Miten puhumme Pyhästä Hengestä?

Miten puhumme Pyhästä Hengestä?

Puheenvuoro kirkolliskokouksessa 16.5.2002

Mitä sanamuotoa ruotsinkielisen kirkkokäsikirjan tulisi käyttää Pyhästä Hengestä? Kysymys on osoittautunut vaikeammaksi ja monimutkaisemmaksi kuin miltä se aluksi on näyttänyt. Varsinkin me suomenkieliset kirkolliskokousedustajat ja ehkä myös me piispainkokouksen jäsenet olemme olleet arkoja puuttumaan asiaan. Monille meistä on ollut vaikeaa ymmärtää, mikä ero on vanhalla muodolla ”den helige Ande” ja uudella muodolla ”den heliga Anden”.

Kirkolliskokous joutui muutamia vuosia sitten nopealla ja varsinkin meille suomenkielisille yllättäen tulleella tavalla tekemään päätöksen uudesta sanamuodosta ”den heliga Anden”, jota nyt siis käytetään mm. uskontunnustuksissa. Vasta jälkikäteen monet ovat heränneet ja kysyneet, millaisen ratkaisun tuolloin teimme. Yhtäältä ymmärrän, että on sekä hallinnollisesti että psykologisesti vaikeaa arvioida kriittisesti omia, jo tehtyjä päätöksiä, toisaalta pidän tärkeänä, että säilytämme jatkuvan oikeuden miettiä huolellisesti, mitä Jumalan kolmiyhteydestä ja Pyhästä Hengestä opetamme. Kysymys ei ole ainoastaan kielestä, vaan siitä, miten kirkkomme ilmaisee jumalanpalveluksessa uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan. Asia koskee koko Suomen kirkkoa, ei ainoastaan ruotsinkielistä Porvoon hiippakuntaa. Ruotsinkielisiä ja kaksikielisiä jumalanpalveluksia ja toimituksia pidetään myös suomenkielisissä hiippakunnissa.

Vanha muoto, ”den helige Ande”, ilmaisee selkeästi, että Pyhä Henki on jumalallinen persoona. Sanamuoto sulkee piiriinsä myös Pyhän Hengen antaman voiman ja Hengen antamat lahjat. Uusi testamentti ja kirkon liturgia puhuvat usein yhtä aikaa Hengestä persoonana ja Hengen antamista lahjoista. ”Den helige Ande” -muodolla on selvästi jumalallisen nimen luonne.

Uusi sanamuoto ja käännös, ”den heliga Anden”, ei sen sijaan ilmaise, että Henki on persoona, vaikka se ei toisaalta tätä mahdollisuutta suljekaan pois. ”Den heliga Anden” voi merkitä Jumalan ihmiselle antamaa voimaa ja inspiraatiota. Henki-sanaa käytetään nykykulttuurissa monessa eri merkityksessä. Onko Pyhä Henki enemmän kuin hänen antamat lahjat? Miten Pyhä Henki poikkeaa muista hyvistä hengistä?

Sanamuodosta on eri yhteyksissä esitetty erilaisia näkemyksiä. Yksimielisyys keskeisessä asiassa näyttää puuttuvan. Kyse on siitä, millä tavalla kirkko ilmaisee uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan. Yksimielisyyden puuttuminen näkyy myös siinä, miten uutta Jumalanpalvelusten kirjaa käytetään. Kirjan mukaan uusi muoto, ”den heliga Anden”, on ainoa virallisesti sallittu. Käytäntö seurakunnissa on kuitenkin kirjava. Tämä tavallaan merkitsee kirkollisen yhteyden osittaista puuttumista kirkkomme sisällä. Umpikujasta pitäisi löytää tie ulos siinä käsittelyssä, joka seuraa tätä lähetekeskustelua.

