Piispa Teemu Laajasalon saarna Rekolan seurakunnan piispantarkastusmessussa kynttilänpäivänä 2.2.2020
Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Luuk. 2: 22-33
Rakkaat Rekolan seurakuntalaiset,
olemme viime päivinä tutustuneet Rekolan seurakuntaan. Eräässä vierailukohteessa kerrottiin, että heillä on vielä joulukoristeet esillä. Sanoin, että sehän on hieno asia, koska joulua voi oikein hyvin viettää tähän kynttilänpäivään asti. Kynttilänpäivänä tulee nimittäin kuluneeksi 40 päivää joulusta ja tähän päivään jouluaika loppuu. Niitä ihmisiä, jotka ovat kovin jouluihmisiä voin lohduttaa, että oikein hurskaat voivat alkaa jo odottaa joulua vajaan parin kuukauden kuluttua kun maaliskuun lopulla koittaa Marianpäivä. Eli jos joulukoristeet on vielä lähiviikkoina esillä niin kannattaa saman tien vain sanoa, että tässä ilolla ja korkeakirkollisesti valmistaudutaan jo ensi jouluun.
***
Rakkaat seurakuntalaiset, tuossa juuri kuullussa Raamatun paikassa vanha Simeon ei tullut sattumalta temppeliin. Evankeliumi kertoo, että hän tuli Pyhän Hengen johdattamana kirkkoon. Mekään emme ole tänään täällä sattumalta. Jumala haluaa tänäänkin puhua ja opastaa, Jumala haluaa tänäänkin kuunnella ja lohduttaa – ja ennen kaikkea – Jumala haluaa tänäänkin kertoa meille lahjoistaan ja lupauksistaan.
Tämän päivän Jumalan lahjat ja lupaukset liittyvät nimenomaisesti Kristukseen. Kynttilänpäivänä kirkoissa on vanhastaan siunattu kynttilöitä. Tämän päivän evankeliumissa vanha Simeon ei ylistä kynttilöitä vaan Kristusta. Kynttilänpäivä on Jeesuksesta puhumista, Kristuksen valon ihmettelemistä. Jeesus sanoo: ”Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8.12) Ja vastaavasti siitä samasta Valosta, Jeesuksesta, jo puhutaan saman evankeliumin aivan alussa. ”Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys saanut sitä valtaansa”. (Joh. 1:5)
***
Valo on elämän edellytys. Helposti valoa ajatellessa näkökulmat kasvavat suuriksi, mutta on valo tärkeässä asemassa myös aivan arkisissa asioissa – esimerkiksi valokuvien ottamisessa. Valokuvaamisessa kaikkein keskeisintä on valo. Koko kuva näyttää aivan erilaiselta riippuen siitä, mistä suunnasta valo tulee. Jos valoa on liian vähän, kasvot ovat pimeät. Ja jos valoa on liikaa tai se tulee väärästä suunnasta, naama voi olla vähemmän mairittelevan näköinen.
Joku voi sanoa, että älä ota kuvaa suoraan lampun alla, jotta silmäpussit ei korostu. Tai hääkuvaajat saattavat toivoa pilvistä päivää – toisin kuin hääpari – koska epäsuorassa valossa saa parempaa jälkeä. Siis vaikka välineet olisivat loistavat, ihmiset kauniit, kuvauspaikka olisi täydellinen, mutta valo on väärä, ei mitään hyvää synny.
Ihminen näyttää siis erilaiselta valosta riippuen. Meillä on siihen liittyvä sanontakin: “Tätä täytyy nyt katsoa vähän toisessa valossa.”
***
Kynttilänpäivänä, Kristuksen kirkkauden juhlan keskellä on syytä pohtia, miltä ihminen näyttää Kristuksen valossa? Mitä Kristuksen valosta seuraa?
Hyvät ystävät, Kristuksen valosta seuraa uskoa, toivoa ja rakkautta. Siis uskoa, toivoa ja rakkautta.
***
Aloitetaan uskosta. Millä tavalla Kristuksen valosta seuraa uskoa?
Nähdessään Kristuksen valon, Simeon pystyi vakaasti uskoen päästämään irti omasta taakastaan. Simeon huokaisi helpottuneena: ”Herra, sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.” Simeon oli nähnyt pienessä lapsessa Jumalan lupausten täyttymisen ja tulevan pelastuksen. Hän pystyi päästämään irti.
Simeonille Jeesus-lapsen kohtaaminen oli kirkas hetki. Me voimme kaikki samastua tunteeseen ja tilanteeseen, jossa vastuu vaikeasta tilanteesta nostetaan harteiltamme. Meille sanotaan, että sinun ei tarvitse huolehtia – kaikki on huolehdittu puolestasi. Sen Jeesus tekee – vapauttaa, uuteen elämään ja uuteen luottamukseen.
Kristuksen valo on siis sitä valoa, jota vasten sinä saat elää tämän maailman huolissasi ja toiveissasi. Sitä valoa, joka nostaa sinut oman elämäsi suruista ja pimeyksistä. Kuten Simeonille tuolloin, myös meille tänään sanotaan, että meidän ei tarvitse kantaa koko maailman pelastusta harteillamme – ei edes omaamme. Meidän ei yksin tarvitse poistaa kaikkea pimeyttä tai yrittää loistaa muiden silmissä kirkkaammin.
Vapautuminen omasta taakasta ei tarkoittanut Simeonille holtittomuutta ja rajattomuutta, vaan nimenomaisesti vapautumista.
