KYKY JA KUVA

Piispa Teemu Laajasalon saarna Helsingin yliopiston avajaisjumalanpalveluksessa 5.9.2022 Helsingin tuomiokirkossa

”Tällaisen luottamuksen Jumalaan on Kristus saanut meissä aikaan. En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin, mitään mikä olisi peräisin meistä itsestämme. Meidän kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.”

2. Kor. 3:4–6

Arvoisa yliopiston johto, hyvät korkeasti oppineet kuulijat, dear university people, bästa universitetsfolk, ärade festpublik,

tänään on hieno juhlapäivä. Yliopiston lukukausi alkaa. Se on merkki uudesta opiskelu- ja työkaudesta, mutta se on myös merkki jalosta halusta ymmärtää ja kasvattaa, syventää ja sivistää tätä yhteiskuntaa ja tätä ihmiskuntaa.

Akateemisen tutkimuksen merkitys on erityisen tärkeää aikana, jolloin totuus on poliittista, asiantuntijuus kokemuksellista ja tieto suhteellista. Pyrkimys käyttää kaikki osaamisensa ja ajattelunsa elämän erittelylle on itsessään jaloa. Ja sitä te teette joka päivä. Maailman parhaaksi, kuten tämän Helsingin yliopiston iskulause kuuluu.

Akateeminen tutkimus ja siihen pohjautuva ymmärrys vaativat kärsivällisyyttä ja mielen lujuutta. Tähän aikaan kuuluvat kiihkeys ja kiihkomielisyys haastavat tällaiset hyveet. Peukalon painalluksen päässä on loputon määrä oikeaa ja väärää tietoa. On helpompaa avata provosoiva kolumni kuin kävellä Aleksandriaan lainaamaan tieteellistä tutkimusta. On helpompaa päteä kinastelemalla Twitterissä kuin pätevöityä seuraamalla akateemista tutkimuskirjallisuutta.

***

Den akademiska världen präglas av ett kontinuerligt mätande och visande av kompetens. Redan innan universitetens dörrar har öppnats har ens förmåga testats genom studentskrivningar och inträdesprov. På universitetet är tentamina och lärdomsprov ett sätt att visa att man har förmåga till expertis.

Yliopistoon kuuluu paitsi oppiminen myös oppineisuuden osoittaminen. On kilvoittelua suhteessa itseen ja on kilpailua suhteessa toisiin. Oppineisuutta mitataan – julkaisuja vertaisarvioidaan ja työnhakijoita ansiovertaillaan.

Päästäkseen siihen, missä olette tänään, edellytetään kyvykkyyttä. Tarvitaan kompetenssia ja kvalifikaatiota, siis kykyä ja muodollista kykyä.

Ansiovertailun ehtoina ja tunnusmerkkeinä pidetään perustuslain 125 §:n mukaisia yleisiä nimitysperusteita. Ne ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Tuota perustuslakia koskevassa hallituksen esityksessä todetaan, että ”kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin.”

***

Aika kauan ennen nykyisen perustuslakimme valmistelutekstejä on myös kirjoitettu kyvystä. Apostoli Paavalin toisessa kirjeessä korinttilaisille, tuossa päivän lukukappaleessa, jonka Veli Gabriel meille juuri aiemmin luki, sanotaan ihmeellinen lause: ”Meidän kykymme on saatu Jumalalta.” Meidän kykymme on saatu Jumalalta. Englanninkielisessä raamatuntekstissä Veli Gabriel luki sanan kyky kohdalla sanan ”competence”, kompetenssi. Kun ihmisellä on kompetenssia, hänen ajatellaan voivan saavuttaa monia asioita.

Päivän lukukappaleen väite tuntuu arkitodellisuudessa ja etenkin suhteessa akateemisen tutkimuksen tekemiseen epäuskottavalta. Meidän kykymme on saatu Jumalalta? Miten niin, tekee mieli kysyä. Emmekö me opiskele, emmekö me hanki tietoa ja sivistystä juuri omin avuin ja itse? Tässä salissa tiedetään, että jokainen kirjoitettu artikkeli ja jokainen läpi luettu lähde on oman kovan työn takana.

