Piispan saarna Leppävaaran kirkossa 2.2.2003 Piispantarkastuksen päätösjumalanpalvelus
Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.
Rakkaat seurakuntalaiset, hyvät leppävaaralaiset
Kynttilänpäivän evankeliumissa tapaamme Simeonin, suomalaisittain Simon. Miehestä ei tiedetä paljoa. Yleensä häntä pidetään vanhana miehenä, vaikka evankeliumi ei sitä aivan suoraan sanokaan. Sen sijaan Luukas antaa miehen luonteesta ja elämäntavoista kauniin kuvan, niin hyvän, että sitä moni mies voisi kadehtia.
Ensinnäkin Simeon on ”hurskas” ja ”jumalaapelkäävä”. Luonnehdinta on melkein sama, jota vanha suomalainen kirkkolaki käytti niistä ihmisistä, jotka pyrkivät seurakunnan luottamushenkilöiksi. Heidän tuli olla ”jumalaapelkääviä” ja ”kristillisestä harrastuksesta” tunnettuja. Nykyinen laki edellyttää, että valitut ovat ”kristillisestä vakaumuksesta” tunnettuja. Simeon oli siis hengellisessä mielessä esimerkillinen mies.
Vaikka Luukas mainitsee Simeonin hengellisen hurskauden, miestä ei kuitenkaan nosteta ylenmäärin jalustalle. Oikeastaan Luukas perustelee Simeonin hurskauden aivan muilla kuin miehen omilla henkilökohtaisilla ominaisuuksilla. Evankelista sanoo, että Pyhä Henki oli Simeonin ”yllä”.
Olen ihmetellyt tätä sanaa. Tavallisesti olemme tottuneet ajattelemaan, että Pyhä Henki annettiin opetuslapsille vasta ensimmäisenä helluntaina, siis vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Mutta Simeon näyttää saaneen Pyhän Hengen jo kauan ennen Jeesuksen syntymää. Ja kun Pyhä Henki oli hänen ”yllään”, silloin oli kyse jostain ihmisen ymmärryksen ylittävästä suojeluksesta ja siunauksesta. Olisiko Simeon itsekin ihmetellyt, mikä tai kuka hänen elämänsä ”yllä” oikein on.
Toiseksi Simeon näyttää olleen kärsivällinen mies. Luukas sanoi, että ”Simeon odotti”, hän odotti Israelin kansalle ”luvattua lohdutusta”, siis luvattua Messiasta ja Vapahtajaa. Simeonin kärsivällisyys, tyyneys ja rauhallisuus näyttää olleen pitkäkestoista. Emme tiedä, milloin Simeon on saanut lupauksen, mutta sen tiedämme, että hänen ei pitänyt kuolla ennen kuin lupaus on täyttynyt. Tästä on tavallisesti päätelty, että Simeon on koko ikänsä, ehkä jo aivan nuoruudesta alkaen vanhaksi mieheksi asti odottanut Jumalan lupausten täyttymistä. Sitkeästi ja kuuliaisesti Simeon on luottanut Jumalan lupaukseen.
Mutta onkohan tässä kuvassa hurskaasta ja jumalaapelkäävästä miehestä kaikki, mikä Simeonin päässä on pitkien vuosien aikana liikkunut? Vaikka evankeliumin kuva miehestä on kaunis, onko todellisuus miehen sisimmässä aina ollut yhtä särötön ja sileä?
Muistatte varmaan vanhan sanonnan: ”odottavan aika on pitkä”. Lapsen mielessä aika kuluu usein aivan liian hitaasti. Edessä olevia hyviä ja iloisia asioita joutuu odottamaan liian kauan. Mutta kyllä aikuinenkin tietää, että odottaminen voi olla sietämätöntä. Samuel Beckettin tunnettu näytelmä ”huomenna hän tulee” kuvaa odottamisen yhtäaikaista intohimoa ja epävarmuutta. ”Huomenna hän tulee”, mutta sitten kukaan ei tulekaan.
Elämä on täynnä odottamista. Mies joka on rakastunut, mutta ei saa nähdä naistaan, tulee levottomaksi ja malttamattomaksi. Tapaamisen odottaminen kiusaa. Sairautta epäilevä ihminen ei millään jaksaisi odottaa lääkärin lausuntoa, yöt ovat unettomia ja epätietoisuus tulevaisuudesta kouristaa vatsaa. Yksin oman kotinsa seinien sisällä elävä odottaa ystävää käymään, mutta kukaan ei tule, ei naapuri, eivät lapset, ehkä ei edes viranomainenkaan.
Tai ajatelkaa, miten sietämätöntä voi olla Jumalan odottaminen. Ei Jumalan lupausten odottamista pidä maalata helpoksi eikä keveäksi asiaksi. Monen ihmisen kokemus on pikemminkin päinvastainen. Tuntuu, että rukouksiani ei kuulla, pyyntöihini ei tule vastausta, odotukseni eivät täyty.
