KYYNELIÄ

Piispa Teemu Laajasalon saarna Malmin hautausmaan kappelin 100-vuotismessussa 24.8.2023

Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: »Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.»

Ilm 21:3-4

Hyvä juhlaväki, rakkaat hautausmaiden ja seurakuntien työntekijät, arvoisat kutsuvieraat,

ajatelkaapa, kuinka monta kyyneltä on sadan vuoden aikana tippunut tälle kentälle. Kuinka monta kyyneltä on valunut näille muutamille kymmenille neliömetreille kappelin sisällä ja ulkona?

Tiedämme, että tällä Suomen suurimmalla hautuumaalla on nykyään noin 2000 siunausta vuodessa. Virallinen luku tänne Malmille haudatuista on noin 227 000. Se saattaa olla suurempikin, koska kaikki alkuaikojen tilastot eivät tunnu täsmäävän.

Sata vuotta sitten piispa Jaakko Gummerus totesi tämän kappelin vihkimispuheessaan: ”olemme tulleet elävien kaupungista tänne suureen kuolleiden kaupunkiin, jonne elävien kaupungin asukkaat viimein tulevat ja joka nopeasti kasvaa, tullen muutamien vuosien kuluttua suuremmaksi kuin elävien kaupunki.” Vaikka laskelma ei ole toteutunut ihan piispan ajattelemalla nopeudella, on hämmentävää ajatella, että täällä hautausmaalla on iso kaupungillinen kuolleita. Jokaisella on oma tarinansa ja jokaisella oma paikkansa.

Jos hautajaisvieraita olisi ollut sadan vuoden ajan jokaisessa siunaustilaisuudessa keskimäärin kymmenen ja jokainen vieras olisi vuodattanut yhden ainoan kyyneleen, voimme jo helposti aavistella kyynelten määrän. Ja silloinkin ajattelisimme, että täällä on käyty rakkaan haudan äärellä vain kerran. Niin ei ole. Me kyllä tiedämme, miten monille tämä kirkkomaa on jäänyt vuosiksi ja vuosikymmeniksi raskaaksi ja rakkaaksi alueeksi surra ja kaivata.

Voi siis sanoa, että tämä kenttä on miljoonien kyynelien kenttä. Vuodatettujen kyynelten määrä ja hetkien moninaisuus sadan vuoden aikajaksolla on valtava. Samalla jokainen kyynel on yksittäinen kyynel. Jokaisen kyyneleen takana on tarina. Jokaisella kyyneleellä on ollut jokin kohde. Jokainen kyynel on ollut hinta rakkaudesta, osoitus kaipuusta.

Siitä tässä koko hautausmaassa on kyse. Tämä on yhtäältä jättimäinen, lähes teollinen laitos. Samalla tämä on täynnä yksittäisten ihmisten tarinoita, elämiä ja kuolemia.

***

Hyvä juhlaväki,

kirkon työntekijöiden tehtävänä on kyynelien kuivaaminen. Erityisen selkeänä tämä tehtävä näkyy ihmisten hautaan siunaamisessa ja koko hautausmaiden työssä. Omaiset tapaava pappi, musiikkitoiveet kuunteleva kanttori, hautapalvelujen toimistosihteeri ja viimein koko hautausmaan henkilökunta ovat oikeastaan kyynelten kuivaamisen tehtävässä. Omalla työllä on tarkoitus helpottaa omaisten kärsimystä, kysymällä, kuuntelemalla ja käytännön järjestelyillä.

Ihminen, joka kysyy pohjoisportilla tai Viikin tunneliportilla neuvoa juuri haudatun omaisensa haudalle tai kohta alkavaan siunaustilaisuuteen, ei kysy virkanimikettä tai pohdi vastaajan työtehtäviä, vaan tulee kyyneliensä kanssa ensimmäisen työntekijän kohtaamaksi. Paraskin tekninen työsuoritus menettää merkityksensä, jos kärsivää ei onnistuta rauhassa kohtaamaan ja ihmisen kyyneliä ei koiteta kuivata.

Täällä on tänään monia hautausalan ammattilaisia, jotka toimivat kirkon väen yhteistyökumppaneina. Hautaustoimistojen henkilökunta, ruumisautojen kuljettajat, kukkien ja kivien toimittajat ovat oikeastaan samalla alalla. Kaikkien tehtävänä on yrittää helpottaa surevan omaisen surua. Kuivata välittömästi tai välillisesti kyyneliä.

Monilla meistä täällä olevista on työn puolesta yhteys tähän hautausmaahan ja sen satavuotiaaseen kappeliin, mutta samalla meistä useimmilla on jokin henkilökohtainen yhteys tähän paikkaan. Me olemme itse olleet täällä omaisina. Meidän rakkaitamme on haudattu tähän maahan.

