LAUPEUS

Piispa Teemu Laajasalon saarna Kirkon diakonian päivien avajaismessussa 15.9.2022 Kallion kirkossa

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”

    Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”

    Jeesus vastasi hänelle näin:

    ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.

    Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”

    Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”

Luuk.10:25–37

Arvoisa juhliva seurakunta, rakkaat diakoniatyöntekijät, kära kristna, ärade festpublik,

minulla on tapana aloittaa aina puheeni diakoneille ja diakonissoille sanomalla kiitos. Kiitos! Tällä tavalla myös vahvistetaan se vanha totuus, että diakoniatyötä kiitetään juhlapuheissa.

Hyvät ystävät, taitaa kuitenkin olla niin, että ei diakoniatyön merkitys kuitenkaan ole kirkon työntekijöiden tai seurakuntalaisten kiitoksen varassa. Ajatelkaapa, että Jeesus asettaa tuossa päivän evankeliumissa lähimmäisen palvelemisen koko elämän ehdoksi. Tai ajatelkaapa, että Martti Lutherin mukaan kirkko ilman palvelevaa rakkautta ei ole todellinen kirkko. Tai ajatelkaapa, että oman kirkkolainsäädäntömme mukaan seurakuntaa ei voi olla olemassa ilman diakoniatyöntekijää.

Päivän evankeliumin avulla on helppoa ymmärtää, miksi laupias samarialainen on eräänlainen kirkon diakoniatyön esikuva. Vertaus antaa monta näkökulmaa diakonian todellisuudesta ja luonteesta. Diakoniatyö on ensinnäkin suoraa apua, toiseksi se on avunpiiriin saattamista, kolmanneksi se on rakenteiden muuttamista ja neljänneksi se on hengellistä työtä. Suora apu, avunpiiriin saattaminen, rakenteiden muuttaminen ja hengellisyys.

Den barmhärtiga samariern säger mycket om diakonins natur. Det är både en liknelse och en konkret berättelse. Den barmhärtiga samariern är en förebild för alla kristna och för kyrkans anställda. Det är en förebild för vårt diakoniarbete.

Ilmeisin yhtäläisyys vertauksen ja tämän päivän diakoniatyön välillä on samarialaisen ryöstetylle tarjoama auttava käsi. Rosvojoukon uhriksi joutunut oli Raamatun sanoin ”henkihieverissä”. Häneltä oli viety vaatteet päältä, hänet oli hakattu. Hän oli apua vailla. Laupias samarialainen tarjosi ryöstetylle suoraa apua. Hän hoiti tämän vammoja valelemalla niihin öljyä ja viiniä sekä sitomalla haavat. Tämän lisäksi hän nosti haavoitetun juhtansa selkään.

Tällaistahan kirkon diakonia tiivistetyimmillään on. Suoran avun antamista sitä tarvitsevalle. Kun ihminen tulee pyytämään pientä tai suurta tarpeeseensa, te olette usein ne kädet, jotka auttavat. Suora apu on osto-osoitus, maksettu puhelinlasku tai hyvitetty leirimaksu. Teidän työnne on auttaa. Tätä vailla oli myös tien vieressä virunut, ryöstön uhriksi joutunut matkalainen, jonka kohdalle laupias samarialainen pysähtyi. 150 vuoden aikana tämän maan diakoniatyöntekijät ovat pysähtyneet lukemattoman monta kertaa. Tänään on hyvä ajatella jokaista kärsivän vierelle pysähtynyttä.

***

Laupias samarialainen on hyvä diakoniatyön esikuva myös siksi, että samarialaisen laupeuden työ ei pelkisty vain suoraan auttamiseen. Hän ei vain hoida ja sido miehen haavoja. Evankeliumissa kerrotaan, kuinka laupias samarialainen vei ryöstetyn majataloon ja sanoi majatalon isännälle: ”Hoida häntä”. Samarialainen ohjasi hädässä olevan avun piiriin.

Näin tehdään päivittäin myös diakoniassa. Diakoniatyöntekijät ovat avun ammattilaisia. Te pysähdytte, ette kävele ohi. Mutta te myös ohjaatte palveluiden piiriin. Te autatte ihmisiä saamaan sitä apua, mitä he tarvitsevat sieltä, mistä sitä on tarjolla. Kirkollisen diakonian ei tarvitse pystyä auttamaan kaikkea ja kaikkia. Mutta diakonian ammattilaisten on tiedettävä, mistä apua saa ja osattava taluttaa ja saattaa ihminen sinne. Hätää kärsivä ei aina osaa tai pysty ajamaan omaa etuaan, joten te kuljette hänen kanssaan, te kannattelette ja te ajatte heidän etuaan. Te viette ja ohjaatte sellaisen avun luokse, josta ihminen saa paremman ja pidempiaikaisen hoidon elämäänsä.