Ehkä on vielä niin, että nykyinen nautintohakuinen elämänmuoto on tehnyt ihmisen entistä kärsimättömämmäksi myös Jumalan edessä. Jos elämässä muutenkin pitää saada kaikki ja heti, niin silloin myös Jumalalta odotetaan, ettei hän viivyttelisi.
Perjantai-iltana tässä Leppävaaran kirkossa esitettiin piispan kinkereillä monta vaativaa kysymystä. Yksi vaikeimmista koski sitä, voiko ihminen elämänsä aikana nähdä Jumalan kasvot. Vanhassa testamentissa Jumala kätkee kasvonsa ja apostoli Paavalikin sanoo, että voimme nähdä vain ”kuin kuvastimesta”. Ja kuitenkin me yhä uudelleen ja uudelleen pyydämme Herran siunauksessa, että Jumala kääntäisi kasvonsa meidän puoleemme. Me siis aivan kuin hoputamme Jumalaa toteuttamaan ne lupaukset, jotka hän on antanut.
Olisiko Simeonkin elämänsä aikana ollut kärsimätön? Olisiko tyynen ulkokuoren alla ollut epäilyksiä ja pettymysten pelkoa? Miten monta kertaa pitkän elämän aikana odotus on hurskaankin miehen mielessä ollut turhan tuntuista?
Kyselen myös, miltä on tuntunut saada lupaus, joka täyttyy vasta kuoleman hetkellä. Luukkaan mukaan ”Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun”. Ajattele: saada nuoruudessa lupaus, jota pitää odottaa koko elämä.
Luukas kertoo yhtä aikaa Simeonista ja naisprofeetta Hannasta, joka oli nuorena ollut naimisissa seitsemän vuotta ja sitten ollut leskenä ”kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan”. On siinä ollut odottamista!
Kummallista Simeonissa ja varmaan Hannassakin on, että he kaikkien epäilysten keskelläkin silti ja kuitenkin odottavat. Vaikka odotus on kiduttanut, he ovat silti odottaneet. Mihin tällainen sitkeys perustuu? Mihin me voimme panna turvamme silloin, kun tekisi mieli heittää odotukset romukoppaan, silloin kun tekisi mieli Jumalastakin luopua?
Kun Simeon lopulta näkee lupauksen toteutuvan, kun hän näkee Jeesus-lapsen, hän alkaa laulaa tuota kummallista virttä, jonka kuorokin äsken Kauko Perkkiön ja muiden kanttorien johdolla äsken lauloi. Simeonin kiitosvirsi on tarttunut kristillisen kirkon perinteeseen, iltarukouksien kiitosvirreksi, siis aivan kuin elämän lopuksi ja päivän päätteeksi laulettavaksi kiitosvirreksi:
Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Vain kaksi pientä asiaa tästä Simeonin kiitosvirrestä. Ensinnäkin: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.” Olennaista Simeonin kestävyydessä ja kärsivällisyydessä olivat nämä sanat: ”niin kuin olet luvannut”. Vanha raamatunkäännös sanoo: ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan”.
Epäilyksiä väkevämpi voima on Jumalan sana, Jumalan lupaus. Ihmisen lupaukset pettävät. Ihmisen mieli epäilee. Ihminen pettyy ja pettää. Mutta Simeon ymmärsi, että katse pitää suunnata Jumalaan, ei omaan sydämeen. Jos katsot omiin kokemuksiisi, omiin toiveisiisi, edessä on pettymysten ja katkeruuden tie.
Se lupaus, jonka Simeon oli saanut, oli Jumalan lupaus. Miten monta kertaa hänen on elämänsä aikana pitänyt muistuttaa itseään tästä lupauksesta. Ja miten monta kertaa hänen on pitänyt muistuttaa Jumalaa tästä lupauksesta. ”Muista, Herra, lupauksesi”, ”älä unohda minua”.
Ja sitten vielä toinen asia Simeonin virrestä. Mitä sitten tapahtuu, kun Jumalan lupaus toteutuu? Mitä Jumala lupaa? ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.”
Rauha on se asia, se todellisuus, jonka Jumala haluaa meille antaa ja jonka hän meille antaa. Juuri näinä viikkoina, taas kerran uudelleen, me ymmärrämme, mitä rauha ihmisille merkitsee. Me suomalaiset olemme saaneet – historian mittapuulla – elää poikkeuksellisen pitkää rauhan aikaa. Tuntuu aivan kuin olisimme saaneet rauhan lahjaksi.
Rauha onkin syvimmältään lahja, Jumalan lahja ihmisille. Maallinen rauha on lahja, ja hengellinen rauha on lahja. Ihmisluonto osaa kyllä riitelyn ja sotimisen, mutta rauhan edistäminen tuntuu olevan työlästä, usein aivan ylivoimaisen tuntuista.
Simeonin kiitosvirressä rauha annetaan vanhalle miehelle, mutta rauha annetaan myös koko maailmalle, kaikille kansoille. Merkillinen on pienen Jeesus-lapsen vaikutus niin Simeoniin kuin koko maailmaan:
Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Antakoon Jumala tämän rauhansa sinulle ja minulle, kaikille leppävaaralaisille, kaikille kansoille.