Piispa Teemu Laajasalon saarna Malmin seurakunnan kirkkoherra Elina Perttilän virkaanasettamismessussa 21.8.2022 Malmin kirkossa

Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi:”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”
    Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.”
    Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.

Luuk. 19:41–48 

 

Rakas Malmin seurakunnan väki, hyvät kirkkovieraat, hyvä kirkkoherra Elina,

tämä pyhäpäivä on suuri päivä seurakunnalle, suuri päivä koko hiippakunnalle ja suuri päivä Sinulle sekä Sinun perheellesi hyvä kirkkoherra Elina,

tämä päivä on suuri päivä osin siksi, että Malmi on suuri. Malmin seurakunta on hiippakunnan suurin seurakunta ja koko Suomen kolmanneksi suurin. Kirkossamme on 367 seurakuntaa ja niistä 365 ovat pienempiä kuin tämä seurakunta. Tänään Sinut Elina asetetaan paljon vartijaksi, paimeneksi vastaamaan isosta laumasta.

***

Täytin kesällä 48 vuotta. Kun ikänumero on kasvanut, olen huomannut, että samassa suhteessa myös eräs toinen numero on kasvanut. Tuo toinen numero on saarnapaperien fonttikoko, siis kirjasinkoko. Ikänumero on lisännyt ikänäköä. Kun aloitin tässä virassa, kirjasinkoko saarnapapereissa oli 13 ja viidessä vuodessa olen jo päässyt kirjasinkokoon 18. Ihmisenä kasvu taitaa olla kovin vähäistä, mutta kirjasinkoon kasvu on todella merkittävä.

Tästä kasvusta johtuen kävin elämäni ensimmäistä kertaa työterveyslääkärin lähetteestä silmälääkärillä näöntarkastuksessa.
Näöntutkimus oli tehokasta työtä. Tutkimus oli palvelumuotoiltu niin nopeaksi, että ennen silmälääkärikäyntiä selvitettiin perustiedot hoitajien kanssa. Kävelin ulkotakki päällä tilasta toiseen, enkä ehtinyt sanoa eri mittauksia tekeville hoitajille mitään ennen kuin minut oli jo ohjattu aina seuraavaan hoitohuoneeseen. Yhdessä pisteessä käskettiin katsomaan johonkin kojeeseen, toisessa hoitaja tiiraili silmiäni suurennuslasilla ja kolmannessa silmiini laitettiin tippoja. Sen jälkeen minut ohjattiin odottamaan lääkäriä odotushuoneeseen.

Odotellessani lääkäriä katselin puhelimestani päivän lehteä ja luin uutisia. Kun odotusta oli kestänyt joitakin minuutteja, minusta alkoi tuntua, että uutisteksti puhelimen ruudulla tuntui jotenkin vaikeammin luettavalta kuin aiemmin. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tässä täytyy olla jotain psykosomaattista oireilua; että keksin näköni huononevan, kun olen tullut näöntarkastukseen. Kun näkeminen muuttui entistä vaikeammaksi, enkä enää nähnyt edes puhelimeni isojakaan otsikoita, ajattelin, että tämän täytyy olla Jumalan merkki, jolla Hän haluaa minua ojentaa, kun tulin vasta yhdennellätoista hetkellä näöntarkastukseen – kenties siis jo liian myöhään.

Kun vihdoin pääsin lääkärin luokse, aloitin kertomalla, että aamulla näkö toimi vielä hyvin, mutta olen tullut lääkärikeskuksen aulassa lähes sokeaksi. Lääkäri lohdutti ja kertoi, että se johtui hoitajan laittamista silmätipoista, joilla laajennetaan pupilleja mittauksia varten. Kiitin tiedosta ja lähdin lukulasireseptin kanssa ulos. Ehdotin kyllä, että he voisivat muuten erinomaista ja tehokasta tarkastustaan vielä palvelumuotoilla sen verran, että ensikertalaisille jatkossa kerrottaisiin, mitä silmätipoista seuraa. Totesin, että psykologiset tai teologiset tulkinnat jäävät odotushuoneessa vähemmälle.

