Joulutervehdys 2002

Luukkaan jouluevankeliumin paimenia emme tunne. Miehet ovat kuitenkin vuosisatojen aikana kiinnostaneet monia. Rikkaita tarinoita on syntynyt. Vuosia sitten kuulin yhden, joka puhutteli. Arvoituksellinen juttu.

Yksi Betlehemin paimenista oli suuri ja voimakas, mutta ontui ja saattoi kulkea vain kainalosauvojen varassa. Tavallisesti hän vain istui nuotion ääressä ja katsoi, ettei tuli päässyt irti. Muut paimenet vähän pelkäsivät ja karttoivat häntä.

Kun enkelit pyhänä yönä ilmestyivät paimenille ja kertoivat iloisen uutisen, mies vetäytyi pois. Ja kun muut lähtivät etsimään lasta, hän jäi yksin nuotion ääreen. Hän katseli muiden perään ja näki, miten heidän lamppujensa valo pieneni ja lopulta katosi pimeyteen. ”Juoskaa te vain!  Mitä te luulette löytävänne? Kummituksen vai harhanäyn?”

Lampaat eivät liikkuneet. Koirat pysyivät paikallaan. Mies kuuli vain hiljaisuuden. Hän kohenteli kainalosauvallaan tulta, mutta unohti lisätä uusia puita.

Entäpä jos se ei olekaan kummitus eikä harhanäky? Jospa enkelit olivatkin totta? Mies kavahti pystyyn, otti kainalosauvat alleen ja nilkutti muiden perään.

Kun hän lopulta tuli tallille, aamu alkoi jo sarastaa. Tuuli heilutteli ovea. Vieraiden yrttien hajuja oli ilmassa. Savinen maa oli täynnä jalanjälkiä. Hän oli tullut oikeaan paikkaan. Mutta missä oli lapsi? Missä maailman Vapahtaja, Kristus, Daavidin kaupungin herra?

Paimen naurahti. Ei ollut mitään enkeliä. Vahingoniloisena hän aikoi lähteä pois.

Silloin hän näki pienen painauman, aivan kuin pesän heinien keskellä, sellaisen, jossa lapsi olisi voinut maata.

Äkkiä mies ei ymmärtänyt, mitä hänelle oikein tapahtui. Hän kyyristyi tyhjän seimen ääreen. Mitä väliä sillä oli, ettei lapsi hymyillyt hänelle, ettei hän kuullut enkelten laulua ja ettei hän voinut ihailla Marian kauneutta. Mitä väliä sillä oli, ettei hän voinut kulkea muiden kanssa pitkin Betlehemin katuja ja kertoa ihmeestä.

Sanat eivät riittäneet kuvaamaan sitä, mitä hänelle tapahtui. Hämmästyneenä mies lähti pois. Hän halusi palata nuotiolle ja sytyttää sen uudelleen ennen kuin muut paimenet tulisivat takaisin.

Mutta kun hän oli kulkenut jonkun aikaa, hän huomasi unohtaneensa kainalosauvat seimelle. Hän halusi palata takaisin. Mutta miksi? Epäröiden paimen kulki eteenpäin, mutta vähitellen yhä varmemmin askelin.

Mitähän meidän ”kainalosauvoillemme” jouluna tapahtuu?

Joulua odottaen ja toivottaen

Eero Huovinen