Jer: 29: 11
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
Tarjolla toivoa ja tulevaisuutta! Melkoinen lupaus: ”annan teille tulevaisuuden ja toivon”!
Onko tällä lupauksella elinmahdollisuutta, kun aivan vastakkaiset viestit täyttävät median ja mielen maiseman? Eurokriisi, ihmissuhdekriisi. Irtisanomiset ja rajut säästöleikkaukset. Huoli omasta tai läheisten kesästä, kun niissäkin uhkapilviä toiveikasta odotusta enemmän. Voiko tällaisessa ihmisten todellisuudessa löytyä tilaa lupaukselle tulevaisuudesta ja toivosta? Voiko tällainen viesti päästä läpi?
Tulevaisuutemme riippuu lopulta siitä, että opimme tulemaan toimeen itsemme ja toinen toisemme kanssa. Mitä siihen tarvitaan?
Auttaisiko, jos tässä mittaamisen, arvioinnin ja syyttelyn maassa, alkaisimme puhella itse itsellemme armollisesti. Riittävän hyvä, ja se saa riittää. Keventyisikö mielen kuorma edes hiukan, jos muistaisimme, että Luojamme katselee meitä lempeästi hymyillen, ymmärtäen;
tarjoten anteeksiantamusta tuomion sijaan ja hyväksyntää vaatimusten sijaan. Avautuisiko jotakin tulevaisuuden toivosta, jos antaisimme armon auringon lämmittää meitä: sen lämmössä sallisimme edes hetkeksi huolien hellittää ja pelkojen hälventyä. Kuulisimme Jumalan kuiskaavan: Kaikesta huolimatta – on myös huominen, on toivo ja tulevaisuus.
Avautuisiko tästä armon auringon kesäniityltä myös joku polku eteenpäin. Sinne, minne on talven mittaan kertynyt ystävyyttä ja yhteyttä hiertävää roskaa ja rikettä. Sinne missä mykkyys, väärinymmärrykset tai kateus on tullut luottamuksen, ilon ja läheisyyden tukkeeksi.
Tuntuisiko lupaus toivosta ja tulevaisuudesta todellisemmalta, jos ottaisimme sen ensimmäisen askeleen?
Olisiko huominen houkuttelevampi, jos hyväksyisimme oman keskeneräisyytemme ja sallisimme sen toisillekin? Entä jos oma huomisemme tarvitseekin sitä, että myönnämme tarvitsevamme toinen toisiamme. Että kenenkään ei tarvitse osata kaikkea eikä kenenkään pidä jäädä yksin kantamaan kohtuuttomia taakkoja tai ylimitoitettuja vaatimuksia. Olisiko tulevaisuus turvallisempi ja kesä keveämpi kohdata, jos oppisimme pyytämään ja vastaanottamaan sitä, mitä me toivomme tai tarvitsemme huomiseemme?
Jumala näyttää kutsuvan meitä tähän. Hän on antanut meille vinkin tähän Isä meidän -rukouksessa. Siinä meille annetaan lupa kertoa tarpeitamme, pyyntöjämme ja toiveitamme. Anna meille jokapäiväistä leipää, anteeksiantoa, varjele pahasta…
Olisiko tässä viite tulevaisuuden toivon aukeamiseen: kertoisimme sen, mitä tarvitsemme jaksaaksemme ja sen, mitä kaipaamme kokeaksemme oman elämämme elämisen arvoiseksi. Kertoisimme ensin itsellemme, kääntyisimme luottamuksella Luojan, Jumalamme puoleen ja alkaisimme kertoa niitä myös toisille, edes jollekin.
God´s old promise ”I give you a future with hope”, is valid and so deeply needed in our present situations. Too many threats, human and financial crisis are burdening us. This divine promise opens a perspective, where we can find mercy, confidence and rest. This promise leads us into the community with other human beings. Our Christian future is a future with hope and in this promise we will learn to accept ourselves as well the others. The Christian future is inclusive and communal.
Tulevaisuus riippuu siitä, että opimme tulemaan toimeen itsemme ja toinen toistemme kanssa. Jumalan armahtamina me jaksamme armahtaa muita. Luojamme lupauksia kuunnelleina me haluamme kuunnella myös toinen toisiamme.
Koko luomakunnan Jumala viestittää meille tässä ja tänään: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”