Piispa Teemu Laajasalon saarna Oulunkylän seurakunnan piispantarkastuksen messussa palmusunnuntaina 2.4.2023 Oulunkylän kirkossa

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”’

Joh. 12:1–8 

Rakkaat Oulunkylän seurakuntalaiset, Hyvät sanankuulijat,

piispantarkastuksen aikana yksi asia on noussut esiin. Täällä seurakunnassa on monta tilaisuutta, joihin kuuluu tavalla tai toisella yhteinen ruokailu. On muskareita, joiden jälkeen jäädään syömään pannukakkua, on viikkomessu, jota ennen on mahdollisuus keittolounaaseen, on iltaruokailua kirkolla ja yhteisiä kahvihetkiä erilaisten piirien ja tapaamisten yhteydessä. Yhdessä syöminen, saman pöydän ääreen tuleminen on kristittyjen perinteinen tapa rakentaa ja pitää yllä yhteyttä ja yhteisöä. Se on hyvä tapa. Syöminen on ihmiselle välttämätöntä, sen merkitystä ei tarvitse selitellä. Siksi yhteiseen pöytään tuleminen on parhaimmillaan helppoa ja luontevaa, kynnys on matala ja ateria yhdistää erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä.

Palmusunnuntain evankeliumissa kristityt ovat Oulunkylän seurakuntalaisten tavoin yhteisellä aterialla, saman pöydän äärellä. Seurakunta on sekalainen. Kokoonpano on kummallinen.

Tunnelma on varmasti ollut kaikin tavoin erikoinen. Pöydän ääressä on paitsi kavaltaja ja kavallettava myös kovin ainutlaatuiset sisarukset. Palveleva Martta, ylistävä Maria ja juuri kuolleista herätetty Lasarus. Yksi pöytäseurueen jäsenistä on siis juuri tullut haudasta ulos ja toinen puolestaan tietää olevansa kohta menossa hautaan sisään. Myös muita oli läsnä, emme tarkalleen tiedä keitä kaikkia. On kiinnostavaa kuvitella, millainen ruokahetki tällaisella seurueella on ollut. Mikä on ollut keskustelun sävy? Kuka on katsonut alas omaan ruokaansa ja vain syönyt? Kuka on etsinyt katseellaan naapurin silmiä? Kuka on pitänyt keskustelua yllä ja kuka ollut omissa ajatuksissaan?

***

Raamattu ei kovin tarkasti kuvaa aterioinnin tunnelmaa, mutta kertoo muutamalla lauseella keskusteluaiheista, jotka hämmentävät ja häiritsevät.

Tämä on evankeliumi, joka herättää kasan kysymyksiä ja vain yhden vastauksen. Käydään ensin läpi ne monet kysymykset ja palataan sitten tuohon yhteen vastaukseen.

Ensimmäiseksi tekee mieli kysyä, mitä ihmettä Jeesus oikein puhuu köyhistä? Kuinka huonosti Mestarimme suuhun tuntuvatkaan sopivan sanat: ” Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.” Eikö Jeesus ole nimenomaisesti köyhien puolella? Eikö Jeesus koko toiminnassaan ja kohtaamisissaan puhunut vähäisen asemaan asettumisesta, sairaiden, syrjittyjen, velkaisten ja vammaisten auttamisen velvoitteesta? Eikö Jeesus jatkanut Vanhan testamentin profeettojen julistamaa köyhien puolustamista, siis leskistä, orvoista, pienistä ja onnettomista huolehtimiseen vaatimista? Eikö Jeesus köyhien ohi katsomisen ja tuhlailevaisuuden sijasta erityisesti kyseenalaistanut omaisuuteen tarrautumista, moittien väärällä tavalla rahoihinsa turvautuvia ja köyhien edessä itsekkäitä hyväosaisia?

Ehkä osin juuri Jeesuksen meille opettaman myötätunnon ja kohtuullisuuden vaatimuksen vuoksi mekin näemme uusrikkaiden tuhlailevan rahankäytön paitsi tyylittömyytenä ja rumana myös jotenkin vääränä. Paheksumme, kun öykkäröivät rikkaat ostavat ylikalliita laukkuja, juovat harvinaisia ja hinnakkaita juomia ja pröystäilevät erityisillä vaatteillaan, mutta pystyykö kukaan näistä nykyajan rikkaista tuhlareista kuitenkaan lainkaan saman mittakaavan tuhlaamiseen kuin Maria? Jalkoihin kaadetusta tuoksuvoiteesta olisi Juudaksen mukaan saatu vuoden palkka. Vaatii kyllä erinomaisen reipasta tuhlailevaisuutta kaataa kuolevan miehen jaloille vuoden palkan arvoinen hajuste, jonka vaikutus on minuuteissa ohi ja tuoksukin katoavaista. Kuinka monen nälkäisen jokapäiväinen leipä tällä olisi saatu hankittua? Kuinka monta haavaa tällä olisi saatu parannettua?

