MIKÄ ON TÄRKEÄÄ?

MIKÄ ON TÄRKEÄÄ?

Hyvän elämän edellytykset -juhlaseminaari ylijohtaja Kalevi Kivistön eläkkeelle siirtymisen johdosta Suomen Kansallisoopperassa 29.11.2004

Kunnioitettu Kalevi, arvoisa oppinut seurakunta

Eläkkeelle siirtyminen ja kuoleman lähestyminen pakottavat kysymään, onko eletty oikein vai ovatko vuodet kuluneet turhanpäiväisiin asioihin.

Reko Lundán on väitti joku aika sitten, että jos ihminen eläisi ikuisesti, hän ei välittäisi vastuustaan. ”Jos elämä olisi ikuinen, se ei edes olisi mielekäs. Meidän ei tarvitsisi tehdä moraalisia ja eettisiä valintoja… Me emme olisi ihmisiä, eläisimme kuin pellossa.” Viimeistään se, että elämä kerran päättyy, pakottaa meidät kaikki miettimään omaa vastuutamme, vastuuta tekemisistämme ja päämääristämme.

Ikääntyminen ja kuolema eivät kuitenkaan ole ainoita syitä kysyä, mikä on tärkeää. Itse ihmisyyteen, siis ihmisen luotuisuuteen, kuuluu kuin sisäänrakennettuna sekä taito että velvollisuus kysyä sitä, mikä on tärkeää. Kuoleman realiteetti ja vakavuus vain kristallisoi sen, mikä ihmisen elämässä muutenkin on totta ja oikeaa.

Kuoleman edessä ihmisen kaksi peruskysymystä ovat: ”olenko elänyt oikein” ja ”mitä tulee kuoleman jälkeen?” Kun kuolema on kaukana, kysymysten muoto voi hieman muuttua, mutta niiden syvin sisältö pysyy samana. Ihminen on aina kysynyt kahta asiaa: ”mikä on oikein” ja ”mikä on todellista?”

Vanha hengellinen laulu ilmaisee samat yleisinhimilliset kysymykset ytimekkäästi: ”Totta sekä oikeaa horjumatta puolla”. Jatko menee jo vähän pitemmälle, saarnan puolelle: ”Herran tiellä ihanaa elää on ja kuolla”.

* *

Oikean ja toden kysyminen sisältyvät tämän seminaarin teemaan ”hyvän elämän edellytykset”. Sanaan ”hyvä” tiivistyy klassinen kysymys etiikasta ja sanaan ”elämä” yhtä vanha kysymys olemisen todellisesta luonteesta. Hyvän elämän edellytyksiin kuuluu, että etsitään eettisesti oikeaa ja ontologisesti todellista.

Etiikka ja ontologia eivät ole vain tieteellisen filosofian kaksi perushaaraa, vaan ne ovat jokaisen ihmisen arkisia peruskysymyksiä. Ihminen on luonteeltaan moraalinen olento, joka etsii ”hyvää”, ja samalla hän aina tavoittelee olevan perimmäistä olemusta ja merkitystä, siis ”elämää”.

Seuraavan minuutin aikana seminaarin päähenkilö saa luvan tuntea itsensä kiusaantuneeksi.

Ihmisen ”hyvä” ja ihmisen ”elämä” ovat vuosien kuluessa olleet Kalevi Kivistölle tärkeitä teemoja. On täytynyt asettaa kysymys etiikasta ja kysymys ontologiasta. Totuudenjanossaan Kalevi on ollut lahjomaton. Rohkenenpa väittää, että hän on joutunut myös maksamaan kansalaisrohkeudestaan tavalla, johon monet eivät ole olleet valmiita. Mies on ollut ”liian hyvä poliitikoksi”. Kalevin vaatimattoman ja viisaasti viipyilevän ajattelutavan takana on kohteliaisuutta, joka ei ole ulkoa opittua, vaan perustuu toisen ihmisen kunnioittamiseen. Tietyllä metatasolla Kalevin toiminta ja elämänasenne ilmentävät taitoa ihmetellä eettisten ja ontologisten kysymysten vaikeutta. ”Hyvän elämän” perimmäisiin kysymyksiin ei pidä esittää liian helppoja vastauksia; ihmisen kuuluu olla kysyvä ihminen.