***

Diakoniatyö on myös vaikuttamista rakenteisiin. Päivän evankeliumissa lainopettaja kysyy Jeesukselta, kuka on hänen lähimmäisensä. Jeesus vastaa kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Jeesus muuttaa lainopettajan ja samalla meidän käsitystämme rakenteista. Siis siitä, miten meidän pitäisi ajatella muista ihmisistä. Jeesuksen rakenteita muuttavan opetuksen perusteella lähimmäisiä ei määritellä perhesuhteiden, synnyinpaikan, uskon tai samanlaisten arvojen perusteella. Kaikki ihmiset ovat lähimmäisiämme. Meidän tehtävämme on auttaa kaikkia riippumatta heidän taustastaan. Tämä on myös diakoniatyön perusta.

Diakoniatyöntekijät pyrkivät ylläpitämään viranpuolesta auttavien hyvien viranomaisten katseen ihmisessä. Te autatte muita näkemään lähimmäisen siinä, missä liian usein nähdään vain tilastoja ja numeroita. Hyvää tarkoittava ihmisten auttamistyö voi muuttua liian nopeasti tehostetuksi prosessiksi, jonka väleihin yksittäiset ihmiset putoavat, jos mielessä ei pidetä sitä, mikä on inhimillisyys ja armo. Laupias samarialainen ei nähnyt ryöstetyssä miehessä hänen taustaansa, hänen tekemiään virheitä, hänen pelottavuuttaan, hänen kansallisuuttaan tai muutakaan ulkoista asiaa, vaan ihmisen, joka tarvitsee apua. Ihmisen, jolla on hätä.

Martti Lutherin sanoin: ””Lähimmäinen” on kuka tahansa ihminen, mutta erityisesti se, joka tarvitsee apuamme, niin kuin Kristus asian selittää.”

***

Nämä yllä mainitut kuvaukset auttamistyöstä voisivat sopia mihin tahansa sosiaalityöhön. Monet auttamistyötä tekevät tahot antavat suoraa apua, ohjaavat avun piiriin ja vaikuttavat rakenteisiin. Diakoniatyö erottuu kaikista muista ihmisten auttajista sillä, että tätä työtä tehdään sen vuoksi, että Jumala rakastaa meitä. Me emme tee hyvää sen vuoksi, että rakastamme Jumalaa, vaan sen vuoksi, että Jumala rakastaa meitä. ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”

Kaiken diakonisen työn perusta on Jumalan rakkaudessa. Auttaessamme ihmisiä tässä ajassa ja tässä maailmassa olemme tuomassa heidän elämäänsä jotain ajatonta. Ihmisten hirveään hätään annetaan palanen pelastusta. Ihmisten maanpäällisiin helvetteihin tuodaan toivo taivaasta. Siksi todellinen diakonia lähtee alttarilta ja myös palaa sinne. Hakee ja saa voimaa Kristuksesta. Menee maailmaan, mutta tuo sieltä myös maailman runtelemia Kristuksen jalkojen juureen. Tämä puoli näkyy diakoniatyöntekijöiden rukouksissa kärsivien kanssa, hartauksissa, ehtoollisen jakamisessa ja hengellisissä lohdutuksessa ja puheissa.

***

Laupias samarialainen on esimerkki siitä, kuinka autetaan suoraan. Se on esimerkki siitä, kuinka ihmisiä ohjataan avun piiriin. Se on esimerkki siitä, kuinka auttaminen vaikuttaa ihmisten käsityksiin auttamisesta ja muuttaa rakenteita. Ja se on esimerkki siitä, kuinka diakoniatyö Jeesuksen lähettämisen vuoksi eroaa kaikesta muusta hyvästä työstä.

Näiden lisäksi laupias samarialainen on esimerkki, koska se saa meidät huomaamaan, että useinkaan me emme ole sellaisia kuin laupias samarialainen. Me emme ole ihmisiä, jotka asettavat itsensä alttiiksi, jotka antavat omaisuutensa ja auttavat ylitsevuotavasti ja pyyteettömästi. Paraskaan ihminen ei tähän pysty ja osaavinkaan diakoni ei tähän kykene. Päivittäisessä elämässämme me olemme usein kuin pappi ja leeviläinen. Me väistämme ja kuljemme ohi. Emme pelkästään yksityisessä elämässämme, vaan myös viranhoidossamme. Me kyllä tahdomme auttaa, mutta emme kykene. Laupiaan samarialaisen vertaus on niin täynnä vaatimusta, että se pakottaa meidät tunnistamaan oman laupeutemme rajat.

