Arvoisat juhlahetken vieraat,
sodassa kuolleita kutsutaan sankarivainajiksi. Sanalla sankarivainaja ei tarkoiteta sinällään sodassa sankaruutta osoittanutta. Sillä ei tarkoiteta erityisistä, rintamalla suoritetuista tehtävistä annettua julkista arvostusta nauttivaa vainajaa. Sankarivainaja on vainaja, joka on kuollut meidän muiden puolesta.
Tänä päivänä ja kaikkina päivinä, yhä 80 vuotta sotiemme jälkeen, muistamme sodissamme kaatuneita erityisellä kunnioituksella. Muiden puolesta menehtyminen tekee ihmisestä sankarin riippumatta hänen muista ansioistaan tai heikkouksistaan. Taistelu, joka on koitunut sankarivainajan kohtaloksi, on ollut taistelu toisten puolesta. Laskutavasta riippuen, 93 563 pääosin nuorta elämää lakkasi viime sodissamme. Sankarivainajien maailmanloppujen kertautuvuus perheiden ja omaisten elämien tuhoutumisina on ollut moninkertainen.
Samaan aikaan, kun me muistamme puolestamme kaatuneita, käydään Euroopassa jälleen sotaa. Kuvat uutisvirrassa tekevät meille kaikille raadollisen todelliseksi sen, minkä puolesta omat sankarivainajamme ovat taistelleet. Kuunnellessamme kertomuksia kotiaan puolustavista ukrainalaisista, heidän hädästään ja huolestaan, muistamme vahvemmin, minkä hinnan Suomen sankarivainajat ovat aikanaan maksaneet. Moni asia, joka elämässämme nyt on hyvää, on seurausta aiempien sukupolvien uhrauksista. Sanat isänmaalle annetusta uhrista ovat muuttuneet kuluvana vuonna perinnepuheesta ajankohtaisaiheeksi.
Hyvät kuulijat,
jos ei muistella, ei muisteta. Jos ei muistella, ei muisteta. Kansakunnan muistin vuoksi, isänmaamme itseymmärryksen vuoksi, on välttämätöntä, että tunnemme oman historiamme. Siksi haluan tänään erityisesti kiittää Kaatuneiden muistosäätiötä, joka on tehtäväänsä toteuttanut vuosikymmenten ajan ja viime vuosina tehnyt todellisen kulttuuriteon mahdollistamalla nämä laatat sankarihautausmaille.
Helsingin Hietaniemen hautausmaan merkitys koko maan kannalta on erityinen, siksi olen kunnioituksella ja kiitoksella iloinen siitä, että saamme juhlallisesti juuri tällä ainutlaatuisen hyvin hoidetulla hautausmaalla viettää tämän tilaisuuden – samalla tietäen, että näitä kylttejä on pystytetty ja pystytetään koko maahan, sankarihautausmaillemme eteläisimmästä pohjoisimpaan ja itäisestä läntisimpään.
Pysäyttäkööt nuo laatat meidät. Hiljentäkööt ne meidät muistamaan. Ja kohottakoot ne katseemme taivaaseen, luottamaan siihen lupaukseen, että kerran vielä kohtaamme menetettyjen kanssa taivaan juhlariemussa.
Laulamme nyt vuoden 1939 marraskuussa, viisi päivää ennen talvisodan alkua Töölössä ensi kertaa esitetyn, sittemmin tämän seurakunnan kanttorina toimineen Taneli Kuusiston Uuno Kailaan runoon säveltämän Suomalaisen rukouksen. Virsi 584.