampaa. Oliko edessä katastrofi? Juhlapöydät notkuivat herkuista, paikat oli koristeltu ja juhlan oli tarkoitus alkaa hetkenä minä hyvänä. Mutta juhlijat puuttuivat!
Mitä tekee isäntä tällaisessa tilanteessa? Peruako juhlat, pitääkö ne vain perheen kesken, maanitellako edes joitakin hovin arvostamia ja kutsulistalle päässeitä sittenkin mukaan?
Jeesuksen yllätysveto aikansa kuulijoille seuraa nyt: kuningas toimii täysin toisin kuin sen ajan kuulija kokemusmaailmassaan odottaisi. Hän päättää avata kuninkaan linnan portit tavalliselle kansalle. Hänen antamansa työmääräys hoviväelle on ennen kuulumaton: ”Menkää teille ja toreille, ja kutsukaa kuninkaanlinnan herkkupöytien ääreen ketä nyt vain satutte tapaamaan. Kuka vaan on tervetullut.”
Teksti toteaa ”hyvät ja pahat” kutsuttiin ja he myös ottivat kutsun vastaan. Pian iloinen puheensorina täytti kuninkaanlinnan avarat salit ja herkulliset paistit katosivat nälkäisiin suihin. Useimmat heistä eivät olisi ikänä voineet kuvitella syövänsä ventovieraitten ihmisten kanssa Kuninkaanlinnan aarteiden keskellä. Sekalainen seurakunta, kirjaimellisesti!
Tämä kertomus herätti aikansa kuulijoitten kiinnostuksen. Niin epätavallista kuninkaan käytös oli! Ai tällainen on siis Jumala … tätä oivallusta vartenhan Jeesus tämän vertauksen kertoi. Sen ajan kuulijoille viesti meni perille; niin suuren vastakohdan se piirsi sen ajan hallitsijoitten ja Jumalan välille. Riittäkö se herättämään tasavaltalaisen suomalaisen kiinnostuksen; kertomaan jotakin ainutlaatuista myös meille?
Ei taida olla meidänkään keskusteluissamme ihan vierasta pohdinta siitä, kuka mahtuu joukkoon?
Kuka on hyväksytty ja Jumalan perheväen joukkoon kutsuttu? Raja-aitoja ja ehtoja tulee asettaneeksi helposti sekä kysyttäessä että joskus myös huomaamattaan, tahtomattaankin.
Muuttuisiko jotakin omassa ajattelussani, jos muistaisin, että Jumalan valtakunnassa jokainen päivä on Avointen Ovien päivä? Mitä tapahtuisi Helsingissä, Malmilla, Puistolassa, jos miehet ja naiset, lapset ja nuoret ihan oikeasti huomaisivat, että kirkossa on juhlat, joihin jokainen on tervetullut?
Minne minä lähtisin, jos saisin Kuninkaalta työmääräyksen mennä ”teille ja toreille” kertomaan, että Jumalan valtakunnan juhlapöydässä on vapaita paikkoja kaikille ja kaikenlaisille – ei vain heille, joille se paikka on käynyt tutuksi jo vuosikymmenten ajan?
Kuvaus Jumalan valtakunnasta ja sen Avoimista Ovista on huikea ja myös lohdullinen tässä yhteiskunnassa, jossa liian moni joutuu kokemaan itsensä ulos sysätyksi tai joutuu murehtimaan läheisensä syrjäytymistä. Kuvaus Jumalan valtakunnasta, johon mahtuu samaan aikaan ja saman pöydän ääreen erilaisia ihmisiä, kaikenlaisia ihmisiä, on huikea ja lohdullinen yhteiskunnassa, jossa ihmisiä suljetaan karsinoihin ja luokitellaan, arvioidaan ja testataan osaamisten ja onnistumisten mukaan.
Kuvaus Jumalan valtakunnasta, jonne kutsutaan mukaan kyselemättä, ehtoja asettamatta ja lupauksia vaatimatta, on huikea ja lohdullinen yhteiskunnassa, jossa moni kamppailee pärjäämiskäskyjen alla ja uupuu kiristyvien tulostavoitteiden viidakossa.
Vertaus Jumalan valtakunnan juhlasta valaisee ja voimaannuttaa juhlivaa Puistolaa: meillä on arvokas sanoma itsellemme omistettavaksi ja eteenpäin kerrottavaksi. Jumalan valtakunnassa on tilaa – siellä ei ole suosikkijärjestelmiä eikä erityisen kelpoisuutensa osoittaneiden etuoikeutettujen paikkoja. Siellä ei ole pääsykokeita eikä kutsulistalta reputettuja. Jumalan valtakunnassa kutsukortti ojennetaan jokaiselle: Sinä olet tervetullut! Juhlapöydässä on tilaa!