Te diakoniatyöntekijät autatte työksenne. Se on teidän päivittäisen työnne tarkoitus. Silti tekin joudutte liian usein sen tilanteen eteen, jossa ihmisen ahdinko ei ole teidän autettavissanne eikä ihmisen hätä ei ole teidän pelastettavissanne.

Vi har över 1 300 anställda diakoniarbetare i vår kyrka. Tusentrehundra människor som har som daglig uppgift att hjälpa. Så viktig anser kyrkan att diakonin är, att det i varje församling finns någon som har hjälpandet som sitt jobb. En församling kan inte existera utan diakoniarbetaren. Ni är många. Ni arbetar med engagemang och hjärta. Och ändå finns det nöd i världen. Ändå finns det ångest i världen. Ändå finns det smärta i världen. Hur mycket vi än vill annorlunda, hur mycket vi än anstränger oss och hur vi än försöker, så kan vi inte rädda världen.

Laupias samarialainen on hyvä esikuva ja esimerkki, mutta se on myös valtava vaatimus. Vertauksen jälkeen Jeesus sanoo lainopettajalle: ”Mene ja tee sinä samoin.” Juhlapuheissa on ylevää nostaa mieleen ne hetket, kun me olemme onnistuneet. Ne tilanteet, jossa tarvitsevaa on tuettu ja rikkimennyttä rohkaistu. Ne kaikki tilanteet ovat totta. Ne ovat täysin totta ja niistä tuleekin iloita. Juhlapuheissa kuitenkin harvemmin annetaan tilaa niille hetkille, kun olemme väistäneet ja kulkeneet ohi. Niille hetkille, joissa virasto on ollut kiinni tai puhelinaika mennyt, kun kipuihin on tarvittu kuuntelijaa ja hätään helpotusta. Ne ovat hetkiä, joita emme halua ilomme keskellä muistaa. Ja ne ovat juuri niitä hetkiä, jotka paljastavat meille, että lopulta emme yllä siihen, mitä laupiaan samarialaisen vertaus meiltä vaatii.

***

Laupiaan samarialaisen vertaus ei kerro meille vain ihmisen heikkoudesta, vaan se kertoo Jumalan vahvuudesta. Laupiaan samarialaisen vertaus pakottaa meidät pieneksi, jotta Jumalalla on tilaa olla suuri. Vain ymmärtäessämme oman laupeutemme rajallisuuden voimme käsittää Jumalan laupeuden rajattomuuden. Kun oivallamme oman rakkautemme pyyteellisyyden, voimme tuntea Jumalan rakkauden pyyteettömyyden.

Jumala on rakastanut meitä jo ennen yhtäkään tekoamme tai tekemättä jättämistämme. Hän on rakastanut meitä ennen yhtäkään päätöstämme ja päättämättömyyttämme. Sen rakkauden voimasta on meilläkin voimaa rakastaa. Rakastaa lähimmäistämme silloinkin, kun ei ole aihetta. Rakastaa lähimmäistämme silloinkin, kun oma kykymme rakastaa on rajallinen. Rakastaa lähimmäistämme silloinkin, kun armon sijaan haluaisimme olla armottomia.

Rakkaat diakoniatyöntekijät, armon ja rakkauden lähettiläät tässä maailmassa, jakakaa eteenpäin Jumalan ylitsevuotavaa laupeutta. Katsokaa ihmisiä rakkaudella. Antakaa toivoa, kun siihen ei ole mitään syytä. Rohkaiskaa, kun ihminen ei tunnista muuta kuin pelkoa. Siihen tehtävään teidät on kutsuttu kaiken osaamisenne, kykynne ja kutsumuksenne vuoksi. Jakamaan ihmisille laupeutta, kun he ovat henkihieverissä.

Mutta muistakaa vaikeina hetkinänne, että viime kädessä apu ei sittenkään ole teidän kätenne, vaan Jumalan käden varassa. Hän iloitsee onnistumisistanne, mutta rakastaa teitä kaikkien vaikeiden aikojen ja epäonnistumistenne keskellä. Rohkaiskoon tuo rakkaus teitä hyvinä päivinä ja lohduttakoon se teitä pahoina päivänä.

Jumala siunatkoon teitä ja teidän työtänne tänä juhlavuonna ja kaikkina tulevina vuosina.