Piispa Teemu Laajasalon saarna pääsiäispäivänä Lauttasaaren kirkon messussa, uudelleenkäyttöönoton juhlassa 17.4.2022

Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.

    Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.

Luuk. 24:1–12

 

Hyvät pääsiäistä juhlivat kristityt täällä kirkossa ja televisioiden äärellä, rakkaat lauttasaarelaiset, rakas tästä kauniista kirkosta iloitseva seurakunta,

enkelin sanat, miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta, ovat viime aikoina tuntuneet läheiseltä. Mekin olemme surullisten uutisten keskellä mielessämme kyselleet, onko eläviä kuolleiden joukossa.

Kun katsomme Ukrainassa ohjuksien voimasta sortuneita rakennuksia ja raivausryhmien työskentelyä raunioilla, kuulemme aikaa vastaan taistelevien auttajien kysymyksen: Onko eläviä kuolleiden joukossa?

Kun katsomme mutaiseen maahan kaivettuja ruumiskuoppia ja kuopissa olevia kasoja mustista repaleisista jätesäkeistä, tunnistamme sydämessämme omaistaan etsivän sukulaisen hiipuvan toivon: Onko eläviä kuolleiden joukossa?

Kun katsomme perheenjäseniään puhelimella kriisialueelta tavoittelevia äitejä ja isiä, ymmärrämme mielessämme heidän pelonsekaisen kaipuunsa: Onko eläviä kuolleiden joukossa?

Kuvat Ukrainasta pysäyttivät maailman. Vaikka me emme itse etsi katseellamme merkkiä omasta elävästä sukulaisestamme, saavat kuvat vointimme pahaksi ja mielemme herkäksi. Pahuuden katsominen ahdistaa ja pakottaa kysymään, miten tällaista voi tapahtua?

Ensin kysymme toisen ihmisen vastuuta. Millainen ihminen voi tehdä tuollaisia tuhotekoja? Sitten kysymme omaa vastuutamme. Miksi minä en pysty auttamaan enemmän?

Aika nopeasti kysymme myös Jumalan vastuuta. Missä on rakastava Jumala, jos ihmisen annetaan kärsiä näin? Kärsimystä katsoessamme etsimme Jumalaa. Kysymme, onko Jumala hylännyt meidät? Kysymme, nukkuuko Jumala? Ja kysymme, onko Jumalakin kuollut? Onko Jumala ruumiina muiden kuolleiden joukossa, kun hän ei ole kärsiviä puolustamassa?

Kärsimys, kauhu ja kuolema pakottavat meidät pieneksi. Vihan ja epätoivon katseleminen synnyttää vihaa ja epätoivoa myös omassa päässämme. Meille jää kysymysten esittäjän osa. Kun elämä on hävinnyt, onko kuolema voittanut?

Evankeliumissa on useita kohtia, joissa ihmisen osana on ymmärtämättömyys. Haudalle saapuneet olivat ymmällään. Opetuslapset eivät uskoneet, kun heille tuotiin viesti ylösnousemuksesta. Opetuslapsista Pietari palasi vielä itse tarkistamaan hautaa. Nähtyään tyhjän haudan omin silmin hän ihmetteli. Pääsiäisenä ihmiset olivat pieniä.

Pääsiäisen suuri sanoma ei kuitenkaan ole ihmisen pienuudessa, vaan Jumalan suuruudessa. Ymmällään olevan, epäuskoisen ja ihmettelevän ihmisen kärsimyksen kantaa Kristus, joka kärsii. Syntisen, katkeran ja kostonhimoa raivoavan ihmisen syyllisyyden sovittaa Kristus, joka kuolee syntisen puolesta.

Ihmisen osaksi jää kyllä elää täällä maan päällä kärsimysten keskellä, mutta tietäen, että Jumala itse ihmisen kärsimyksen tunnistaa ja siinä ihmistä kantaa, rohkaisee ja lohduttaa. Mutta vielä enemmän ihmisen osaksi jää elää tietäen, että Kristuksen vuoksi vihollisista viimeisin, kuolema, on lopullisesti voitettu.

Kristus on omalla kuolemisellaan ja omalla ylösnousemisellaan varmistanut, että jokainen Häneen turvautuva tämän maailman kuollut on taivaaseen talutettu. Ne taistelut, jotka vainajat ovat tässä maailmassa hävinneet, ovat taivaassa voitetut. Ne kivut, jotka he ovat tässä maailmassa kärsineet, ovat paratiisissa parannetut. Ne kyyneleet, joita tässä maailmassa ei ole onnistuttu pyyhkimään, ovat pois pyyhittyjä – joka ainoa kyynel.

Jumala avaa haudan oven. Hän avaa sen ensimmäisenä pääsiäisenä Jeesuksen ylösnousemuksen merkiksi. Ja hän avaa sen viimeisenä päivänämme meidän ylösnousemuksemme merkiksi. Kuolema ei saa viimeistä sanaa. On omien rakkaimpiemme jälleennäkemisen aika. Iankaikkinen elämä on edessä. Taivaassa, missä ei ole tämän maailman kysymyksiä, vaan Jumalan lempeiltä kasvoilta luettavia vastauksia.

Ylösnousemuksen saamme lahjana. Me emme voi tehdä sen eteen mitään. Jumala itse työntää kivet kammioiltamme sivuun ja avaa omalla voimallaan hautojemme ovet.

Rakkaat seurakuntalaiset,

meidän tehtävämme on sitä ennen avata ovia. Rikkoa niitä tämän maailman lukkoja, jotka kahlitsevat ihmistä. Tehdä mahdolliseksi niitä polkuja, jotka ilman apuamme ovat läheisillemme mahdottomia. Avata niitä reittejä, jotka ilman meidän voimiamme jäisivät kulkematta.

Olemme tänään vihkineet tämän kirkon uudelleen käyttöön ja ovet ovat jälleen auki. Kaikki Lauttasaaren kirkon 16 ovea. Kirkon auki olevat ovet toimikoot lauttasaarelaisille ja meille kaikille muistutuksena pääsiäisestä. Siitä, että se kaikista suurin ovi on pääsiäisenä avattu. Ovi kuolemasta elämään. Tämän kirkon ovet avatkoot meille tien lohdutukseen. Kaikissa kärsimyksissä. Kaikissa suruissa. Kaiken epätoivon keskellä. Tämän kirkon ovet avatkoot meille tien iloon. Kaikessa kiitollisuudessamme. Kaikessa onnessamme. Kaikessa menestyksessämme. Ja nämä ovet avatkoot meille ennen kaikkea tien taivaaseen; rohkean sananjulistuksen ääreen ja sakramenttien pelastusvarmuuden ja kuolemattomuuden lääkkeen ääreen.

Aamen.