* *

Muutama viikko sitten olimme Kalevin ja Sirkan kanssa koolla eräässä seurueessa. Illan keskusteluteema muistutti puheenvuoroni otsikkoa. Tarkoitus oli miettiä, mikä on ihmiselämän perimmäinen huoli, ”ultimate concern”. Nykymenon pirstaleisuuden ja välineellistymisen keskellä emme saisi unohtaa sitä, mikä on kaikkein olennaisinta.

Ensimmäisen puheenvuoron käytti Ilkka Niiniluoto, joka piirsi eteemme argumenttien nelikentän, jossa on kaksi muuttujaa, eettinen ja ontologinen. Etiikan alalla ihminen voi olla joko egoisti tai altruisti, omaa tai toisten etua ajava. Ontologian alalla huomio voidaan kiinnittää joko tämänpuoleiseen tai tuonpuoleiseen todellisuuteen. Näin syntyy neljä vaihtoehtoa.

Ihminen voi olla:

Tämänpuoleinen egoisti Tämänpuoleinen altruisti

Tuonpuoleinen egoisti Tuonpuoleinen altruisti

Niin Niiniluoto kuin nyt läsnä oleva seurakunta tajuavat tällaisten typologioiden vaarat. Yksinkertaistavilla vaihtoehdoilla voi kuitenkin olla tietty heuristinen eli oivaltamaan ohjaava merkitys. Ensimmäinen eli eettinen vaihtoehto on suhteellisen selvä: ajanko egoistisesti omaa etuani vai ajattelenko altruistisesti toisten hyvää? Ontologinen kysymys tämänpuoleisuudesta ja tuonpuoleisuudesta on jo monimutkaisempi; tuonpuoleisuutta voi olla monenlaista, vaikkapa platonista tai uskonnollista.

1. Mitä merkitsee olla tämänpuoleinen egoisti?

Egoistilla on huono maine. Kukapa haluaisi tunnustautua itsekkääksi oman edun ajajaksi, julkiseksi kyynärpäätaktiikan edustajaksi. Avoin ja puhdas egoismi on helppo torjua, sillä se edistää vain oman minän hyvää elämää. Vaikeampaa on arvioida piilevää ja latenttia egoismia, siis sellaista asennetta, joka haluaa verhota omat itsekkäät motiivit.

Monet moraalifilosofit ovat huomauttaneet, että tietty rajattu itsekkyys on yhteiskunnan pystyssä pysymisen ja yritteliäisyyden perusedellytys. Aito itsekunnioitus on ehto sille, että elämässä päästään eteenpäin. Puusepän työn jäljen pitää olla ykköstä.

Oman edun ajamisella voi olla positiivista merkitystä vain hyvin rajatussa mielessä. Oman minän arvostus muuttuu vääristyneeksi egoismiksi, jos ihminen eristäytyy yhteisönsä kokonaisuudesta. Jos yrityselämän ainoaksi tavoitteeksi tulee omistajan edun valvominen, silloin laajempi yhteiskuntavastuu jää syrjään.

Suomalainen yrityselämä on traditionaalisesti ymmärtänyt roolinsa koko yhteiskunnan rakentamisessa, siis hyvän elämän edistämisessä. Jos yritysmaailman globalisoituminen kuitenkin merkitsee tämän vastuullisen perinteen katkeamista, silloin uhrataan jotakin olennaista rahan alttarille.

Maallikolle sallittaneen pieni kysymys globalisaatiosta. Mitkä ovat ne maailman valtiot, joiden kehitystä maapalloistuminen hyödyttää? Jos maailman köyhyys on tarkoitus puolittaa vuoteen 2015 mennessä, koituuko tasaus kaikkien köyhien hyväksi vai hyötyvätkö jotkut valtiot samalla, kuin toisten elämä käy entistä vaikeammaksi. Voiko köyhyyden puolittamisessa käydä niin, että esimerkiksi Kaakkois-Aasian maat pääsevät viivan yläpuolelle, mutta Afrikan maat vajoavat entistä syvempään syöveriin?

