Eteemme piirretään suuria sanoja, kattavia lauseita ja laajoja maisemia. Helluntaituulien raikastama ja liikkeelle sysäämä seurakunta saa kuulla tahtopuhetta ja voimaantumisen tunnetta. Sama Jeesus, joka on ilmoittautunut syntisten ja syrjäytyneiden ystäväksi, ilmoittaa samalla kaikkivaltiutensa. Pääsiäisen jälkeen hyvyys on pahuutta voimallisempi, elämä on kuolemaa mahtavampi, armo on tuomiota todellisempi… tästä syystä Jeesus saattaa avata seuraajiensa eteen maiseman, jossa epätoivo vaihtuu kiinnostaviin mahdollisuuksiin ja arkuus rohkeaan luottamukseen tulevaisuuden edessä.  ”Hän on läsnä taivaassa, mutta myös maan päällä. Hän on kaikkien rajojen ylittäjä ja kaikkien lukkojen avaaja, mutta silti hienotunteisesti ja lempeästi jokaisen särkyneen ymmärtäjä. Hän on koko maailmaa kohti kääntyvä, globaalisti toimiva, ja silti jokaisen henkilökohtaisesti tavoittava.”
Tässä kuulemassamme ”tiedotustilaisuudessa” vuoren rinteellä Jeesus jyrisee kuin yksinvaltias. Ja samalla hengenvedolla Hän toteaa valtiutensa toteutuvan vain syvässä yhteydessä ihmiskuntaan. Ihmiskunnan puolesta Hän toteuttaa valtaansa ja ihmisten hyväksi Hän valtuuttaa seuraajansa toimimaan. Hänen tahtopuheensa on selkeää, kun Hän ilmoittaa sen, mitä Hän odottaa seuraajiltaan.
Menkää! Lähtekää liikkeelle! Nuo arat ja epäilyksissään kompuroivat, itsesäälissä piehtaroivat opetuslapset, jotka muutamia viikkoja sitten olivat kyyristelleet lukittujen ovien takana ja kokeneet tuleensa elämän pettämiksi, saivat selkeän viestin! Ulos, liikkeelle, kaiken kansan keskelle! Jeesus tekee täysin selväksi, että sanoma pelastuksesta kuuluu kaikille kansoille ja kaikenlaisille ihmisille. Se oli uusi näkökulma heille, jotka jo pikkulapsesta alkaen olivat oppineet tarkkaan määrittelemään sen, kuka kuuluu meikäläisiin ja ketkä ovat ”niitä toisia”.  ”Samarialaisten kanssa ei sopinut leikkiä ja kanaanilaisen kanssa ei kunnon juutalainen jutellut.” Siksi tuo Jeesuksen kaikki suojelukseensa sulkeva, rajoittamaton ajattelutapa oli radikaali. Ja siksi se myös yhä uudelleen ravistelee kristittyjä eri aikakausina: ”Menkää, liikkukaa, avatkaa ovia ja astukaa kynnyksen yli ”kaikenlaisten maailmaan”. Menkää sinne, missä elämän ankaruus on sumentanut näköalat ja missä häpeä sammutti toivon.  Kulkekaa kaikenlaisten maailmassa, ja erityisesti siellä, missä kaipuu armollisesta Jumalasta on sanatonta huokausta ja haave edes yhden ihmisen ystävällisestä kohtaamisesta on lähes hiipunut.  Tämä sunnuntai ravistelee meitä kysymään, ”keitä kaikkia minun maailmaani kuuluu” ja ”minne kaikkialle olen itse ollut valmis menemään”?
Kirkko on ihmisten kirkko; se ei ole vain meikäläisten, vain kaltaistemme tai kaveripiirimme. Tämän Jeesus teki selväksi. Kun Hän antoi viimeisiä evästyksiään seuraajilleen, Hän ei pyytänyt heitä istahtamaan piiriin ja katselemaan vain toistensa kasvoja. EI, Hän käski heidän kaikkien välittömästi nostaa katsettaan ja suunnata sen oman huoneensa ja oman itsensä ulkopuolelle: horisonttiin piirtyy koko maailma, kaikki kansat ja kaikenlaiset ihmiset.
Jeesus haluaa tarjota noille oudoille ja uusille saman, mitä Hänen lähipiirinsä on saanut nauttia Jeesuksen seurassa. Kertokaa te heille samaa, mitä te jo tiedätte. Tehkää ulkopuolelle jääneet osalliseksi siitä, mitä te jo tiedätte ja olette kokeneet. ”Opettakaa noudattamaan ja pitämään kiinni siitä, mitä minä olen käskenyt.”
Mutta mitä Jeesus tahtoo meidän noudattavan? Mitä mahtaa itse kunkin mieleen nousta? Mistä ainakin pitää kiinni, jos mielii noudattaa Jeesuksen opetuksia?
Itselleni Jeesuksen keskeisin opetus on armollinen Jumala. Tässä jatkuvan arvioinnin, mittaamisen ja tulostavoitekilpailujen maailmassa Jeesus muistuttaa levollisesta luottamuksesta, joka laskeutuu siitä tietoisuudesta, että Jumalalle riittää ja kelpaa omana itsenään, koko elämäntarinansa kanssa. Se on opetuksista keskeisin, ja siitä seuraa kaikki muu: myös suhtautumisemme toinen toisiimme ja käsityksemme kirkosta ja sen tehtävästä.
Armahdettu armahtaa toisia. Ilmaiseksi saanut oppii jakamaan omastaan myös toisille. Tervetulleeksi toivotettu oppii avaamaan oven ja löytää vieraanvaraisuuden voiman. Jeesuksen opetus ei ollut totena pitämisen testiä eikä keskinäistä tietokilpailua, vaan sen oivaltamista, mitä tapahtuu, kun Jumalan pyhyys koskettaa ja lahjoittaa rauhan. Siinä ilmapiirissä kovuus sulaa, arvostelu lakkaa ja sydämellinen huolenpito toisistamme – meistä kaikenlaisista – saa tilan.
Me olemme täällä maailmassa armon ja oikeudenmukaisuuden asialla. Tämä luottamustehtävä on annettu jokaiselle kirkon jäsenelle.  Aivan erityisesti me rukoilemme tässä messussa Antin, Timon, Raisan, Lindan ja Sannan puolesta, että heidän pappiskutsumuksessaan armon tuoksu ja oikeudenmukaisuuden teot olisivat vahvasti läsnä.  Te saatte lähteä toteuttamaan kutsumustanne sen saman lupauksen rohkaisemina, jonka opetuslapset aikanaan saivat ”Jeesus on kanssanne kaikilla teillä ja jokaisena päivänä.” Tähän lupaukseen ja tähän opetuslasten vuosituhantiseen traditioon te saatte nyt pappeina liittyä ja tästä yhteisömme historiasta myös voimaantua.