Piispa Irja Askolan saarna Tuomiokirkossa jouluaattona 2016

Piispa Irja Askolan saarna Tuomiokirkossa jouluaattona 2016

Joulusanoma

”Hiljainen joululaulu. Hämyyn haihtuva laulu. Korkeella valot välkkyvät nään keskellä talven huurteen ja jään. Joulu, oi, joulu, auvoinen armas, riemuntäytenä luoksemme tullut. Hiljainen joululaulu. Hämyyn haihtuva laulu, haihtuva laulu.”
(Martti Hela: Hiljainen joululaulu 1.säk)

Viisi kirjainta on pieni merkkimäärä. Mutta kun tästä viidestä kirjaimesta muodostuu sana joulu, avautuukin jo satojen sanojen tunnemuistuma ja salattujenkin todellisuuksien tynnyri. Näitä kaikkia muistoja ja kaikenlaisia joulutunteita kulkee tässä kirkossa tänään.  Juuri siksi tämä tila on meille tarjottu; nyt saa olla oman joulutunteensa kanssa, hiljaa ja yksikseen, silloinkin on tullut tänne yhdessä joidenkin kanssa. Nyt saa huokaista, nyt saa kaivata, nyt saa jättää harmittelunsa ja hermoilunsa tämän lähes 200 vuotisen kirkon sisäseiniin. Nämä seinät ovat nähneet monenlaiset joulut; vuoden 1918 kauhut, evakkojen itkut ja yksittäisen ihmisten ilot, tänä vuonna ja satoina vuosina. Tämä tila on ihmisille tarjottu tila – suojattu paikka muistaa ja muistella, kaivata ja kiittää.  Näiden seinien sisällä meillä on omin turvapaikkamme, tänäänkin ja tämän joulun kokoisin ajatuksin ja tuntein. Sukupolvien ketjuihin me liitymme – kivut ja kiitokset kutoutuvat tähän jouluhetkeemme. Tämä paikka ja tämä hetki toivottaa jokaisen tervetulleeksi, tämä paikka tarjoaa rauhaa. Rauhaa kaiken keskeneräisyyden keskelle. Jumala ei sanonut, tehkää täydellinen joulu; Hän sanoi – teille, siis myös Sinulle, on syntynyt Vapahtaja. Siksi kuiskaan joulurukoukseni:

Jumala, hiljennä levottomuuteni,
siunaa Sinä minut kaikessa kivussa,
kaipuussa ja keskeneräisyydessä.
Siunaa minut kohti iloa.

”Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala!
Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset.
Sinun luonasi on elämän lähde,
sinun valostasi me saamme valon.” (psalmista 36)

Joulu on kutsu, ei vaatimus.
Joulu on lahja, ei suoritus.
Joulu on levollinen hengitys,
ei loppuun viritetty ohjelma.

Minne joulu on kutsu? Kutsu seimen äärelle, jossa vuorosanoja ei ole opeteltu eikä jouletikettiä määritelty. Jumalan edessä saa olla mykkänäkin. Sanansa unohtaneena.  Saa vain olla. Voisiko joulun aikaan ihmetellä, kummastella elämänsä kulkua sieltä oman seimensä eli syntymänsä alkuhetkistä? Voisiko joulun aikaan sallia itselleen ja toisilleen jouluihmeen?

Kaikki ei ehkä mennyt käsikirjoituksen mukaan erilaisina jouluinamme, ei ehkä tänä vuonnakaan. Mutta ihmettä se, että elämme ja yhä luotamme, kaikesta huolimatta. Ehkä ihmettä sekin, mihin kirkon hiljaisuudessa havahdumme? Armoon, joka kantaa! Joulun käsikirjoituksesta on jäljellä vain se kovin ydin: joulu on kutsu sellaisen seimen äärelle, jossa ihmisten haavoittuvuus on totta ja jossa Jumalan läsnäolo  lämmittää  kaiken repaleisuuden keskellä. Joulu ei ole täydellisten tanssi eikä valmistelujen viimeistelty viikonloppu. Joulu on viestiä Vapahtajasta, meille annetusta. Luvasta levätä, armahtaa itseään ja läheisiään. Siksi kuiskaan joulurukoukseni:

Jumala, hiljennä levottomuuteni,
siunaa Sinä minut kaikessa kivussa,
kaipuussa ja keskeneräisyydessä.
Siunaa minut kohti iloa.

”Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala!
Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset.
Sinun luonasi on elämän lähde,
sinun valostasi me saamme valon.”

Joulu on myös lahja. Miksi? Siksi, että me tarvitsemme lahjoja, joista ei tarvitse maksaa eikä ehtiä paketoimaaan. Tässä kirkossa tänään jokainen saa yhden joululahjan. Sen ojentaja on Joulupukkia suurempi. Tämän lahjan ojentaja ei kysy: Onko täällä kilttejä lapsia tai ovatko tulostavoitteet saavutettu ja jouluvalmistelut viimeistelty?  Jumala ei kysele, vaan Hän on kuulolla, kuiskausetäisyydellä. Lahjanaan Hän tarjoaa tervetulotoivotuksensa: Sinä olet hyväksytty, kaikkinesi ja koko elämänkertomuksesi kanssa. Armoa riittää! Jokaiselle. Tämän lahjan varassa voi kulkea kohti omaa jouluaan; iloiten tai huolissaan. Innoissaan tai uupuneena. Meille on syntynyt Vapahtaja! Lupa, luottamus, lepo! Meille kaikille ja kaikenlaisille on syntynyt Vapahtaja. Siksi kuiskaan joulurukoukseni:

Jumala, hiljennä levottomuuteni,
siunaa Sinä minut kaikessa kivussa,
kaipuussa ja keskeneräisyydessä.
Siunaa minut kohti iloa.

”Kaukainen joululaulu, pyhä, hiljainen laulu.
Suo mulle kätes’, ystävä oi! Kanssani kuule, laulu kun soi:
enkelten kuoro juhlana joulun taivaan holvien sinestä helkkyy.
Kaukainen joululaulu, pyhä, hiljainen laulu, hiljainen laulu.
(Martti Hela: Hiljainen joululaulu 3.säk)

2021-03-04T15:18:15+00:00joulukuu 24th, 2016|Irja Askolan saarnat ja puheenvuorot|