Martti Luther kysyy selityksessään ensimmäiseen käskyyn: onko raha maailman yleisin epäjumala? Jos raha muuttuu välineestä itsetarkoitukseksi, silloin egoismi paljastaa vääristyneet piirteensä. Tämänpuoleinen egoisti on kiusauksessa ajatella, että materiaalinen maailma on oman hyvän elämän riittävä edellytys.

2. Mitä merkitsee olla tämänpuoleinen altruisti?

Mielikuva altruismista on miellyttävä. Teoreettisella tasolla jokainen ihminen tunnustautuu mieluummin lähimmäisenrakkauden kuin itsekkyyden edustajaksi. Vaikeudet alkavat käytännön tasolla. On helpompaa puolustaa hyvää elämää teoriassa kuin käytännössä.

Altruistin vaikeus on, että hän joutuu luopumaan jostakin omastaan. Sellainen altruismi, joka jakaa muille hyvää vain jaettavaa kakkua kasvattamalla, ei ehkä olekaan varsinaista altruismia, vaan moderaattia egoismia, ja se haluaa edistää muiden hyvää elämää vain, mikäli oman elämän ehdot eivät huonone.

Tämänpuoleista altruismia voidaan edistää sekä poliittisesti että vapaaehtoisella kansalaistoiminnalla. Kaikilta hallituksilta, parlamenteilta ja oikeusistuimilta sopii edellyttää, että ne  tavalla tai toisella huolehtivat kaikista kansalaisista, myös ja juuri niistä, jotka eivät itse kykene pitämään huolta itsestään. Politiikka ei voi olla oikeaa, jos se ottaa huomioon vain osan ihmisistä.

Vapaaehtoisella tasolla sellaiset avustusjärjestöt kuin Punainen Risti näkevät aidon altruismin hengessä vaivaa, että tämänpuoleinen maailma olisi inhimillisempi ja kohtuullisempi. Me kaikki tarvitsemme eettisiä inspiraattoreita ja kokoonkutsujia, jotka herättävät uinumaan taipuvan moraalimme.

Ihmisen omatunto on aina altis paatumaan. Olen usein ymmällä sen suhteen, miten voisimme säilyttää herkkyytemme maailman kärsimysten suhteen. Mitä enemmän kohtaamme traagisia kohtaloita, sitä helpommin turrumme ja ajattelemme, ettei minun teoillani kuitenkaan ole suurta vaikutusta. Samoin kuin omaan kipuun voi sopeutua, samoin voimme väärällä tavalla menettää kykymme solidarisoitua kärsivien lähimmäisten tai etäimmäistemme kanssa. Tässä on vakava haaste niin Punaiselle Ristille kuin Kirkon ulkomaanavulle ja muillekin avustusorganisaatioille.

Luterilaisen teologian kannalta tämänpuoleinen altruismi on hyvin perusteltu vaihtoehto. Teologian yliopistollisia opintoja harjoittanut Kalevi Kivistö tuntee luterilaisen regimenttiopin, opin Jumalan kahdesta erilaisesta hallintatavasta, maallisesta ja hengellisestä. Maallinen eli tämänpuoleinen elämä on Jumalan luoma ja ylläpitämä maailma. Jumala tahtoo hyvää kaikille ihmisille riippumatta siitä, uskovatko he vai eivät.

Luterilaisuus on aina arvostanut etiikan alueella tehtävää yhteistyötä. Politiikan harjoittaminen on kunnollinen ammatti, lakien säätäminen ja noudattaminen kuuluu asiaan, esivallan rooli hyvän elämän turvaamisessa on tärkeä. Jumalaton ja viisas hallitsija on parempi kuin hurskas ja tyhmä.