Apostoli Paavalin väitettä kyvystä Jumalalta saatuna voi ihmetellä myös omia ponnistelukokemuksia yleisemmällä tasolla. Eikö kyvykkyyden saavuttaminen ja joksikin tuleminen ole juuri koko kasvatuksen ja sivistyksen idea? Eikö eri kieletkin suoraan osoita tuon Raamatun väitteen vääräksi. Saksan kielen kasvattamista tarkoittavan sanan ”erziehen” kantasana on ”ziehen” eli vetää, vetäistä ja venyttää. Kasvattaminen on venyttämistä ja kasvaminen on venyttäytymistä. Omilla kyvyillä tiedon oven auki vetäisemistä. Pyrkimystä kohti jotain sellaista, mitä ihminen voi parhaimmillaan olla. Hyvä kasvattaja, ohjaaja tai professori saa venytettyä oppilasta ja opiskelijaa pidemmälle kuin hän omin avuin yltäisi. Eikö yliopistolaitos ole oikeastaan kykyjen venyttämislaitos?

Tällainen omaan kykyyn liittyvä kilvoittelu on yhtäältä innostavaa ja rohkaisevaa. Ihminen voi venyä moneen ja ylittää odotukset. Hänestä voi tulla mitä vain. Näinhän me pienille lapsille ja ehkäpä vielä yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelijoillekin kasvatuspuheessamme sanomme. Sinusta voi tulla mitä vaan.

Avoimien mahdollisuuksien ääneen sanominen voi rohkaista venyttäytymään ja kurottautumaan yli omien rajojen.

Venymisen ja venyttäytymisen ajatus pitää sisällään kuitenkin myös toisen näkökulman. Se voi kertoa kasvavalle lapselle tai aloittelevalle opiskelijalle, että hän ei ole vielä tarpeeksi. ”Sinusta voi tulla mitä vaan”, voikin muuttua kuulijan mielessä sanoiksi: ”Et ole vielä riittävä.”

Erziehen -kasvatuspuheen toisena puolena onkin piiloajatus siitä, että ihminen ei riitä sellaisena kuin on juuri nyt, vaan hänen on tultava joksikin muuksi. Mitä, jos ei kykenekään saavuttamaan itselleen riittävää kykyä? Mitä, jos kykyä ei ole tai kyky ei venykään riittävästi?

***

Saksan kielessä on myös toinen kasvatusta kuvaavaa sana erziehen-sanan lisäksi. Se toinen sana on ”bildung”. Bildung sanan kanta on sanassa bild eli kuva. Bildung on kuvankaltaiseksi tulemista, mutta myös kuvankaltaisena olemista. Sillä viitataan Raamatun luomiskertomukseen ja ihmisen Jumalan kuvan kaltaisuuteen.

Jumalan kuvan kaltaiseksi tuleminen kertoo ensinnäkin siitä, että kasvatuksessa, sivistyksessä ja tieteen tekemisessä tavoitteiden tulee olla äärettömät. Jumalaan vertaaminen on vertautumista kaikki inhimilliset määreet ylittävään. Kasvatuksessa, sivistyksessä ja tieteen tekemisessä tuleekin tavoitella suuria. Pitää pyrkiä ylittämään mahdottomilta vaikuttavia esteitä. Pitää pyrkiä rikkomaan ikuisilta vaikuttavia raja-aitoja. Pitää tavoitella jotain, mikä on kaiken inhimillisen ymmärryksen tavoittamattomissa.

