Piispa Teemu Laajasalon saarna Pitäjänmäen seurakunnan piispantarkastuksen messussa 29.9.2024 Pitäjänmäen kirkossa

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”

    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:

    ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

    Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Matt. 18:1–6, 10

Rakkaat Pitäjänmäen seurakuntalaiset, hyvät sanankuulijat,

tämän piispantarkastuksen yhteydessä on nähty ja koettu monta tilannetta, jossa lapsi on seurakunnan keskiössä. Olemme tietenkin kierrelleet erilaisissa lastentilaisuuksissa ja puhuneet oppineen professorinkin kanssa lapsista ja lasten kasvatuksesta. Mutta en tarkoita nyt näitä tilanteita.

Tarkoitan sitä, että monissa piispantarkastuksen vierailupäivien hetkissä pieni lapsi on yllättäen noussut keskipisteeksi, katseiden kohteeksi. Pelkästään tässä kirkkosalissa ainakin parissa eri tilaisuudessa pieniä taaperoikäisiä lapsia on kavunnut kesken papin puheen alttarialueen läheisyyteen – kävelemään ja kiipeilemään, ääntelemään ja ihmettelemään.

Kun pieni lapsi tepastelee ja päästelee ääniä kirkossa, sillä on ihmeellinen voima. Vaikka vieressä pappi puhuisi kuinka viisaita tai hurskaita tahansa, lapsi voittaa ihmisten mielenkiinnon. Mielenkiinto voi tietenkin olla joko ihastunutta tai vihastunutta; tai jotain siltä väliltä. Yksi näkee pienen lapsen kauneutta ja seuraa tahatonta komiikkaa, toinen pohtii, miksi joku ei saa jälkikasvua järjestykseen tai halua rauhoittaa tilaisuutta. Riippumatta siitä, millä silmin me lasta katsomme, hän on joka tapauksessa keskittymisemme keskipiste.

***

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu lapsen kaltaisuudesta. Jeesuksen sanat lapsen nostamisesta aikuisten esikuvaksi olivat Hänen aikanaan täysin ennenkuulumattomat. Tuossa maailmassa lapsi oli vähäinen, ei itsenään oikein kovinkaan paljon arvoinen. Tietenkin lapsi tuolloinkin ymmärrettiin rakkaaksi äidilleen tai isälleen, perheelleen tai suvulleen, mutta lapsi yleisesti oli jotain, joka on puutteellinen. Lapsi oli sananmukaisesti keskenkasvuinen, jotain, joka ei ole valmis.

Nykypäivän käsitys lastenoikeuksista on kovin uusi; onneksi nykyään yhteisesti hyvin ymmärretty. Tämän yhteisen ymmärryksen vuoksi meille tämän ajan ihmisille Jeesuksen sanat evankeliumissa kuulostavat kauniilta. Niitä ei tarvitse kovinkaan paljon perustella. Emme löydä helposti aikuista, joka ei sanoisi, että jokainen lapsi on arvokas, hyvä ja tärkeä.

Koska olemme niin samanmielisiä lasten arvosta ja tärkeydestä, meiltä jää helposti huomaamatta, kuinka yllättävän vaatimuksen Jeesus meille päivän evankeliumissa asettaa.

***

Päivän evankeliumissa opetuslapset pohtivat, kuka on suurin. Ehkä kysymys heijasteli opetuslasten keskinäisiä kilpailuja tai hyväksynnän hakemista ihannoimaltaan Mestariltaan. Tai sitten he pohtivat, kuinka voisivat varmistaa oman oikeaoppisuutensa ja olla varmasti kelpaavia – vanhurskaita.

Jeesus vastaa kysymykseen, kuka on suurin sanomalla: ”ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”

Meidän näkökulmastamme tämä saattaa aluksi kuulostaa ihanalta ja helpolta vastaukselta. Saatamme ajatella, että onneksi Jeesus ei ottanut suuruuden esikuvaksi kulmakunnan suurinta hyväntekijää tai kaikesta epäitsekkäästi kieltäytyvää ihmistä. Saatamme ajatella, että onneksi hän ei valinnut naapuruston viisainta, lukeneinta tai sivistyneintä.

Mutta Jeesuksen sanat eivät ole pelkästään yllättäviä, vaan vaativia. Jeesus ei sano, että olisipa kiva, jos olisitte lapsenkaltaisia. Jeesus ei sano, että teidän kyllä kannattaisi olla lapsenkaltaisia. Jeesus sanoo, ellette tule lastenkaltaiseksi ette pääse taivaaseen.

Tämä on Jeesukselta niin suoraan sanottu, että lienee parempi keskittyä ihan yksinkertaisesti siihen, mitä tämä lastenkaltaisuus voisi meille tarkoittaa? Miten voisimme päästä taivaaseen?

Rakkaat ystävät,

tämä on evankeliumi nöyryydestä, tämä on evankeliumi riippuvuudesta ja tämä on evankeliumi luottavaisuudesta.

Lapsena olemiseen liittyy nöyryys, riippuvuus ja luottavaisuus.

Aloitetaan nöyryydestä. Jeesus itse käyttää tätä sanaa. Ellette nöyrry lastenkaltaisiksi. Opetuslasten kysymys heijastelee suuruuden tavoittelua, Jeesuksen vastaus kehottaa pieneksi tulemiseen.

Jokainen lapsi kurkottelee ja kasvaa, se on lapsen tehtävä. Mutta lapsi myös perimmältään tajuaa olevansa pieni ja kykenemätön. Välillä tämän tajuaminen vaatii kovaa työskentelyä, pettymyksiä ja jaettua hermostumista. Mutta lapsi ymmärtää olevansa vielä pieni.