En tiedä, millä tavalla kirkossamme olisi mahdollista palata pelkkään vanhaan ”den helige Ande” -muotoon, vaikka osa papeista ja kirkkokansasta haluaisi tehdä näin. Jonkun mielestä taas voi tuntua erikoiselta, että olisi kaksi hyväksyttyä rinnakkaista muotoa. On kuitenkin hyvä huomata, että ruotsinkielinen Jumalanpalvelusten kirja sallii myös erilaisia Isä meidän -rukouksen muotoja.

Kaksi ruotsinkielistä muotoa, ”den helige Ande” ja ”den heliga Anden”, kuulostavat hyvin samanlaisilta. Niissä on myös yhtä monta tavua. Molempien muotojen salliminen liittäisi ja sitoisi niitä merkitykseltään toisiinsa. Näin olisi varsinkin, jos päätös sallia molemmat muodot varustettaisiin kirkolliskokouksen selvällä kannanilmaisulla. Siinä pitäisi lausua, että kirkolliskokouksen mielestä molemmilla sanamuodoilla halutaan liittyä vanhakirkollisissa tunnustuksissa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa ilmaistuun kolminaisuusoppiin. Pyhä Henki on kolmiyhteisen Jumalan kolmas persoona.

Huomiota on kiinnitetty siihen, että uusi ruotsalainen raamatunkäännös noudattaa lähinnä uutta sanamuotoa. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapaus, kun liturginen kieli noudattaa eri muotoja kuin tietty raamatunkäännös. Liturginen kieli on syntynyt toisella tavalla kuin raamatunkäännökset. Liturgisessa kielessä kirkko ilmaisee kokonaisvaltaisesti uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan.

Eri lausunnonantajien joukossa on hyvätasoiseksi osaamiskeskukseksi osoittautunut kirkolliskokouksen perustevaliokunta, joka viime syksynä antoi tätä kysymystä koskevan lausuntonsa käsikirjavaliokunnalle. Ytimekkään lausunnon, joka aikanaan tulee myös täysistunnon tiedoksi, valmistelivat Eero Junkkaala, Kaarlo Kalliala, Heli Pruuki ja Göran Stenlund.

Perustevaliokunnan mielestä ”Pyhän Hengen ruotsinkielisen nimityksen kohdalla voidaan liturgisessa käytössä poiketa raamatunkäännöksestä. Valiokunta katsoo, että perinteinen muoto ‘den helige Ande’ korostaa persoonallisuutta ja ilmaisee erisnimen selkeämmin kuin uudempi muoto ‘den heliga Anden’. Jälkimmäinenkään ei sulje pois ajatusta persoonasta, mutta saattaa johtaa tulkintaan, jossa Pyhä Henki ymmärretään yleisluonteisemmin muuksikin pyhä hengeksi [pienillä alkukirjaimilla] kuin jumaluuden kolmanneksi persoonaksi.”

Mikä olisi tässä tilanteessa mahdollista ja tarpeen? Yksi mahdollisuus on palata vanhaan sanamuotoon. Tämä ratkaisu on perusteltu Jumalanpalvelusten kirjan komiteaehdotuksessa. Toinen mahdollisuus on molempien sanamuotojen salliminen. Tätä edellyttää komitean ehdotus Kirkollisten toimitusten kirjaksi. Ratkaisu sitoisi molempien sanamuotojen merkitykset toisiinsa. Asia voitaisiin todeta edellä mainitsemallani kirkolliskokouksen kannanilmaisulla. Näin asian teologinen sisältö ja sanamuotojen tarkoitus tulisi selvästi ilmaistuksi.

Perustevaliokunnan edellä mainittu lausunto päättyy näin: ”Perustevaliokunta katsoo, että kielellisin perustein molemmat ruotsinkieliset termit (den helige Ande ja den heliga Anden) ovat mahdollisia. Liturgiset ja teologiset syyt tukevat perinteitä muotoa ‘den helige Ande’.”

Pyydän valiokuntaa harkitsemaan edellä esittämiäni näkökohtia.

Eero Huovinen

2021-03-05T11:00:12+00:00toukokuu 16th, 2002|Eero Huovisen saarnat ja puheenvuorot|