Samalla tulee tiedostaa, että tavoitellaan Jumalan kaltaiseksi tulemista, ei Jumalaksi tulemista. Jumalan kaltaisuus tarkoittaa omien inhimillisten rajojen ymmärtämistä ja niiden hyväksymistä. Sen hyväksymistä, että tavoitellessamme suuria saatamme silti saavuttaa vain vähän. Sen ymmärtämistä, että kykymme on lahjaa ja lainatavaraa. ”Meidän kykymme on saatu Jumalalta”.

Jos ajattelee kaikki kykynsä omaksi ansiokseen, saa se kuvittelemaan itsestään myös liikoja. Kaikkivoipaisuuden harha tekee tieteentekijästä haavoittuvaisen. Hyvä tutkimuksen tekijä tunnistaa kykyjensä rajat. Moni meistä on saattanut tuoreena ylioppilaana ajatella olevansa viisaampi kuin vuosien tieteen tekemisen jälkeen. Mitä enemmän tietoa saavuttaa, sitä enemmän tiedostaa sitä maailmassa olevan.

Martti Luther on kirjoittanut Ison katekismuksen esipuheessa papistolle: ”Siksi pyydän vielä kerran kaikkia kristittyjä, erityisesti pappeja ja saarnaajia, etteivät liian aikaisin esiintyisi tohtoreina ja kuvittelisi tietävänsä kaiken. — Ajan mittaan he kyllä joutuvat itse kauniisti tunnustamaan: mitä kauemmin ja mitä enemmän he harjoittavat katekismusta, sitä vähemmän he siitä tietävät ja sitä enemmän heillä siinä on oppimista.”

Genom att studera, forska och lära sig nytt blir vi aldrig dummare, det är säkert. Men att ständigt ta till sig ny information ger samtidigt en insikt om ens egna begräsningar. Den som vet mycket vet också att det finns mycket mer som hen inte vet. Verkligt vetande gör oss ödmjuka.

When we understand that our gifts are literally a gift, given to us from Heaven, we understand that we ourselves can never be gods. We can never conquer the world or solve all the riddles of the world. But we also understand that we don’t need to. In the end, saving the world or saving humanity is not down to ouw knowledge, our abilites and our comptences.

Jumalan kuvan kaltaisuus tarkoittaa myös sitä, että ihmisen arvo ei ole mitattu hänen omassa kyvyssään, hänen omassa kompetenssissaan. Tässä salissa on monta, jotka tietävät, kuinka raakaa, raskasta ja raastavaa jatkuva akateeminen mittaaminen ja ponnistelu on, ja millaisia kutsumustyön, uran, perheen ja mielen pettymyksiä ja tuhoutumisia yliopistolliset onnistumiset oheistuotteina synnyttävät. Jumalan kuvana jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin hän on. Ei sellaisena kuin voisi olla, vaan sellaisena kuin on. Ilman venymistä ja venyttämistä.

***

Hyvät akateemiset kuulijat,

teillä on kykyä ja osaamista muuttaa maailmaa. Uuden lukuvuoden alussa haluan rohkaista teitä tavoittelemaan suuria. Näkemään laajasti ja katsomaan kauas. Kiittämään ja iloitsemaan lahjaksi saaduista kyvyistänne. Antamaan ne lähimmäisen ja koko maailman parhaaksi.

Samalla rohkaisen teitä armollisuuteen. Luota siihen, että Jumalan kuvankaltaisuus toteutuu silloinkin, kun oma venyminen ei toteudu. Luota siihen, että Jumala näkee ihmisen Kristuksen kautta täydellisenä, silloinkin kun tämä maailma näkee vain keskinkertaisuutta. Luota siihen, että Jumala antaa ihmisille lahjojaan silloinkin, kun tämän maailman lahjat ovat loppuneet. Ja luota siihen, että Jumala haluaa antaa uusia mahdollisuuksia silloinkin, kun et enää edes itse usko niihin.

With these words, I wish you all a rewarding new university year.

Må Gud välsigne Helsingfors universitet och alla som studerar och arbetar där.

Aamen.