Piispa Teemu Laajasalon saarna pappisvihkimysmessussa helatorstaina 9.5.2024 Helsingin tuomiokirkossa

Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala – mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu:
– Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa,
meitä kohdellaan teuraslampaina.
Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Room. 8:31–39 

Hyvät helatorstain messuvieraat, rakkaat papiksi vihittävät, Elisa, Raine, Katja, Riitta, Saimi ja Miki,

nelisenkymmentä vuotta sitten kävin ala-asteen koulua Itä-Helsingissä. Osa oppitunneistamme järjestettiin naapurikoululla.

Muistan, kuinka nuo tunnit toisella koululla tuntuivat kivoilta, mutta myös ikävällä tavalla pelottavilta.

Vieraan koulun pihalla nimittäin seisoskeli usein itseäni selvästi vanhempia poikia, joilla oli tapana huudella ja uhkailla pienempiään.

Kerroin asiasta kotona. Muistan, kuinka vannotin vanhempiani, että siihen ei saisi puuttua, koska siitä seuraisi vaan enemmän ongelmia.

Kun seuraavalla viikolla odottelin jälleen kerran toisen koulun edessä ulko-oven aukeamista ja olin huolissani vanhempien poikien uhkailuista, näin yhtäkkiä tutun hahmon kävelevän koulun pihalla.

Perhetuttavamme, keski-ikäinen mies nimeltä Asko, käveli pihan poikki ja tervehti minua iloisesti ja isoäänisesti. Asko käveli ohi, mutta jäi hetkeksi katselemaan maisemia koulurakennuksen päähän ja jatkoi sitten eteenpäin.

Asko oli hyvin isokokoinen mies, entinen raskaan sarjan amatöörinyrkkeilijä, joka ulkomuodollaan herätti huomiota.

Muistan, kun menin tuona samaisena päivänä kotiin ja kerroin ihmeellisestä sattumasta.

Tämä sama ihme toteutui muutamana viikkona peräkkäin. Aina kun olin menossa toiseen kouluun tunneille, huomasin Askon hahmon, joka kulki päiväkävelyllä koulunpihan läpi. Vasta monia vuosia myöhemmin minulle selvisi, että vanhempani olivat pyytäneet Askoa muina miehinä kävelemään muutamana viikkona päivälenkkinsä naapurikoulun ohi.

Päiväni olivat joka tapauksessa muuttuneet kokonaan. Huoli hävisi, hengitys tasaantui ja toivo palasi. Minusta tuntui, että en olekaan yksin, vaan Asko on minun puolellani. Ja jos hän on minun puolellani, kuka uskaltaisi olla minua vastaan? Jos hän on minun puolellani, kuka uskaltaisi olla minua vastaan.

Tämän helatorstain toinen lukukappale, jonka Raine Talvisto meille luki, alkaa lähes samalla lauseella. Se ei kerro Askosta, vaan Jumalasta. Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?

Rakkaat sanankuulijat, hyvät vihittävät,

mitä tuo Roomalaiskirjeen lause voisi tarkoittaa ihmisen, kirkon ja pappisviran kannalta? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Mitä tuo lause tarkoittaa ensinnäkin ihmisen, toisaalta kirkon ja kolmanneksi pappisviran kannalta.

Mitä se voisi tarkoittaa ihmisen kannalta?

Se tarkoittaa sitä, että ihminen ei ole yksin. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen ei tarvitse pelätä. Se tarkoittaa sitä, että ihmisellä on puolustaja ja suojelija, ei pelkästään esirukoilija vaan myös esitaistelija. Joku, joka on aina puolella – joku, joka ei ole vain edessä tai takana, ei vasemmalla tai oikealla, ei ylä- tai alapuolella, vaan puolella – ihmisen puolella, siis joka puolella ja aina nimenomaisesti ihmisen puolella.

Jumala, joka on ihmisen puolella, ei hylkää eikä vaivu epätoivoon todennäköisyyksien edessä. Jumala, joka on ihmisen puolella, toimii paitsi puolella myös puolesta. Kristus on sovittanut ihmisen synnit ihmisen puolesta. Kristus astuu helatorstaina taivaaseen ihmisen puolesta.

Luottamus siihen, että Jumala on ihmisen puolella ja toimii ihmisen puolesta, on käänteentekevä. Se muuttaa koko näkökulman maailmaan. Kun on ahtaalle ajettu ja pieneksi painettu, tuntuu ihmeelliseltä ymmärtää, että ei olekaan yksin eikä vain omien voimiensa varassa. Askel kevenee ja raskaimpienkin aikojen keskellä on luottamus siihen, että jossain kohdassa tippuminen loppuu ja taivaallinen turvaverkko ottaa vastaan.

Mitä tuo lause voisi tarkoittaa kirkon kannalta?

Se tarkoittaa, että kirkko ei voi koskaan kadota, koska se on Kristuksen itsensä perustama. Kirkko ei voi koskaan epäonnistua, koska se on Pyhän Hengen kokoama. Se ei ole ihmisen varassa, vaan Jumalan varassa. Se ei toimi ihmisen voimin, vaan Jumalan voimin.

Olen viimeisten kuukausien aikoina tavannut useamman afrikkalaisen tai aasialaisen piispan tai papin, Tansaniasta, Etiopiasta, Ruandasta, Irakista ja Pakistanista.