***

Rakkaat seurakuntalaiset,

tämän juhlapäivän evankeliumissa Jeesus puhuu silmistä. Tarkemmin sanottuna silmistä, joilta on kätketty jotain. Tai vanhan käännöksen mukaan silmistä, jotka ovat salatut.

Jeesus puhuu Jerusalemille: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty.” Jeesuksen omat silmät ovat itkussa, riemullinen saapuminen Jerusalemiin on vaihtunut suruun ja suuttumukseen.
Jeesuksen saapuessa kaupunkiin Jerusalemin toisessa temppelissä oli seinät pystyssä ja se oli erinomaisen komeassa kunnossa. Vasta vähän aiemmin uudistettu tai oikeastaan Herodeksen uudelleen rakentama toinen temppeli oli alueeltaan kymmenien jalkapallokenttien kokoinen, jättimäisten, yhä alueelta löytyvien tonnien painosten kivien päälle rakennettu, upeasti koristeltu ja kaikin tavoin mykistävä.

Ja silti jotain puuttui Jeesuksen mielestä. Jotain puuttui niin pahasti, että Hän itki pettymystään.

Tasan kaksi viikkoa sitten lauantaina oli juutalainen juhla, jossa muistetaan ja surraan Jerusalemin temppelin hävitystä. Temppeleitä on tähän mennessä ollut kaksi, kolmatta odotetaan ja toivotaan. Molempien temppelien hävitys on juutalaisen perinteen mukaan tapahtunut samana päivänä, tuona muistojuhlan päivänä. Juutalaisille olennaista ei ole pelkästään temppelin tuhoutumisen muistaminen, vaan sen muistaminen, mistä sen ajatellaan johtuvan. Vuosittain surraan kaikkea sitä, mistä se tuhoutuminen on johtunut. Vääriä tekoja Jumalan edessä, Hänen käskyjensä noudattamatta jättämistä ja kovasydämisyyttä lähimmäisiä kohtaan.

Juutalaisissa häissä sulhanen polkaisee lasin hajalle Jerusalemin temppelin hävityksen muistoksi. Se kuvastaa yhtäältä menetyksen muistamista, mutta myös uutta alkua. Temppelin hävityksen muistopäivä ja juutalaisten häiden lasinrikkominen kehottavat parannukseen ja uuteen yhteyteen Jumalan kanssa; siis katsovat paitsi taakse- myös eteenpäin. Ne muistuttavat etsikkoajoista, Jumalan kutsusta.

Päivän evankeliumissa Jeesus ennakoi komean temppelin vieressä tuhoa niille, jotka eivät huomaa etsikkoaikaansa. Jerusalemin temppelin kohdalla Jeesuksen sanat toteutuivat muutamassa vuosikymmenessä. Mahtava temppeli tuhottiin ja poltettiin. Vain temppelin länsimuurista jäi pala jäljelle, siitäkin vain reilu kymmenesosa alkuperäisestä.

Juutalaisten vuotuinen muistojuhla ja tämä meidän kristittyjen kirkkovuotemme sunnuntai pakottavat miettimään menetyksiä ja olemaan unohtamatta. Mutta tämä pyhä antaa myös mahdollisuuden parannuksentekoon, oman elämän ja yhteisen elämän tarkasteluun.

Sananmukaisesti Jeesuksen puhuma etsikkoaika on oikeastaan tarkasteluaika, jossa Jumala tarkastelee, kaitsee ja katsoo päälle ihmistä.

***

Mistä Jeesus varoittaa? Mikä on silmiltä kätketty? Jeesus on surullinen siitä, että Jerusalem ei ymmärrä, missä sen turva on – se ei näe tai tunnista Messiasta. Sillä on komea temppeli, mutta Jumalan henki sieltä kaikkoaa. Jeesus on siis surullinen siitä, minkä varaan ihminen elämänsä laittaa, se on silmiltä kätketty. Jumalan turva on näiltä ihmisiltä salattu. Siitä Jeesus varoittaa.
Mutta, miten Jumala voi olla silmiltä kätketty?