Globaalilla tasolla tarvitaan sellaista uskontojen välistä vuoropuhelua, joka ymmärtää tämänpuoleisen hyvän merkityksen. Hengellisellä tasolla maailmanuskontojen välillä on ja kuuluukin olla eroja. Esimerkiksi islamin ja kristinuskon käsitykset Jumalasta ja Jeesuksesta poikkeavat toisistaan. Sen sijaan globaalin etiikan alueella, siis tämänpuoleisen hyvän alueella on paljon yhteisiä tavoitteita, erityisesti maallinen rauha ja inhimillinen oikeudenmukaisuus.

3. Mitä merkitsee olla tuonpuoleinen egoisti?

Uskontojen yksi peruskysymys on, tarjotaanko pelastusta tässä elämässä vai tuonpuoleisuudessa. Lähes kaikki erilaiset uskonnot tarjoavat jonkinlaisen vaihtoehdon kuoleman jälkeiselle elämälle. Esimerkeiksi kelpaavat sekä intialaisperäinen karman laki että kristillinen usko iankaikkiseen elämään. Uskonnot ovat – ainakin osaksi – olemassa sen vuoksi, että täällä kuollaan. Ei ole väärin kysyä, missä aiot olla ja elää kuoleman jälkeen.

Ei ole myöskään väärin tavoitella tuonpuoleisuutta. Itse elämä pakottaa kysymään, onko tämä aistittava, havaittava ja rationaalisesti todistettava maailma ainoa maailma ja koko todellisuus. Onko kaikki siinä, mitä me syömme, juomme tai kulutamme?

Ensi hätään riittää, että ihminen asettaa kysymyksen tuonpuoleisuudesta. Yleisinhimillisellä tasolla ei pidä ainakaan liian aikaisin antaa vastauksia siihen, millaisesta tuonpuoleisuudessa kulloinkin on kysymys. Rationaalisella tasolla riittää, että kysytään tuonpuoleisuuden mahdollisuutta. Aito agnostisimi, tietämättömyys tuonpuoleisuuden suhteen on parempi vaihtoehto kuin itsevarma ateismi tai fideismi.

Tuonpuoleisuus muodostuu hyvän elämän kannalta ongelmaksi silloin, kun se johtaa pakolaisuuteen tämänpuoleisesta elämästä. Kärsimysten keskeltä nouseva kaipuu pois tuonpuoleisuuteen tai taivaaseen on toki ymmärrettävää. Mutta uskonto kapenee ratkaisevasti, jos se muuttuu eskapismiksi, tämänpuoleisen maailman karttamiseksi ja siitä pakenemiseksi.

Luther suhtautui epäilevästi luostarielämää kohtaan. Kontroverssi ei johtunut siitä, että hän olisi vastustanut hengellistä elämää ja sen harjoittamista. Kritiikki perustui siihen, että uskonnollista kutsumusta ei saa asettaa maallista korkeammalle. Maallikon maallinen työ on yhtä arvokasta kuin luostariveljen hengellinen kilvoitus. Piian kutsumus on yhtä arvokas kuin piispan.

Kristinuskon historiassa on toistuvasti langettu kiusaukseen keskittyä vain oman sielun tuonpuoleiseen pelastukseen. Individualistinen uskonnollisuus johtaa helposti siihen, että rakkaus unohtuu uskon kustannuksella. Oma autuus tai oikea uskonoppi tulevat niin tärkeiksi, ettei tämänpuoleisuudessa toteutuvalle lähimmäisyydelle jää mitään tilaa.

4. Mitä merkitsee olla tuonpuoleinen altruisti?

Keski-Suomen läänin maaherra oli 1990-luvulla kutsuttu puhumaan Jyväskylän herättäjäjuhlille, siis körttikansan vuotuiseen suurtapahtumaan. Puhuja ei tyytynyt maallisen esivallan tavanomaiseen tervehdykseen, vaan asetti vaativia kysymyksiä myös tämänpuoleisuuden ja tuonpuoleisuuden suhteesta. Kalevi siteerasi Hitlerin hirttämän saksalaisen teologin Dietrich Bonhoefferin ajatusta: ”Sellaiset kristityt ovat pelättäviä, jotka seisovat vain yhdellä jalalla maailmassa, sillä he seisovat vain yhdellä jalalla taivaassa.”

