Piispa Teemu Laajasalon saarna Cantores Minores -kuoron 70-vuotisjuhlamessussa Helsingin tuomiokirkossa 30.10.2022
”Profeetta Jeremialle tuli tämä Herran sana:
– Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin,
minä valitsin sinut.
Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan,
minä pyhitin sinut omakseni
ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.
Mutta minä vastasin: ”Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!” Silloin Herra sanoi:
– Älä sano, että olet nuori,
vaan mene, minne ikinä sinut lähetän,
ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua.
Älä pelkää ketään,
sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi
ja suojelen sinua.
Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle:
– Minä annan sanani sinun suuhusi.
Minä asetan sinut tänä päivänä
kansojen ja valtakuntien yläpuolelle.
Sinun tulee repiä ja särkeä,
tuhota ja hävittää,
rakentaa ja istuttaa.”
Jer. 1:4–10
Hyvät luetun ja lauletun sanan kuulijat, rakkaat seurakuntalaiset,
tänään vietämme messua erityisen laulun ja erityisen kuoron juhlavuoden merkeissä. Helsingin tuomiokirkon poikakuoro täyttää 70 vuotta. Cantores Minores on enemmän kuin kuoro. Se on yhteisö, perhe, oppilaitos ja kulttuuriteko; se on maamerkki ja se on taivaanmerkki.
Tässä kuorossa ovat vuosikymmenten aikana tuhannet pienet pojat laulaneet itsensä isommiksi pojiksi, ja tuhannet isommat pojat ovat laulaneet itsensä nuoriksi mieheksi. Tuhansien laulavien poikien ympärillä on ollut kymmeniätuhansia mahdollistajia – äitejä, isiä, sisaruksia, sukulaisia, ystäviä ja opettajia, jotka ovat tukeneet ja rohkaisseet.
Cantislaisuus ei pelkisty kuoroharjoituksiin, vaan säilyy usein silloinkin, kun oma osallistuminen ohenee tai oman lapsen laulu loppuu. Veisuun voima on väkevä. Entiset kuorolaiset ovat cantislaisia, heihin jää pitoisuus Cantores Minoresta. Kun ihminen muuttuu kuorossa, pysyy kuoro ihmisessä. Tässä maassa on monta pomoa ja poliisia, pappia ja poliitikkoa, jotka jo vuosikymmenten taakse jääneiden kuorolauluvaiheidensa jälkeen mieltävät yhä edelleen itsensä ”entisiksi cantislaisiksi”, siis osaksi Cantiksen kuoroperhettä.
Yhteistä näkyä ovat olleet rakentamassa vuosikymmenten aikana tuhannet ja tuhannet pojat ja heidän perheensä, Cantiksen johtajat, tukijat ja ystävät.
***
Näky on alkanut tämän kirkon alttarilta. Seurakunnan kirkkoherra Kustaa Aapo Santavuori, aiemmalta nimeltään Gustaf Abel Sandberg, oli musiikin rakastaja, kanttorin poika ja papinvirkavuosiaan tähän silloin 100 vuotta täyttävään kirkkoon lopetteleva, paljon nähnyt mies. Hän oli toiminut pappina yhteiskunnan yläkerroksissa, Turun tuomiokapitulin asessorina ja Viipurin tuomiorovastina, mutta toisaalta työskennellyt vuosikausia myös kunnalliskodin, mielisairaalan ja lääninvankilan pappina. Santavuorella oli usko musiikin mieliä ylentävään ja sydämiä kohottavaan voimaan kaikenlaisten ihmisten kohdalla. Niinpä hän halusi, että tähän kirkkoon saadaan kansainvälisen tason poikakuoro, joka koskettaa laajoja ihmismääriä. Kun nykyisen Cantores Minoreksen näyssä sanotaan, että kuorosta tulee maailman paras, voi todeta, että näky on pysynyt 70 vuotta yllättävän samanlaisena.
