Saarna Tuomas-messussa 18.5.2008
”Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.” (Joh. 15:3-4)
Haluan jättää teille, rakkaat tuomaat ja tuomattaret, muistolauseen, yhden lyhyen lauseen, kuin evääksi elämään, muistettavaksi ja mietiskeltäväksi, rohkaisuksi ja tueksi. Evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.”
Yhtäältä Jeesus käyttää aivan tavallista arkikieltä, toisaalta hänen puheensa on arvoituksellinen ja vaikeasti ymmärrettävä.
Suomen kielessä sellaista sijamuotoa, joka päättyy kirjaimiin -ssa tai -ssä, nimitetään inessiiviksi, sisässäolon sijamuodoksi. Inessiivi tulee latinasta ja tarkoittaa sisällä olemista, in = sisällä, esse = olla.
Inessiivin käyttö on suomen kielessä tavallista ja jokapäiväistä. Voimme sanoa, että olemme Agricolan kirkossa, Helsingissä, eduskunnassa tai koulussa. Käytämme sisässäolon muotoa monista paikoista ja tiloista. Joskus sijamuotoa voidaan käyttää myös vertauskuvallisestikin. Joku voi sanoa olevansa unessa tai tokkurassa.
* * *
Oudolta sen sijaan tuntuu, että Jeesus soveltaa sisässäolon sijamuotoa myös persooniin, ihmisiin ja henkilöihin. Emmehän me yleensä sano, että joku ihminen voi olla toisessa ihmisessä.
Itse asiassa on vain hyvin harvoja tilanteita, joissa voimme puhua siitä, että joku ihminen on tai pysyy toisessa. Nämä tilanteet liittyvät sairauteen, rakkauteen tai syntymään. Jos sairastun pahasti, lääkäri voi joutua avaamaan minun ruumiini ja menemään instrumenttiensa ja käsiensä kanssa sisälle minun vatsaani tai päähäni. Sisällä olemisesta on kyse myös silloin, kun toisiinsa kiintyneet aviopuolisot ovat keskenään sukupuoliyhteydessä.
Kaikkein syvin, läheisin, kaunein ja ainutlaatuisin sisälläolo toteutuu kuitenkin silloin, kun äiti kantaa vielä syntymätöntä sikiötä kohdussaan. Yhdeksän kuukauden ajan lapsi elää sisällä äidissään, on hänessä. Odotusaikana äiti toivoo, että lapsi riittävän kauan pysyisi hänessä.
Sisälläolemisessa on siis kyse jostain poikkeuksellisen intiimistä, läheisestä, erottamattomasta yhteydestä. Lapsen ja äidin suhteessa on kysymys symbioottisesta suhteesta, kahdesta elämästä, jotka elävät yhtä elämää yhdessä ja sisäkkäin.
* * *
Mitähän kaikkea Jeesus on tarkoittanut, kun hän sanoi: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä”?
Sisässäolon puhetapa on tyypillistä sekä Raamatun kielelle että kristillisen uskon äidinkielelle yleensä. Apostoli Paavali puhuu usein siitä, että me olemme Kristuksessa. Jumalanpalvelusten alkutervehdyskin on usein: ”Sisaret ja veljet Kristuksessa”.
Myös Johannes, jonka evankeliumista tämän päivän muistolause on, puhuu usein sitä, miten meidän tulee pysyä Kristuksen sanassa, pysyä hänen rakkaudessaan ja hänen käskyissään.
Kun meille sanotaan ”pysykää”, silloin on kyse käskymuodosta, siis vaatimuksesta, kehotuksesta, neuvosta, ohjeesta. Jeesus tuntuu vielä edellyttävän, että me ensin pysymme hänessä, ja jos me niin teemme, niin sitten hän vastavuoroisesti lupaa pysyä meissä. ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.”
* * *
Vaikka Jeesuksen sanat ensi kuulemalta tuntuvatkin vaatimukselta, ne ovat kuitenkin perimmältään hyviä, lohduttavia ja kauniita sanoja, aivan kuin lupauksia ja lahjoja.
Jos sinua kehotetaan pysymään jossakin, niin missä sinä silloin olet? Jos joku sanoo sinulle: pysy Agricolan kirkossa, niin silloin oletusarvo on se, että sinä olet jo Agricolan kirkossa. Jeesus siis oikeastaan käskee meitä pysymään siellä, missä me jo olemme – tai oikeammin, minne hän on jo meidät vienyt.
Juuri ennen kuin Jeesus kehottaa pysymään itsessään, hän sanoo: ”Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.” (Joh. 15:3)
Se sana, jolla Jeesus kehottaa meitä pysymään itsessään, on jo saanut aikaan sen, että meistä on tullut puhtaita, että paha on otettu pois, että virheet on pyyhitty yli.
Jeesuksessa pysyminen ei ole ponnistelua eikä pinnistelyä, ei oikeastaan eikä ensi sijassa mitään tekemistä, vaan olemista, vähän samanlaista olemista kuin pienen lapsen elämä äidin kohdussa. Kun lapsi sitten syntyy ja hän fyysisesti irtoaa äitinsä ruumiista, hän vielä pitkään ja monta kertaa pysyy äitinsä sylissä.
Lapsen elämässä toteutuu se, että ensin ollaan ja sitten vasta tehdään. Usko Kristukseen on ensi sijassa olemista hänessä, hänen lähellään, hänen sanansa, hänen rakkautensa ja hänen käskyjensä lähellä ja yhteydessä.
Kun siis Jeesus sanoo: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä”, hän tahtoo sanoa: ”ethän, rakas lapseni, lähde pois minun luotani. Pysy minun luonani, niin minä pysyn sinun luonasi.”
* * *
Virsikirjassa on kaunis aamuvirsi, jonka jokainen säkeistö päättyy sanoihin: ”Jeesus, asu minussa, pysyä suo sinussa.” (VK 546)
Virren kirjoittaja on osannut sanoa järjestyksen hyvin: ensin Kristus tulee asumaan meidän sydämemme ja samalla hän antaa voiman, ”suo” voiman pysyä hänessä.”
Virsi kertoo myös kauniisti, miten paljon iloa, onnea, aurinkoa, autuutta ja voimaa Kristus tuo, kun hän tulee meidän sydämeemme ja kun me pysymme hänessä. Kristuksessa pysyminen ohjaa arkea, auttaa työn kuormissa, säätelee sanoja, johtaa ajatuksia, opettaa itsekriittisyyttä (= valvomista), antaa turvan aamulla, illalla ja yöllä, myös elämän viimeisellä hetkellä.
1. Jeesus, ilo sydämeni, armon kirkas aurinko, onneni ja autuuteni, voimakseni tule jo. Jeesus, asu minussa, pysyä suo sinussa.
2. Jeesus, minun alkaa anna päivän toimet sinussa. Työni kuorman alla kanna, iltaan asti vahvista. Jeesus, asu minussa, pysyä suo sinussa.
3. Ohjaa, Jeesus, sanojani tahtos mukaan oikeaan. Johda ajatuksiani, auta aina valvomaan. Jeesus, asu minussa, pysyä suo sinussa.
4. Jeesus, ole suojanani käydessäni nukkumaan. Uuteen aamuun noustessani armoasi kiittää saan. Jeesus, asu minussa, pysyä suo sinussa.
5. Päivieni päättyessä, Jeesus Kristus, armahda. Ole läsnä lähtiessä, turvallinen kantaja. Jeesus, asu minussa, pysyä suo sinussa.
Kun kerran Kristus on luvannut asua meissä, miksi me emme pysyisi hänessä.