Näöntutkimuksessa selvitetään kahta asiaa. Siinä tutkitaan näönterävyyttä ja näkökenttää. Hyvä näkeminen edellyttää molempia. Tarvitaan ensinnäkin näön terävyyttä. Näön terävyys on erottelukykyä ja tarkkuutta. Sellaisia silmiä, jotka pystyvät kohdentamaan ja varmistamaan yksityiskohtia. Toiseksi tarvitaan riittävää näkökenttää. Sellaisia silmiä, jotka näkevät kauas ja huomaavat isot liikkeet ja vaihtelut, katsetta, joka näkee riittävän laajasti myös syrjäsilmällä.

Ihmisen halu turvata muuhun kuin Jumalaan voi liittyä siihen silmiltä kätkettyyn todellisuuteen, jossa ihminen ei joko kykene tarkentamaan ja tunnistamaan Jumalaa näönterävyyden puutteen vuoksi. Tai sitten se voi liittyä siihen, että meidän näkökenttämme ei ole riittävä – me näemme kaiken muun ja turvaudumme kaikkeen muuhun, mutta Jumalalle ei ole enää tilaa, emme näe häntä edes syrjäsilmällä, Hän on silmiltämme kätketty.

Näönterävyyden puute, siis silmien tarkentamiskyvyn puute, on sitä, että turvaamme kyllä johonkin ja toivomme kyllä jotain, mutta emme katso Kristukseen. Tunnistamme, että jotain on ja kaikki ei ole tässä – kaipaamme apua itseämme suuremmilta voimilta, mutta emme pysty tarkentamaan katsettamme Kristukseen. Emme löydä Jeesuksen lempeitä kasvoja, emme tunnista Häntä.

Näkökentän puute on sitä, että Jumala ei mahdu katseemme sisään. Olemme täyttäneet näkökenttämme kaikella muulla. Jumalaan turvaamattomuus toteutuu siinä, että turvaudumme johonkin muuhun. Emme hae Jumalan rauhaa, vaan jotain muuta rauhaa – rauhaa, joka on ajallista ja siksi vaillinaista. Rakennamme elämäämme niin, että Jumalalle ei jää tilaa emmekä tunnista sen tarvetta.

Unohdamme, että vaikka suuri asunto, kattava terveydenhoito, hyvä pankki, paras vakuutus tai rakkaimmat ystävät voivat tarjota paljon turvaa niin ne eivät voi tarjota sitä turvaa, jonka vain Jumala voi tarjota. Näkökentän kapeus aiheuttaa myös näköalattomuutta, toivottomuutta. Ajattelemme, että jos se turva, mitä nyt katseeseemme mahtuu ei meitä voi auttaa, ei mikään voi meitä auttaa – olemme apua vailla.

***

Malmin seurakunta on suuri ja mahtava, ei ihan yhtä mahtava kuin Jerusalemin toinen temppeli, mutta mahtava.

Mikä olisi Jeesuksen tunneilmasto Malmille tullessaan? Millä silmillä hän katsoisi tätä temppeliä, sen pappeja ja täällä kävijöitä? Millä silmillä hän katsoisi toimintaamme ja tilaisuuksiamme? Itkisikö Hän meidän puolestamme vai kokisiko Hän, että me tarvitsemme Häntä.

Malmin seurakunnalla on suurimmat voimavarat, laajin henkilökunta ja monenlaisia taloja ja temppeleitä. Etsikkoaika on sananmukaisesti tarkastuksen tai päälle katsomisen aikaa. Tarkastusta ja kaitsentaa tekee Jumala itse, mutta se on paitsi piispan myös kirkkoherran viran ydin – kirkkoherran pitää kysyä, teemmekö me oikeita asioita ja teemmekö asioita oikein. Isossa seurakunnassa tämä on erinomaisen tärkeää. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan.