Markuksen evankeliumissa samassa kohdassa ei puhuta kierosta Juudaksesta, vaan yleisesti paheksijoista, jotka moittivat haaskausta Raamatun mukaan ”ankarin sanoin”. Kysymys ei ole siis pelkästään siitä, että Juudas olisi juoninut ja arvioinut omia varojen kavaltamismahdollisuuksiaan, vaan siitä, että Marian tuhlailevaisuus pöyristytti yleisesti. Vaikka Juudaksen toiminta alleviivaa meillekin tuttua vääristelyn tapaa – siis sitä, että puemme ilkeytemme hyvyyden vaatteisiin, teemme paheista hyveitä, esitämme mustan valkoisena ja koristelemme alhaiset tavoitteemme jaloiksi – silti tekisi mieli ajatella, että Juudaksen kavaluudesta huolimatta hän on tässä pöyristymisessään oikeassa.

***

Tämän evankeliumin synnyttämiin vaikeisiin kysymyksiin ja meidän ihmisen ymmärryksen ylittäviin haasteisiin on oikeastaan vain yksi vastaus.

Tämä evankeliumi ei lopulta kerro siitä, mitä ihminen tuhlaa Jumalan suuntaan, vaan mitä Jumala tuhlaa ihmisen suuntaan. Maria tuhlasi, koska oli kokenut Jumalan täydellisen rakkauden.

Öljy oli kallista. Mutta mihin suhteessa se oli kallista? Onko se sittenkään kallista, jos se suhteutetaan siihen, että Jeesus juuri oli herättänyt jo kerran kuolleen veljen elämään ja syömään samaan pöytään sisartensa kanssa? Onko se kallista, jos ajattelee, että Jumala itse on vierellä ja muuttaa läheisten ja koko oman elämän niin, että mikään ei ole enää kuten ennen? Onko se kallista, jos ajattelee, että tuo vieressä oleva vapauttaa minut kaikista kärsimyksistä, sairauksista, synnistä ja kuolemasta? Onko se kallista, jos ajattelee, että tuo voideltava onkin se, joka tarjoaa minulle ikuisen elämän täydellisessä taivaan riemussa?

Jos aavistaa Jumalan rakkautta, tulee tunne, että haluaa antaa kaikkensa. Koska tajuaa, että sittenkin Jumala antaa vielä paljon enemmän. Tuhlaajapoika kertoo tuhlailevasta ihmisestä, mutta paljon enemmän tuhlailevasta Jumalasta. Samasta rakkautta tuhlailevasta Jumalasta kertoo päivän evankeliumi – Hänestä, joka armahtaa kaikkein paatuneimmat, parantaa kaikkein sairaimmat ja vie taivaaseen kaikkein syntisimmät.

Meidän tehtävämme on palvella Jumalaa palvelemalla lähimmäisiämme. Seurata Jeesusta noudattamalla Hänen esimerkkiään, parantamalla sairaita, ruokkimalla nälkäisiä, vaatettamalla vähäisimpiä, auttamalla köyhiä niin lähellä kuin kaukanakin ja armahtamalla niitä ihmisiä, jotka eivät armoa tästä maailmasta löydä.

Mutta ennen kaikkea meidän tehtävämme on yhä uudestaan kääntää oma katseemme Kristukseen ja yrittää saada myös muut katsomaan Häneen. Siksi meidän yhteisiltä aterioiltamme on aina oltava tie taivaallisen leivän ääreen – seurakuntasalien ruokapöydistä tähän alttarille, koska tämä katoamaton ruoka on parasta, millä ihmistä voidaan ravita.

Raamatun mukaan rakkaus ei ole siinä, että me rakastamme Jumalaa, vaan siinä, että Jumala rakastaa meitä ja tuon rakkautensa vuoksi Hän lähetti Jeesuksen syntiemme sovitukseksi:

”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (1 Joh 4:10).

Jumala on siis ensin rakastanut meitä. Kristus rakastaa meitä jo silloin, kun emme vielä rakasta häntä. Hän tuhlaa meihin ennen kuin me ehdimme tuhlata Häneen. Hän rakastaa ensin. Tämän kokivat pääsiäiseen valmistautuvat 2000 vuotta sitten. Tämän koki Maria veljensä haudalla. Tämän koki Malkus menetettyään korvansa. Tämän koki Pietari kiellettyään Kristuksen. Ja tämän koemme vielä kerran me itse, kun kuoleman pimeyden keskeltä tulemme talutetuiksi taivaan kirkkauteen.

Aamen.