Oman surun kokenut pystyy ymmärtämään sen, kuinka vaikea tehtävä kyynelten kuivaajan tehtävä on. Ja kuinka mahdoton tehtävä se itse asiassa on. Kyllähän me nopeasti näissä meidän hommissamme ymmärrämme, että kykymme kuivata kyyneliä on varsin vajavainen. Me voimme hälventää hätää, me voimme auttaa huomaavaisesti suruajan järjestelyissä ja me voimme parhaamme mukaan kuunnella. Mutta läheisen ihmisen menettäneelle ei mikään sanamme tai tekomme muuta todellisuutta. Ne eivät tuo kuollutta eläväksi eikä menetettyä takaisin.

***

Hautausmaa on paikka, jossa usein katsotaan taaksepäin; muistellaan vainajan elämää ja sen eri vaiheita. Kaivataan yhteisiä kerran elettyjä hetkiä. Hautausmaa on kuitenkin erityisesti eteenpäin katsomisen paikka. Risti on kuoleman merkki, mutta risti on myös ylösnousemuksen merkki.

Hautausmaalla ollaan koko kristinuskon ytimessä. Täällä vieraillessaan ihminen viimeistään tajuaa kuolevaisuutensa. Katselemalla hautarivejä ja lukemalla kivien nimiä ja vuosinumeroita, hän ymmärtää itse olevansa vain joidenkin askelten päässä haudasta. Mutta täällä tapahtuu jotain vielä paljon tärkeämpää kuin oman kuolevaisuuden ymmärtäminen.

Siunaustilaisuudessa ja haudalla käydessään ihminen altistuu myös taivastoivolle, lupaukselle ylösnousemuksesta ja jälleennäkemisen kaipuulle aivan erityisellä tavalla. Tavalla, joka ei toteudu missään muualla. Haudan äärellä on helppo hapuillen kysyä, että voisiko hän, joka on kuollut, sittenkin elää. Kysymys on arjessa yksityinen, mutta siunauksen yhteydessä julkinen. Piispa Gummerus totesi sata vuotta sitten kappelin vihkipuheessaan: ”On suurta, että Jumala vetää tänne kuulemaan, mitä hänellä on sanottavaa, sellaisiakin, joita hänen sanansa ei muualla tavoita, tänne, jossa sydän hiljenee kuulemaan, mitä se elämän hälinässä ei kuule.”

Hyvä juhlaväki,

Malmin kaunis siunauskappeli on 100 vuotta julistanut kristinuskon ihmeellistä ydintä. Kaikki ei sittenkään ole tässä. Lupaus jälleennäkemisestä tuntuu surevalle lähes mahdottomalta uskoa. Kuinka ihmeessä voisin nähdä hänet, joka on jo kuollut ja haudattu? Ja samalla surevalle ainoa todellinen lohdutus, koko oman elämän käänteentekevä lupaus, on lupaus edessä olevasta kohtaamisesta – kohtaamisesta taivaassa, jossa tämän maailman murheet ovat takana ja elämä onkin täydellisenä edessä. Siitä tämän kirkkomaan jokainen neliösenttimetri myös muistuttaa. Kyynelistä, mutta kyynelistä, jotka kuivataan.

Raamattu lupaa, että vielä kerran taivaassa Jumala itse pyyhkii kärsivien silmistä ”joka ainoan kyyneleen”. Joka ainoan. Ei joitain kyyneliä, ei osaa kyynelistä tai valtaosaa. Joka ainoan. Ihan jokaisen. Hän pyyhkii ne kyyneleet, mitä me emme osaa pyyhkiä. Hän pyyhkii ne kyyneleet, mitä me emme kykene näkemään. Joka ainoan kyyneleen. Joka ainoan kyyneleen, koska murhe, valitus ja vaiva ovat loppu.

Rakkaat ystävät,

meidän lohdutuksemme on aina keskinkertaista. Meidän sanamme eivät saa levotonta levolliseksi. Meidän rohkaisumme ei tee murheellista iloiseksi. Meidän tekomme eivät muuta kuollutta eläväksi. Mutta Jumalan Sana, Kristus itse, sen kaiken tekee.

Kristus lahjoittaa surevalle riemun, toivottomalle toivon, masentuneelle ilon, levottomalle tyyneyden – Martti Lutherin sanoin lopullisen lohdutuksen. Kristus lahjoittaa kaipaavalle jälleennäkemisen rakkaimpiensa kanssa. Hän antaa kuolleelle elämän.

Siunatkoon Hyvä Jumala kaikkia täällä Malmin siunauskappelilla käyviä ja täällä työskenteleviä tänä juhlapäivänä ja kaikkina tulevina päivinä.

Aamen.