Kristus ei vapauttanut meitä vastuuttomuuteen, vaan hän vapautti meidät taakasta, että viime kädessä pelastuksemme olisi omissa käsissämme tai tuomiomme toisten käsissä. Kristus vapautti meidät uskomaan ja luottamaan. Kristuksen valo vapauttaa meidät uskomaan siihen, että valon määrä maailmassa ei ole kiinni vain meistä ja vain meidän valinnoistamme.
Vanhan opetuksen mukaan Jumala itsessään on niin kirkas, että siitä ihminen sokeutuu omassa epäpyhyydessään. Siksi tarvitaan maailmaan syntynyt Jeesus, jota ihminen voi turvallisesti ja ymmärrettävästi katsoa.
***
Hyvät ystävät, Kristuksen valosta seuraa paitsi uskoa myös toivoa. Kun Simeon odottaa Kristusta, hän odottaa sitä jossain valossa. Valossa, jossa on toivoa, vaikka ei siltä tunnukaan
Simeon ei luovuta odottamisessa, vaikka näyttää siltä, että odottamisesta ei ole hyötyä.
Meidän ei tarvitse pettyä aina uudestaan omien ja muiden ihmisten epäonnistumisten edessä, koska valo maailmassa ei ole vain meistä riippuvainen. Luottaessamme vain omaan valovoimaisuuteemme alkaa arjessa helposti loistavimmankin kynttilän liekki heiketä. Epävarmuus ja synkältä näyttävä tulevaisuus saavat ajattelemaan, että viimeinen saa sammuttaa valot. Valojen sammutus ja elämän liekin vahvuus ei kuitenkaan ole epätoivoisimmallakaan hetkellä omien käsiemme varassa.
Kristuksen valosta seuraava toivo ei ole vain hyvää tunnelmaa, siis toiveikkuutta tai myönteistä suhtautumista maailman haasteisiin. Kristuksen valosta seuraava toivo muistuttaa, että toivo on viime kädessä meidän ulkopuolella oleva Jumalan lahja, Kristus itse. Kristuksen valo kertoo kirkkauden toivosta, siitä, että lopulta kaikki on hyvin. Luvassa on onnellinen loppu. Kristityllä tämän maailman toivo saakin kiinnittyä taivastoivoon, siihen, että tässä ei ole kaikki vaan kerran vielä koittaa jo menetettyjen ja kaivattujen läheisten jälleennäkeminen taivaan riemussa ja ikuinen ilo Jeesuksen kanssa ilman suruja, sairauksia ja kärsimyksiä.
***
Kristuksen valosta seuraa paitsi uskoa ja toivoa myös rakkautta.
Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on ehdotonta ja ansiotonta. Jumala ei rakasta ihmistä sellaisena, mikä ihmisen pitäisi olla vaan sellaisena, mikä ihminen on.
Meissä ihmisissä on vahva pyrkimys omavanhurskauteen. Tavoittelua, jossa jokaisen ihmisen tulisi pyrkiä yli-inhimillisiin tekoihin itsensä, muiden ja koko maailman pelastamiseksi. Sellaisista vaatimuksista Kristuksen valo meidät pelastaa. Jumalan rakkaus ylittää omantuntomme vaatimukset.
Valo, jonka saamme Kristuksesta, on tarkoitettu sytyttämään omat kynttilämme. Meidän tehtävämme on jakaa valoa eteenpäin, meidän tehtävämme on loistaa lähimmäiselle.
Tämän piispantarkastuksen yhteydessä olen huomannut miten monille ihmisille Rekolan seurakunnan tilat ovat valona. Miten monille ihmisille tämä kirkko kertoo Kristuksen valosta. Miten monelle Asolan seurakuntatalo on paikkana, jossa taivaallinen valo tulee todeksi. Miten monelle ihmiselle tämän seurakunnan työntekijät kertovat siitä Kristuksen valon todellisuudesta, joka voi muuttaa elämän.
Jeesus sanoo evankeliumissa ensin Minä olen maailman valo. Mutta hän sanoo myös seuraajilleen: te olette maailman valo. Meidän tehtävämme on olla valoja. Kristitty on kutsuttu elämään kirkkautena muille. Kristitty on kutsuttu elämään maailman valona. Tämä kutsu kaikukoon myös tänä kynttilänpäivänä Rekolassa.
Koska vielä on niin monta, jotka tälläkin alueella elävät pimeydessä. Koska vielä on niin monta, jotka tarvitsevat sitä valoa, joka saa jokaisen näyttämään puhtaalta, kauniilta ja kirkkaalta. Koska vielä on niin monta, jotka tänäänkin eivät maailman kirkkauden ja maailman lamppujen keskeltä meinaa tunnistaa Kristuksen armollista ja pelastavaa valoa.
***
Rakkaat rekolalaiset, eläkäämme siis elämäämme Kristuksen valossa. Siitä seuraa omaan ja läheistemme elämään uskoa, toivoa ja rakkautta.
Kristuksen valo luo uskoa. Rohkaistukaamme siis siitä, että Kristuksen valo on valoa, joka valaisee tuonelankin, kun Kristus sinne alas astuu, valoa, joka voittaa kuoleman ja kukistaa pimeyden voimat.
Kristuksen valo luo toivoa. Luottakaamme siis siihen, että Kristuksen valo on kirkkautta, joka näyttää meille suunnan iankaikkiseen elämään ja johdattaa meidät taivaan kotiin.
Kristuksen valo luo rakkautta. Iloitkaamme siis siitä, että Kristuksen valo on pelastavaa valoa, valoa, joka valaisee pimeimmänkin soukan ja saa meidät myös rakastamaan lähimmäisiämme ja näkemään heidät Kristuksen lempeässä valossa.