Eero Huovisen saarna Tuomasmessussa 1.4.2018 klo 18

Missä Jeesus oli eilen?

En nyt tarkoita eilistä aprillipäivän aattoa, vaan päivää pitkänperjantain ja pääsiäispäivän välissä, lankalauantaita. Missä Jeesus oli silloin?

Oikea, hyvä ja tavallinen vastaus on: haudassa. Jeesus oli haudassa sapatin aaton illasta sapatin jälkeiseen aamuun, juutalaisen laskutavan mukaan kolme päivää. Me sanoisimme, että hänet laskettiin hautaan perjantai-iltana ja hän heräsi kuolleista varhain sunnuntaiaamuna. Kuolleena 36 tuntia. Eilen Jeesus oli siis haudassa.

***

Apostolinen uskontunnustus, jonka pian yhdessä lausumme, antaa toisenlaisen vastauksen. Sen mukaan Jeesus Kristus ”ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista…”

Astui alas tuonelaan – mitä ihmettä se voi tarkoittaa, miten se on mahdollista, mitä mieltä siinä on? Miten kuollut voi tehdä jotakin, kulkea ja mennä?

Jostakin syystä Kristuksen matka tuonelaan oli alkukirkon kristityille niin tärkeä asia, että se nostettiin uskontunnustukseen asti. Uudessa testamentissa on vain yksi kohta, Pietarin kirjeessä, jossa sanotaan, että kuolemansa jälkeen Jeesus ”meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille”.

Mitä Jeesuksen saarna tuonelassa oikein tarkoitti, se kuuluu ihmettelyn alaan. Tuonelassa, helvetissä tai manalassa, se ei nyt ole tärkeää, alakerrassa joka tapauksessa. Ja jos Jeesus jotakin siellä saarnasi, niin ei kai muuta kuin evankeliumia, ilosanomaa. Merkillinen ajatus – ilosanomaa helvetin väelle. Kun Jeesus saarnasi tuonelassa, niin näin tehdessään hän otti haltuunsa saarnaajan paikan ja vallan. Merkillinen ajatus – Jeesuksen saarnatuoli helvetissä. Saarna alamaailmassa.

***

Mitä Jeesuksen matka alamaailmaan voi tarkoittaa? Voiko matka alas tuonelaan sanoa jotakin meidän aikamme ihmiselle?

Kaksi tuhatta vuotta sitten oli luontevaa ajatella, että tuonela on maan alla. Taivas oli ylhäällä, helvetti alhaalla, ihmiset siinä välissä. Sen vuoksi sanat ”astui alas tuonelaan”.

Tänään me tunnemme avaruuden ja maapallon sisustan paljon paremmin. Jos lähdet porautumaan  tästä Agricolan kirkkosalista suoraan alaspäin, et pääse Kiinaan. Ensin tulee vastaan maankuori, joka tällä kohtaa on noin 20–70 kilometriä paksu, siis sen verran kuin matkaa on Keravalle tai Riihimäelle. Tämä maankuori on kiviainesta, pääasiassa graniittia. Valtamerien alla maankuori on ohuempi, ehkä vain 6 kilometriä.

Maankuoren alla on maan vaippakerros, noin 3000 kilometriä paksu, siis sen verran matkaa kuin tästä kirkosta on Roomaan. Vaippakerroksen lämpötila on noin 2000 – 4000 astetta ja sieltä tulivuorenpurkaukset lähtevät. Japanilaiset tutkijat yrittävät porata reiän maankuoren läpi aina vaippaan asti. Tähän mennessä on päästy alaspäin pari kilometriä, vielä riittää matkaa.

Astronautti Juri Gagarin etsi Jumalaa avaruudesta eikä löytänyt. Tuonelaa ja helvettiä me emme löydä porautumalla alaspäin, vaikka pimeys, kuumuus ja ahtaus kyllä lisääntyvätkin, mitä syvemmälle mennään. Ei ihme, että vanhan ajan ihmiset sijoittivat tuonelan alas. Me emme enää.

***

Mutta voisiko uskontunnustuksen sana Jeesuksen alas astumisesta silti sanoa meille jotakin?

Vaikka me emme tänään pyrkisikään maankuoren alle, voimme silti ymmärtää, että alaspäin joutuminen on jotakin kielteistä, epätoivottavaa, surullista. Ylöspäin me toivomme pääsevämme, mutta alas ajautumista pyrimme välttämään. Vaikka sanoudumme irti vanhan ajan kolmikerroksisesta maailmankuvasta, tunnistamme silti, mitä sanat ylös ja alas voivat elämässä merkitä.

Koulussa oli hävettävää, kun sai ala-arvoisen. Tuntuu pahalta, jos huomaa olevansa työssään alamittainen. Ei ole mukavaa, jos jää alakynteen. Kovan kohtalon alainen ihminen tulee väistämättä alakuloiseksi. Pettymykset painavat alas, mieliala laskee alas. Terveys, talous ja ihmissuhteet menevät alaspäin. On pakko painaa pää alas. Alas painettu ihminen on masentunut. Koko elämä voi olla yhtä alamäkeä. Olen niin alhaalla, ettei sen alemmas enää pääse. Tuonelako on minun paikkani?

