Piispan puhe Senaatintorilla

Piispan puhe Senaatintorilla

Uudenvuoden aatto 2008

Vuodenvaihde on tilinteon aikaa. Juuri nyt voimme laulaa: ”Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan.”

Kun katsomme aikaa taaksepäin, on aihetta sekä katumukseen että kiitokseen.

Syitä itsetutkisteluun on. Ajattelen nyt erityisesti lapsia ja nuoria. Mitä me aikuiset olemme jättäneet tekemättä, jos ja kun lapsemme voivat huonosti? Miksi niin monet perheet eivät jaksa? Onko kodeissamme hyvä olla? Osaammeko enää rakastaa ja olla toisia varten?

Paljon on syytä myös kiitokseen. ”Maa on niin kaunis”, tämä oma maamme. Kaikkein vaikeimpina aikoina me suomalaiset olemme osanneet pitää yhtä, olemme osanneet arvostaa luontoamme ja isänmaatamme, olemme osanneet kiittää Jumalaa. ”Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas.”

Laulu kauniista maasta kertoo, että elämällä on omaa minää suurempi päämäärä. Vaikka miespolvet vaipuvat unholaan, sieluilla on oltava toiviotie, suunta kohti parempaa. Ihmisen elämään kuuluu matka kohti taivasta.

Ihmismielissä soivalla sielujen laululla on kaksi suuntaa: Jumala ja lähimmäinen. Ihminen joka tekee omasta minästään kaiken keskuksen, menettää lähimmäisen. Ihminen joka tekee omasta menestyksestään jumalan, kadottaa oikean Jumalan.

Mutta ihminen joka luottaa itseään suurempaan Jumalaan, saa rauhan omalle sielullensa. Ihminen joka turvaa Jumalaan, löytää lähimmäisensä. Kansa joka tuntee Luojansa, ymmärtää rauhan ja sovun merkityksen. Rauhalla on väkevä voima, sen laulut kaikuvat sielusta sieluun.

Joulun ja uudenvuoden aikaan on hyvä laulaa: ”Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon soi.”

2021-03-05T15:37:53+00:00joulukuu 31st, 2008|Eero Huovisen saarnat ja puheenvuorot|