Luterilaisen ja klassisen kristinuskon mukaan Jumala ei kuulu vain tuonpuoleiseen todellisuuteen. Jumalan ihmiseksi tuleminen eli inkarnaatio tarkoittaa, että Jumala tuli keskelle tämänpuoleista maailmaa.

Tämänpuoleisuuden ja tuonpuoleisuuden suhteesta voidaan puhua vain paradoksaalisella tavalla. Yhtäältä Kristuksen ihmiseksituleminen toi tuonpuoleisuuden tämänpuoleisuuden keskelle, toisaalta Kristuksen ihmiseksi tuleminen suhteellistaa ja uudistaa tämän vanhan maailman. Jumalan maailma on ”toinen” kuin pelkkä materialistinen tai atomistinen maailma, toinen kuin pelkkä rahan tai kulutuksen epikurolainen maailma.

Ihmiset tuntevat tämän elämän särkyneisyyden paremmin kuin ehkä usein tulemme edes aavistaneeksi. Dietrich Boehoefferin virren suomennos on niin osuva: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman” (VK 600). Jumala tuli ihmiseksi antaakseen meille hyvän elämän sekä tämänpuoleisuudessa että tuonpuoleisuudessa.

Jumala ei siis halua viedä ihmistä pois tämän maailman keskeltä. Juuri tämä elämä on tarkoitettu elettäväksi, toista elämää voimme vain aavistella ja odottaa. Ja kuitenkaan tämä elämä ei ole kaikki. Tämänpuoleisuus ei enää ole koko todellisuus. Hyvä elämä toteutuu sekä tämänpuoleisuudessa että tuonpuoleisuudessa.

Viime viikolla käsiini sattui Die Welt -lehdessä ollut kardinaali Joseph Ratzingerin, Vatikaanin kakkosmiehen haastattelu (24.11.2004). Yleensäkin varsin pessimistinen Ratzinger väitti, että Euroopassa Jumala on työnnetty elämän reuna-alueelle, ”Gott bleibt am Rand”.

Meidän kirkonmiesten yksi kiusaus on tarkkailla ahdistuneesti maailman menon jumalattomuutta. Joskus siihen voi olla syytäkin. Rohkenen kuitenkin olla optimistisempi kuin kardinaali. Jumala on aina elämän keskellä, tiedämme sitä tai emme. Jumalan oleminen on olennaisempaa kuin tieto hänestä. Jumalan armo on olennaisempaa kuin ihmisen usko.

Jos ja kun Jumala on keskellä tätä elämää, silloin hyvän elämän edellytykset ovat olemassa. Kaiken elämän Luojana Jumala pitää huolen tämänpuoleisen elämän edellytyksistä. Meidän tehtävämme on muistaa uskollisesti, että kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia. Juuri tuonpuoleisen Jumalan läsnäolo keskellä tämänpuoleisuutta pakottaa meidät pitämään huolta oikeudenmukaisuuden ja lähimmäisenrakkauden eettisistä vaatimuksista.

Jumala ja Jeesus eivät kuitenkaan ole vain oikean moraalin opettajia. Kristillinen usko ei tyhjenny etiikkaan, vaan se pyrkii avaamaan uuden ja toisen todellisuuden, armon ja Hengen todellisuuden. Tätä toista todellisuutta ihminen ei itse produseeraa, vaan se on ihme, jota ei oteta, vaan joka saadaan lahjaksi.

Hyvän elämän eettisten edellytysten edistäjänä ihminen on vastuullinen toimija, mutta Jumalan toisen todellisuuden eli armon todellisuuden suhteen ihminen on pelkkä vastaanottaja. Siinä riittääkin ihmettelemistä.

2021-03-04T16:37:40+00:00marraskuu 29th, 2004|Eero Huovisen saarnat ja puheenvuorot|