Senkin me saatamme tunnistaa jo tässä elämässä, mitä helvetillinen meno voi olla. Tuonela oli varjojen paikka ja varjoja tässä elämässä voi olla aivan riittävästi. Tulevaisuuden pilvet ovat synkkiä. Tuntuu kuin elämä murenisi, hampaat murenevat, luut murenevat, mieli murenee. Voi olla, että joka päivä kokemukset eivät ole helvetillisiä, mutta kaikki ymmärrämme, mitä elämä pahimmillaan voi olla. Katso Syyriaan, katso lähimmäisesi tuskia tai katso peiliin.

***

Rakkaat kirkkovieraat. Tämän messun suunnittelijat päättivät jo kauan sitten, että tänä iltana Tuomasmessussa pitää iloita Kristuksen ylösnousemuksesta. Ja totta vie, minä olen samaa mieltä. Tuomaspappi Pirjo Kantala varmaan antaa palautetta, että olen synkistellyt liikaakin sillä, mitä tarkoittaa joutua alas ja mitä tarkoittaa kokea tuonela ja helvetti jo nyt.

Mutta – ja nyt tulee se suuri Mutta, joka pääsiäisenä muuttaa kaiken.

Minä uskon siihen, että tähtien valo loistaa kaikkein kirkkaimmin pimeässä yössä. Päivänvalossa tähdet eivät näy. Pääsiäinen saa täyden merkityksensä vain ristin jälkeen. Ilo alkaa silloin, kun suru väistyy. Yön jälkeen aamu.

Alas joutuneiden ja helvetin kokeneiden elämässä Kristuksen ylösnousemuksen ilo alkaa jo lankalauantaina. Jo päivää ennen kuin hauta on tyhjä, tuonelaan paistaa valo. Förskottiin.  Uskontunnustuksen sanat ”astui alas tuonelaan” ovat lohdulliset sanat jokaiselle, joka on alhaalla ja joka on pimeässä.

***

Rakkaat ystävät. Tiedättekö, kuka oli Martta Kaukomaa? Ei hätää, en minäkään tiennyt vielä kuukausi sitten. Martta Kaukomaa oli runoilija, kirjailija ja Vapaakirkon evankelista, hengeltään ekumeeninen. Martta Kaukomaa kuoli vuonna 1992, mutta ehti vuosikymmenten aikana kirjoittaa yli 60 hengellistä kirjaa.

Minut Martta Kaukomaa pysäytti jo 1950-luvulla yhdellä ainoalla hengellisellä laululla, vaikka en silloin laulun tekijästä tiennyt mitään. Paremmin kuin yksikään teologi Martta Kaukomaa osaa tuolla laulullaan kertoa, mitä alas vajonneelle ihmiselle merkitsee, että Kristus astui alas tuonelaan.

Rakas kanttorimme Inna Vintturi on luvannut johdattaa meidät tuohon lauluun; sävel on Iina Karttusen, Kiteen kirkkoherran tyttären.

Kun laulat muiden kanssa tätä laulua, sijoita itsesi alhaalla olevien joukkoon ja muista, mistä Kristus on hakenut pois ja hakee sinut pois. Kristus itse pitää huolen siitä, että alhaalta on tie vain ylöspäin.

Laula ja pysähdy sanoihin. Alhaalla kulkeva Kristus tulee sinua vastaan läpi koko laulun. ”Niin alhaalla kukaan ei kulje, ettei siellä Jeesus ois. Maan alimpiin paikkoihin astui hän kantaen ristiään. Ja alemmas vieläkin… Ja vieläkin alemmas tulla hän tahtoo. Niin alhaalla kukaan ei kulje, ettei siellä Jeesus ois.”

Kun siis muistat, missä Jeesus oli eilen, tiedät myös sen, missä sinä olet tänään ja missä sinä olet huomenna.

Ja nyt Martta Kaukomaan hengessä. Eikö niin, Inna, että ensin intro ja sitten koko joukolla.

1. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.

2. Maan alimpiin paikkoihin astui / hän kantaen ristiään. / Ja viittansa verestä kastui, / repi haavoille piikit pään.

3. Ja alemmas vieläkin johti / tuo tuskien raskas tie. / Hän syntistä naista käy kohti, / yhä ryöväri yössä lie.

4. Hän kieltäjän kurjankin kohtaa, / ei väistä vaan luokseen käy. / Vain rakkaus silmistä hohtaa, / eikä kostoa, vihaa näy.

5. Ja vieläkin alemmas tulla / hän tahtoo, jos siellä on / joku tunnolla haavoitetulla, / joku kurja ja mahdoton.

6. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.

***

Kautta maailman tänään lausutaan:

Christ is risen, truly He is risen.

Hristos voskrese, voistinu voskrese.

Christus ist auferstanden, Er ist wahrhaftig auferstanden.

Kristus är uppstånden, Han är sannerligen uppstånden.

Cristo è risorto! È veramente risorto!

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!