Saarna Puumalan kesävieraiden kirkkopyhässä 14.7.2019

Saarna Puumalan kesävieraiden kirkkopyhässä 14.7.2019

Kuulemamme tekstin ensimmäinen viesti kuulostaa minusta kuin kesäisen järven vilvoittava tuuli: armahtakaa!

Saarnateksti Luukas 6: 36-42

Kuulemamme tekstin ensimmäinen viesti kuulostaa minusta kuin kesäisen järven vilvoittava tuuli: armahtakaa! Se soljuu, jos niin sallimme, kuin lämpöisen saunalöylyn kosketus ihollamme: armahtakaa! Se kirkastaa mieltämme kuin kesäyö, lempeästi mutta silti ääriviivamme ja sielumme onkalot hahmottaen. Armahtakaa!

Mitä on armahtaminen? Luukkaan evankeliumin teksti viestittää sen meille. Armahtakaa itseänne. Armahtakaa taakoista, jotka kiristävät niskassa tai näkyvät surullisissa silmissä. Armahtakaa muistoista, joista ei tunnu pääsevän pakoon. Armahtakaa tulostavoitteista, maatalouden EU-määräyksistä, läheisten hoitovastuista ja kaikesta siitä, mikä tekee synkän pilven armon auringon eteen. Tässä ja nyt, Puumalan kauniin kirkon sisällä, on lupa levätä, lupa olla ja hengittää,  kutsu kuulla armon ja hyväksynnän viesti. Tietää, että armahduksen lupaus on viesti myös anteeksiannosta.

Mutta, armahtaminen ei ole unohtamista. Se on kokonaisen matkansa ja todellisen minänsä näkemistä ja hyväksymistä. ”Näin meni, tällainen olen” – ja juuri tähän tämänpäiväiseen todellisuuteen laskeutuu armo. Se kuiskii kuin suvituuli: Sinä olet hyväksytty, Sinä olet armahdettu, Sinä jaksat eteenpäin ja saat levätä armon auringon lämmössä. Suvituulta vahvemmaksi tämän tee se, että tämä kutsuva lupaus on Jeesuksen sana. Siihen, jos mihin, voi luottaa!

Tässä kirkon tilassa saa edes hetkeksi unohtaa paineet, tulostavoitteet, velat,  ihmissuhdekivut ja työttömyyden taakan. Tässä tilassa saa nyt olla, hengähtää, ottaa todesta Jeesuksen sanat: armahda, armahda itseäsi, Sinä Jumalan luoma ihminen, Sinä Jeesuksen lupauksiin kasteesi kautta oikeutettu ihminen.

Armahtamisella on kuitenkin myös hintansa, kuten kuulemamme Luukkaan tekstin toinen osa kertoo. Jos on armahdettu, ei ole enää varaa toisten tuomitsemiseen. Miksi murisen ja märehdin toisen vajavaisuukista, kun itsellänikin on niitä yllin kyllin? Olisiko vapauttavampaa huomata, että toisten tuomitseminen vie minulta energiaa siihen hyvään, jota minun armahtamiseni on itselleni antanut?

Onko lopulta niin, että me kaikki ja kaikenlaiset kaipaamme hyväksyvää katsetta, armahtamista, anteeksiantoa ja uuden alun lupausta. Ja silloinhan olemme oikeassa paikassa, juuri tänään.

Jeesus lupaa tämän kaiken; miksi emme ottaisi sitä todesta ja sallisi sitä myös kanssaihmisillemme.

2021-03-04T14:33:45+00:00heinäkuu 14th, 2019|Irja Askolan saarnat ja puheenvuorot|