Olen kuunnellut heidän kertomuksiaan liikutuksella, kunnioituksella ja innostuksella. Eräässä tilaisuudessa eri maiden piispat ja papit kertoivat omien kirkkojensa ajankohtaisista haasteista. Pakistanilainen piispa kertoi siitä, kuinka hänen hiippakuntansa pappeja on murhattu, afrikkalainen piispa kertoi siitä, kuinka seurakuntalaiset joutuvat kävelemään neljän tunnin matkan kirkolle yhteen suuntaan, Lähi-idän piispa kertoi, kuinka messun julkinen viettäminen voi viedä papin vankilaan.

Kaikki heistä kertoivat nämä tarinat osoituksena siitä, kuinka hyvin heillä menee. Heidän ajatuksensa oli, että nämä vaikeudet todistavat siitä, että kun Jumala on puolellamme, mikään ei voi lannistaa tai estää evankeliumia. Että evankeliumi kaikuu ja tulee todeksi mahdottomimmassakin maastossa. Kun seurakunta toimii, vaikka maailma ei antaisi mitään toimintaedellytyksiä, on se osoitus Jumalan vahvuudesta ja suuruudesta. Toivoa on toivottomuuden keskellä ja uskoa uskomattomimmissa tilanteissa.

Kun minun vuoroni tuli ja he kysyivät, mitä haasteita minun kirkollani on, rupesin puhumaan jotain kirkkorakennustemme sisäilmaongelmista, huonoista nettiyhteyksistä tai siitä, kuinka nuoret aikuiset eivät ole niin kiinnostuneita kirkosta – ja kesken lauseideni tajusin omien sanojeni älyttömyyden. Kuoleman, vankilan tai monien tuntien kävelymatkoja koskevien tarinoiden jälkeen rupesin puhumaan venttiileistä ja ilmastointiratkaisuista. Paitsi, että vastaukseni oli pahasti mittakaavavirheellinen, se oli myös tympeä, koska siinä ei ollut taustalla ajatusta siitä, että vastoinkäymisten keskellä onnistuminen on todistus siitä, että Jumala on puolella.

Entä, mitä tuo lause tarkoittaisi pappisviran kannalta. Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?

Pappisviran tärkein tehtävä on julistaa syntejä anteeksiannetuksi. Päivän epistolassa luvataan, että mikään ei voi erottaa ihmistä Jumalan rakkaudesta. Lista on pitkä, mutta viesti on selvä. Mikään ei voi erottaa, ei mikään.

Olisiko rakkaat papiksi vihittävät niin, että tämä on paitsi pappisviran tärkein myös vaikein tehtävä? Me kyllä ajattelemme, että Jumalan rakkaudestahan on helppo puhua. Mutta olisiko niin, että siitä on nimenomaisesti vaikea puhua, koska Jumalan rakkaus on niin täysin erilaista kuin ihmisen rakkaus.

Papin tehtävä on olla ihmisen puolella. Aina. Tämä maailma yrittää erottaa ihmistä Jumalan rakkaudesta. Tämä maailma yrittää julistaa, että et kelpaa tai ehdot eivät täyty. Et ole riittävän sopiva. Papin tehtävänä on puhua toisella äänellä, olla ihmisen puolella.

Ihmisen rakkaus kohdentuu hyvään ja kauniiseen. Jumalan rakkaus kohdentuu pahaan ja rumaan, mutta tekee rakkaudellaan kohdettaan hyväksi ja kauniiksi. Jumalan rakkaus ei etsi, vaan luo rakastettavansa.

Jumalan rakkaus kohdentuu pahoihin ja tyhmiin, koska Hän haluaa tehdä rakkaudellaan pahoista ja tyhmistä hyviä ja viisaita. Kristus etsii sairaita, onnettomia, huonoja, heikkoja, köyhiä ja kurjia.

Papilla on suuri houkutus saarnata, miten ihmisten pitäisi elää. Kun saarnaamme rakkaudesta, muuttuu rakkaus herkästi evankeliumin sijaan laiksi. Saatamme asettaa ajattelemattomasti ihmisille vain ehtoja ja vaatimuksia, kuinka heidän tulisi rakastaa lähimmäistään. Liian usein unohtuu saarnata siitä, kuinka Jumala rakastaa myös silloin, kun ihminen on rakkaudeton. Jumala välittää silloin, kun ihminen on välinpitämätön. Jumala antaa anteeksi, kun ihminen on julma. Jumala puolustaa, kun ihminen vastustaa.

Rakkaat tulevat papit, Elisa, Raine, Katja, Riitta, Saimi ja Miki,

Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?

Muistakaa tämän vihkimismessun lause silloin, kun ihminen edessänne on hädän, ahdistuksen tai masennuksen keskellä.

Muistakaa tuo lause silloin, kun ihminen pyytää armoa ja olkaa ihmisen puolella. Aina. Julkistakaa uusia alkuja, antakaa syntejä anteeksi, puolustakaa maineensa menettäneitä ja rohkaiskaa syrjittyjä. Silloinkin, kun siihen ei olisi tämän maailman silmissä mitään oikeutusta tai mahdollisuutta.

Muistakaa tuo lause silloin, kun kirkon työ tuntuu haastetulta, vaikealta tai tuloksettomalta.

Ja muistakaa tuo lause silloin, kun omat voimat vähenevät, mielenkiinto horjuu ja toivo katoaa.

Muistakaa tuo lause silloin. Jumala on ihmisen puolella. Ja Jumala on jokaisen teidän puolellanne. Mikään ei voi estää teitä. Mikään ei erottaa Hänen rakkaudestaan. Ei tässä maailmassa, ei tässä virassa, ei tässä elämässä – eikä edes kuolemassa. Aamen.