Siksi pitää kysyä yhä uudestaan vaikeita kysymyksiä. Saadaanko täällä Malmilla aikaiseksi niin paljon, mitä Helsingin suurimmilla voimavaroilla pitäisi saada aikaiseksi? Onko täällä Malmilla kaikki seurakunnan alueet huomioitu oikealla tavalla? Ollaanko täällä huolissaan siitä, kuulevatko kaikki ihmiset Kristuksesta? Entä osataanko täällä kertoa Kristuksesta niin, että korvat aukeavat eivätkä mene kiinni? Tehdäänkö täällä Jeesuksen seuraajina sellaista laupeudentyötä, että kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat ihmiset löydetään ja heidän surujaan selvitetään? Huolehditaanko täällä siitä, että jokaisella seurakuntalaisella on mahdollisuus löytää yhteys seurakuntaan – nuorilla ja vanhoilla, lapsilla ja aikuisilla, köyhillä ja rikkailla, täällä syntyneillä ja muualta tulleilla? Huolehditaanko täällä siitä, että jokaisella kutsumustyötä tekevällä työntekijällä on hyvä olla?

Nämä ovat suuria kysymyksiä, jotka tekevät meidät pieneksi. Ne ovat kirkkoherran vastuulla, mutta eivät pelkästään yksin hänen vastuullansa. Ne ovat koko seurakunnan kysymyksiä.

***

Näiden kysymysten kysyminen on tärkeää juuri siksi, että ne tekevät ihmisen pieneksi. Kun ihminen on pieni, Jumala saa olla suuri. Kun me meinaamme nääntyä odotusten alle ja osaamattomuutemme rajoihin, tajuamme samalla tarvitsevamme Jumalaa. Ymmärrämme, kenen varaan meidän pitää heittäytyä, havahdumme, ketä kohden meidän pitää näköämme tarkentaa, oivallemme kenen meidän pitää antaa olla näkökentässämme.

Ja ennen kaikkea ymmärrämme, että kysymys ei sittenkään ole meidän silmistämme, vaan Jumalan silmistä. Ei siitä, kuinka ihminen näkee Jumalan vaan siitä, kuinka Jumala näkee ihmisen. Ei meidän katseestamme, vaan Kristuksen katseesta. Ei meidän keskeneräisyydestämme, vaan Jumalan täydellisyydestä.

Jumala etsii ihmistä. Hän kutsuu yhteyteensä. Hän haluaa ihmiselle hyvää. Hän haluaa katsoa ihmistä ja olla ihmisen puolella.
Jumalan silmiltä mikään ei ole kätketty. Jumalan näkö ei heikkene. Hän katsoo ihmistä täydellisten silmien avulla. Ensinnäkin täydellisten niin, että Hän näkee kaiken, mitä nähtävissä on, senkin, jota emme haluaisi millään näyttää. Ja toiseksi täydellisten silmien läpi niin, että Hän katsoo meitä Kristuksen läpi ja näkee meidät Hänen lahjoittamansa täydellisyyden läpi. Hän rakastaa meitä sellaisina kuin olemme eikä sellaisina, mitä meidän pitäisi olla.

***

Rakkaat Malmin seurakuntalaiset, rakas kirkkoherra Elina,

sinä olet kokenut pappi, tunnet tämän seurakunnan hyvin, olet kiertänyt maailmaa ja nähnyt elämää. Sinä olet myös kaupungin korkeasti oppineimpia kirkkoherroja, raamatuntutkimuksen tohtori. Käytä näitä kaikkia lahjojasi tässä uudessa hienossa virassasi. Ole tämän seurakunnan syrjittyjen puolella. Vahvista heikkoja, nosta kaatuneita, lohduta surevia, armahda syntisiä ja rohkaise kuolevia – ja tee kaikki Kristuksen nimessä, niin, että tämän seurakunnan silmät eivät olisi kätketyt Kristukselta, joka antaa turvan, mitä mikään muu ei voi antaa – täällä maan päällä ja kerran vielä taivaassa.

Jumalan siunatkoon sinua ja koko tätä seurakuntaa.

Aamen.