Kirkkoherra Santavuoren ajatus oli hyvin luterilainen. Luther tunnetusti piti musiikkia Jumalan lahjana. Musiikin opetusta hän piti tärkeydeltään lähes teologiaan verrattavana. Lutherilla oli ymmärrystä myös kuorolauluun. Näinä Cantiksen juhlaviikkoina Suomeen saapuu Saksasta kaikkien poikakuorojen eräänlainen esikuva, Tuomaskuoro, joka 70 vuoden sijasta on juhlinut jo yli 800 vuotta. Vajaan parin viikon kuluttua tässä kirkossa kaikuu Cantores Minores ja Tuomaskuoro. Tuomaskuoron kanttorina toimi parisataa vuotta ennen Bachia, 1500-luvun alussa, Georg Rhau. Martti Luther kirjoitti tuon oman aikansa poikakuoronjohtaja Georg Rhaun motettiin Symphoniae iucundae esipuheen, jossa hän sanoo seuraavasti:
”Mutta kun kaikkeen tähän lisätään musiikillinen oppiminen ja taiteellinen musiikki, joka korjaa, kehittää ja jalostaa luonnollista musiikkia, on viimein mahdollista maistaa ihmeissään Jumalan ehdotonta ja täydellistä viisautta hänen ihmeellisessä musiikkityössään.
Tässä on mitä ihmeellisintä se, että yksi ainoa ääni jatkaa tenorin laulamista, kun samaan aikaan monet muut äänet soivat sen ympärillä, riemuiten ja koristaen sitä ylenpalttisilla sävelillä ja ikään kuin johtaen sitä eteenpäin taivaallisessa laulussa, niin että ne, jotka kykenevät edes vähän mitään tuntemaan, eivät tiedä mitään ihmeellisempää tässä maailmassa. Mutta ne, jotka jäävät tästä liikuttumatta, ovat todellakin epämusiikillisia ja ansaitsevat kuulla jotain saastaista runoilijaa tai sikojen äännehtimistä.”
Hyvä juhlaväki,
kirkkojen poikakuoroperinteellä on monta tehtävää. Kirkkomusiikki Lutherin sanoin lohduttaa, virkistää, antaa voimaa ja poistaa surua. Se on jo itsessään tärkeää. Toisaalta, kuten huomataan, kuorolaulu yhdistää ihmisiä sekä tarjoaa sivistystä ja haastetta lapsen kasvulle. Kirkkomusiikin tärkein tehtävä on kuitenkin puhutella ihmistä, tarjota väline sille, että ihminen voisi kuulla Jumalan äänen, kuulla laulettua Jumalan sanaa ja kokea Pyhän läsnäoloa. Tuntea Jumalan.
***
Tämän päivän Vanhan testamentin lukukappaleessa, tuossa hieman aiemmin kuullussa profeetta Jeremian kirjan ensimmäisessä luvussa Jumala rohkaisee omaa nuoruuttaan, epäilevyyttään ja alimittaisuuttaan pelkäävää profeettaa. Jumala tekee Jeremialle ihmeellisen lupauksen: ”Minä annan sanani sinun suuhusi.” Minä annan sanani sinun suuhusi.
Mitä ihmettä tämä lupaus tarkoittaa? Meillä on kyllä suomen kielessä monta ilmaisua, jossa sanat ja suu esiintyvät samassa lauseessa. Kun joku sanoo: ”Älä laita sanoja minun suuhuni!”, hän tarkoittaa, että joku yrittää vääristellä hänen sanomisiansa. Hän on huolissaan siitä, että toinen haluaa muuttaa sitä, miltä puheen sisältö tai sävy vaikuttaa. Tai kun joku sanoo: ”Veit sanat suustani!”, hän tarkoittaa, että toinen sanoi jotain, mitä itse oli juuri sanomassa. Sanat ja suun yhdistäviä lentäviä lauseita tai ilmaisuja on paljon – jollain ei jää sana suuhun, toisen suuhun sanat sopivat ja kolmannen kohdalla sanottu sana ei suuhun palaa.
***
Mutta, mitä tarkoittaa tuo Jumalan lupaus: Minä annan sanani sinun suuhusi. Lupaus ei ole annettu vain profeetta Jeremialle hänen mahdottoman vaikean ja historiallisesti ainutlaatuisessa ajassa toteutuvan tehtävänsä suorittamiseksi. Se on tarkoitettu meille kaikille. Minä annan sanani sinun suuhusi.
