Aamuhartaus Genevessä
Jesus said, ”The Son of Man must suffer many things and be rejected by the elders, chief priests and teachers of the law, and he must be killed and on the third day be raised to life.” Then he said to them all: ”If anyone would come after me, he must deny himself and take up his cross daily and follow me. For whoever wants to save his life will lose it, but whoever loses his life for me will save it.” (Lk. 9:22-23)
Ihmisen elämä on kärsimystä. Kärsimys on ihmisen osa. Tunnemme sen, kun kuuntelemme tämän maailman ja sen ihmisten ääniä. Tunnemme sen, kun kuuntelemme luterilaisen uskonperheemme ääniä. Tunnemme sen, kun kuuntelemme oman elämämme ääniä.
Aika, jota nyt kirkkovuodessa elämme, on Kristuksen kärsimiseen valmistautumisen aikaa.
Evankeliumien ennustukset Kristuksen kohtalosta ovat synkkiä. Luukas kertoo toisaalla evankeliumissaan edessä olevista kauheista kohtaloista. ”The Son of Man will be (1) turned over to the Gentiles. (2) They will mock him, (3) insult him, (4) spit on him, (5) flog him and (6) kill him.” (Luuk. 18:32)
Meidän maailmassamme elää ihmisiä, jotka omissa nahoissaan tai lähimmäistensa kohtaloissa tietävät, mitä nämä kuusi kärsimyksen muotoa tarkoittavat: vankeus, pilkka, häpäisy, sylkeminen, ruoskiminen ja tappaminen.
Kaikkein kauheinta Kristuksen kohtalossa on kuitenkin se, että kaikki tapahtuu vääjäämättömästi. Kristuksen kärsimys ei ole vapaaehtoista, vaan pakollista. ”The Son of Man must suffer”. (Luuk. 9:22)
Ihmiselämässä on kahdenlaista kärsimystä. Ensin on sellaista kärsimystä, josta me voimme päästä irti ja josta meidän tulee päästä irti, joko itse tai yhdessä toisten ihmisten kanssa. Meidät on kutsuttu kaikin voimin toimimaan sen hyväksi, että maailman kärsimys vähenisi ja lievittyisi. Kunpa Jumala antaisi meille rohkeutta ja voimia toimia niiden puolesta, jotka kärsivät.
Mutta sitten on sellaista kärsimystä, jolle me emme voi mitään, joka tulee elämäämme meidän tahdostamme riippumatta. Ei vain Ihmisen Pojan, vaan myös ihmisen ”täytyy kärsiä”.
Kärsimys ei johdu vain ihmisten laiminlyönneistä, ei vain poliittisista vääryyksistä, ei vain onnettomista sattumista, ei vain luonnon arvaamattomasta käyttäytymisestä, ei vain sokeasta kohtalosta.
Kärsimyksen ongelman tekee raskaaksi se, koska Jumala itse sallii niin paljon pahaa, tuskaa, ahdistusta ja vääryyttä. Eikä Jumala vain salli, vaan hän myös näyttää itse lähettävän meidän elämäämme ja maailmamme paljon onnettomuuksia, kärsimystä ja pahaa.
Mitä Jumala haluaa lähettämällä elämäämme ja maailmaamme kärsimyksiä?
Kristittyinä meidän on puhuttava pienillä kirjaimilla ja pienellä suulla silloin, kun kohtaamme kärsivän lähimmäisen tai kun kärsimys tulee omaan elämäämme. Me ihmiset emme tunne salatun Jumalan tarkoituksia. Kaikkivaltiaan Jumalan suunnitelmat ovat meiltä kätkettyjä. Joskus voimme pitkien aikojen jälkeen ymmärtää, että Jumala on kärsimysten kautta halunnut vetää meitä puoleensa, joskus emme koko elämämme aikana ymmärrä, miksi Jumala on kohdellut meitä niin ankarasti.
Vielä vaikeammaksi kärsimyksen ymmärtäminen tulee, kun ajattelemme Kristuksen kohtaloa. Hänen oli pakko kärsiä. Jumala itse lähetti kaikkein rakkaimpansa kaikkein syvimpään kärsimykseen. Eikö Jumalalla olisi ollut helpompaa tapaa osoittaa rakkauttaan?
Getsemanessa Kristus pyrki pois kärsimyksen alta. Hän pyysi Isältään: ”Father, if you are willing, take this cup from me…” ja kuitenkin Kristus suostui siihen Isän tahtoon, jota hän ei ymmärtänyt: ”yet not my will, but yours be done.”
Olisiko meidän kristillinen uskomme toisenlainen, jos Jeesus olisi päässyt pois kärsimyksen alta? Mitä olisi tapahtunut, jos Kristuksen ei olisi ollut pakko kärsiä?
Meillä olisi jäljellä Jeesuksen puhuttelevat ja viisaat opetukset lähimmäisenrakkaudesta, oikeasta moraalista ja ihmisen ainutlaatuisesta arvosta. Mutta olisiko meillä vapautusta kärsimyksen arvoituksesta?
Heprealaiskirjeessä on merkillinen sana Kristuksesta, joka on ”sympaattinen” eli kärsii yhdessä meidän kanssamme: ”For we do not have a high priest who is unable to sympathise with our weaknesses, but we have one who has been tempted in every way, just as we are – yet was without sin.” (Hepr. 4:15)
”Sympaattinen” tarkoittaa kreikan kielessä ”yhdessä kärsivää”, henkilöä, joka yhdessä, ”syn” meidän kanssamme kärsii, ”passion”. Kristus ei ole ”sympaattinen” sanan modernissa mielessä, hän ei ole aina miellyttävä eikä kohtelias eikä hän aina tee meidän toiveittemme mukaisesti. Mutta Kristus on ”sympaattinen” siten, että hän kärsii meidän kanssamme ja meidän puolestamme.
Tässä messussa on läsnä sympaattinen Kristus, joka on ottanut kantaakseen koko maailman kärsimyksen. Hän on kärsinyt pakollisen kärsimyksen, jotta meidän ei tarvitsisi olla kärsimyksen pakon alla. Kristus kantaa ja ottaa pois meidän kärsimyksemme. Tässä on uskon ja kärsimyksen syvin salaisuus.
Tässä messussa me kaikki saamme Kristuksen ruumiin, josta meille sanotaan ”sinun puolestasi annettu” ja Kristuksen veren, ”sinun puolestasi vuodatettu”.
Kristus on kulkenut meidän edellämme ja meidän puolestamme kärsimyksen tien. Hän vie meidät kärsimysten ja niiden arvoitusten läpi iankaikkiseen elämään.
Koska Kristus kärsi koko maailman puolesta, miksi me emme myös kärsisi toinen toistamme.