Lapsi on rakas sellaisena, mitä hän on. Ei sellaisena, mitä hän voisi olla. Pienenä ja puutteellisena. Nöyryys ei ole alistavuutta, vaan totuudellisuutta. Lapsi on aito, ihmetteleväinen ja kyseleväinen.

Vuosia sitten olin noin kolmevuotiaan lapseni kanssa keskustellut, että ihmisiä ei saa osoittaa eikä heistä saa puhua kovaan ääneen julkisella paikalla, etenkään heidän ulkoisista piirteistään. Olin opettanut taaperolle, että puhutaan vasta sitten, kun olemme kotona. Olin opettanut, että ihmisistä puhuminen ja heidän osoittelemisensa on epäkohteliasta. Erään kerran olimme tuon lapseni kanssa ruokakaupassa. Kassajonossa kaikui lapsen kirkas ääni: ”Isi, meidän pitää puhua kotona ton miehen nenästä.”

Lapsen nöyryys on totuudellisuutta, hämmennyksen keskellä elämistä. Mutta lapsen nöyryys on myös halukkuutta kuulla vastauksia, ottaa vastaan kasvatusta ja opetusta.

Lapsenkaltaisuus kutsuu meitä tähän. Sen tajuamiseen, että me olemme pieniä ja Jumala on suuri. Sen hyväksymiseen, että me emme ymmärrä, mutta Jumala ymmärtää. Siihen suostumiseen, että Jumala kertoo meille, mikä on oikein, hyvää ja toivottavaa elämässämme. Ei ole lapselle helppoa suostua tällaiseen nöyryyteen ja vielä vaikeampaa se on meille aikuisille.

Toiseksi lapsi on riippuvainen, oikeastaan täydellisen riippuvainen. Pieni lapsi ei tule päivääkään toimeen ilman aikuisen huolenpitoa. Lapsi ei selviä edes hengissä ilman aikuisen hoivaa, eikä hengissä selviämisen jälkeen voi kasvaa terveeksi ilman huolenpitoa.

Lapsenkaltaisuus on omien voimiensa kokeilemista ja tunnistamista. Omien rajojen koettelua ja niiden ymmärtämistä. Lapsenkaltaisuus on suuremman kaitsennan kaipaamista.

Tällaiseen lapsenkaltaisuuteen Jeesus meitä kutsuu. Riippuvaisuuteen, hyvään riippuvaisuuteen. Sen ymmärtämiseen, että ilman Jumalaa, me emme pärjää. Siihen suostumiseen, että me tarvitsemme taivaallista Isäämme. Lapsenkaltaisuus on siis riippuvaisuutta.

Kolmas ja kaikkein tärkein lapsenkaltaisuuden piirre on luottamus. Kun hyvä äiti tai hyvä isä ottaa lapsen syliin, lohduttaa ja sanoo lapselle sanat: ”Ei mitään hätää”, niin lapsi uskoo. Äidin tai isän voima on lapselle käsittämätöntä, mutta lapsi luottaa siihen. Lapsi luottaa, että häntä rakastavat aikuiset pitävät hänestä huolta ja pystyvät ratkaisemaan hänen ongelmiaan. Lapsi luottaa.

Lapsi ei voi tehdä omaa ruokaansa. Pienet lapset eivät voi käydä ostamassa omia vaatteitansa. Lapsi ei valitse, missä hän asuu.

Lapsi luottaa rakastavaan vanhempaansa.

Tähän lapsenkaltaisuuteen Jeesus kutsuu meitä. Usko ja luottamus liittyvät yhteen. Usko Jumalaan on luottamusta. Luottamusta siihen, että Hyvä Jumala haluaa meille hyvää ja pystyy meidän ongelmiamme ymmärtämään ja ratkaisemaan. Luottamusta siihen, että kuten vanhemman sana voi lospettaa lapsen huolet, voi Jumalan Sana lopettaa kaikki aikuisen huolet.

Rakkaat ystävät,

tämä evankeliumi on nimenomaisesti evankeliumi. Jos tämän evankeliumin ydin olisi käskyssä pakottaa itsensä pieneksi niin kukaan ei pääsisi taivaaseen. Meissä ihmisissä nimittäin on sisäänrakennettu oikeassa olemisen, päättämisen, suostumattomuuden ja epäilyn piirre.

Siksi onkin tärkeää muistaa, että lapsenkaltaiseksi suostuminen ei ole meille velvollisuus, vaan oikeus. Se ei ole taakka. Se on lahja. Me olemme Jumalan lapsen oikeuksilla siunattuja.

Jumalan lapsi saa kokeilla rajoja. Jumalan lapsi saa luulla itsestään liikaa. Jumalan lapsi saa epäillä. Jumalan lapsi saa tehdä virheitä.

Mutta rakkaat ystävät, Jumalan lapsi saa myös tulla pieneksi silloinkin, kun koko muun maailman silmissä hän on aikuinen. Jumalan lapsi saa olla riippuvainen silloinkin, kun koko muun maailman silmissä hän on täysin yksin. Ja Jumalan lapsi saa luottaa siihen, että Taivaan Isän hyvä tahto jokaista lastansa kohtaan on suurempi kuin mikään tämän maailman voima.

Lapsenkaltaisena saamme luottaa siihen, että tulevaisuus on hyvä. Lapsenkaltaisena saamme luottaa siihen, että tulevaisuus on hyvä tässä ajassa. Ja lapsenkaltaisena saamme luottaa siihen, että tulevaisuus on hyvä vielä kerran taivaan riemussa.

Aamen.