Se tarkoittaa kolmea asiaa.
Ensinnäkin tuo lupaus on laajempi lupaus Jumalalta ihmiselle. Jumala lupaa, että ihminen ei ole yksin, eikä omassa varassa tämän maailman haasteiden keskellä. Ihmisen ei tarvitse kohdata ylivoimaisia esteitä tai ahdistavia tehtäviä yksin ja pelokkaasti. Jumalalla on suunnitelma ihmistä varten. Tähän suunnitelmaan kuuluu se, että hyvää ihmiselle tahtova Jumala on myös Jumala, joka tuntee ihmisen täydellisesti. Hän on tuntenut ihmisen Raamatun mukaan jo kohdussa ja tuntee hänet vielä kuoleman jälkeen ottaessaan vastaan ylösnousemusruumiin saanutta ihmistä kerran taivaaseen.
Jeremialle annettu lupaus on annettu jokaiselle kristitylle kasteessa. Jumala on kertakaikkisesti valinnut ihmisen. Jumala ei tarvitse ihmisen varusteita, tekoja tai valintoja. Hän lahjoittaa ihmiselle kaiken.
Toiseksi tuo lupaus tarkoittaa välineitä. Minä annan sanani sinun suuhusi. Jumala lahjoittaa myös suhteessa itseensä meille välineet. Kertoessaan Kristuksesta kristitty ei ole omalla asiallaan, vaan Jumalan asialla. Siksi hänen ei tarvitse olla omien varusteidensa ja välineidensä varassa toteuttaessaan ilosanoman jakamisen tehtäväänsä. Kristityn tehtävä on aina huolehtia siitä, että kirkko ei käänny itseensä päin, vaan katsoo paitsi tarkasti Kristukseen myös yhtä tarkasti ulos ovesta lähimmäiseen ja kutsuu häntä yhteyteen.
Yksi tehokkaimmista, parhaista ja ihmeellisimmistä tuon kutsumisen ja Kristuksesta kertomisen välineistä on laulu Jumalan hyvistä teoista meitä kohtaan. Minä annan sanani sinun suuhusi. Laulaessaan kirkkomusiikkia, kirkkokuorolaisten suusta tulevat sanat ovat Jumalan antamia sanoja, sanoja, jotka lauletaan, jotta ihminen voisi kuulla Jumalan äänen ja saada Pyhän kosketuksen. Tuntea Jumalan.
Kolmanneksi tuo lupaus liittyy ehtoollisen lahjaan. Ehtoollinen on taivaan ateria maan päällä, jossa Jumala lahjoittaa itsensä ihmiselle. Minä annan sanani sinun suuhusi. Sana on Kristus itse. Me saamme sanan ehtoollisessa suuhumme todellisesti ja havaittavasti. Jumala antaa itsensä leivän ja viinin muodossa suuhumme.
***
Rakas seurakunta, luottakaamme siihen, että Hyvä Jumala on meidän puolellamme tämän maailman suruissa ja meidät taisteluihimme oikein varustaa. Luottakaamme siihen, että Jumala itse on meidät valinnut, eikä valintojansa kadu. Ja luottakaamme siihen, että Jumala antaessaan voimansa, ei koskaan lopullisesti jätä meitä omien voimiemme varaan.
Ja rakas Cantiksen väki. Kaikukoon teidän laulunne tänä juhlavuonna ja kaikkina tulevina vuosina. Kaikukoon se viikolla ja pyhänä, arjessa ja juhlassa, kirkossa ja kaduilla.
Laulakaa väsyneet virkeiksi, laulakaa masentuneet mielissään oleviksi, laulakaa sorretut keskiöön, laulakaa kaatuneet ylös, laulakaa kaikille niin, että taivaan enkelit jo tuntuvat liittyvän kuoroon – niin, että sydämet kohoavat Jumalan luokse – ja laulaessanne muistakaa, että Jumala on antanut sanat teidän suuhunne.
Aamen.