SINÄ HUOLEHDIT JA HÄTÄILET

Piispa Teemu Laajasalon saarna Turun Mikaelin kirkon Hippimessussa 20.9.2020

Luuk. 10: 38-42

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Rakas Mikaelinkirkon väki,

päivän evankeliumi on siis Luukkaan evankeliumin kymmenennestä luvusta. Tämä on yksi Raamatun innostavimpia lukuja. Sitä voisi kutsua eräänlaiseksi kristityn ohjelmajulistukseksi. Luku alkaa siitä, kuinka Jeesus lähettää ensimmäiset opetuslapsensa palvelemaan ja julistamaan. Evankeliumissa on kertomus Laupiaasta samarialaisesta ja luku loppuu tähän juuri kuultuun Martan ja Marian kohtaamiseen. Ajattelen, että koko Mikaelin seurakunnan ja erityisesti tämän kasvavan messuyhteisön kannalta tämä on ravitseva ja rohkaiseva luku, jota voi hyvin pitää eräänlaisena tehtävänantona.

Tänään me keskitymme kuitenkin tämän luvun viimeisiin jakeisiin. Kohtaan, jossa Jeesus menee kolmen aikuisen sisaruksen kotiin. Kolmesta paikalla on kaksi, Martta ja Maria, veli Lasarus ei tässä tule mainituksi.

Tämä perhe tulee Jeesukselle hyvin rakkaaksi. Perheen veljen myöhempi kuolema Raamatun mukaan itkettää Jeesusta, ja oman ja sisarten surun keskellä hän päättääkin herättää jo kuolleen veljen, kutsua hänet takaisin elämään haudasta. Voidaan siis hyvin ajatella, että toisilleen tärkeät ja vielä tärkeämmäksi tulevat ihmiset tapaavat tämän päivän kertomuksessa.

***

Evankeliumissa Jeesus oli vieraana. Hänellä oli vieraanvarainen emäntä, Martta, jolle oli tärkeää huolehtia siististä kodista, hyvästä tarjoilusta ja palvelevasta suhtautumisesta vieraisiin. Sisko Maria ei osallistunut tähän työskentelyyn, vaan Martan harmiksi vain istui ja kuunteli vieraan puheita.

Kun näitä muutamia jakeita lukee, tulee kyllä eteen ristiriita. Tekee mieli kysyä, onko Jeesus kovinkaan kohtelias vieras. Hän ei tunnu arvostavan kaikkea sitä vieraanvaraisuutta, mitä hänelle osoitetaan, vaan päinvastoin rupeaa ojentamaan ahkeraa emäntää. Tai jos ei ojentamaan niin ainakin opettamaan. Emme voi kuulla Jeesuksen äänenpainoja, mutta jonkinlainen opastus tässä toteutuu.

Ahkera ja vieraanvarainen Martta pahoittaa mielensä sisarensa toimettomuudesta ja vastuuttomuudesta vieraiden palvelun suhteen. Mutta Jeesus sanookin hänelle: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista.” Onhan se nyt hieman ihmeellistä. Jeesus ei tunnu ottavan Martan halua olla hyvä emäntä kovin tosissaan.

Ehkä tämän messun teeman hengessä Martan teki mieli sanoa sisarelleen, että nouse reippaasti ylös, tee tunnollisesti työtä ja kanna vastuu äläkä ole tuollainen hippi. Jeesusta tällainen Marian hippiys ei harmittanut, päin vastoin. Loikoilemalla Jeesuksen jalkojen juuressa, Maria, välittämättä tehtävistä ja toimista, on Jeesuksen mielestä saanut hyvän osan.

***

Jeesuksen puhe häiritsee mieltä monella tavalla. Ensinnäkin tekee mieli ajatella, että eikö tekeminen ja toimeliaisuus ja vastuunkanto ole ylipäätään hyvän elämän edellytys? Sekä oman että lähimmäisen elämän. Jotta elämässä voi selviytyä, tarvitaan työtä ja toimeliaisuutta. Tarvitaan huolehtimista ja vastuullisuutta. Täytyy syödä ja syöminen täytyy maksaa. Se edellyttää rahan hankkimista ja rahan hankkiminen edellyttää työn tekemistä ja toimimista. Eikö Martta siis toiminut kuten itseään, lähimmäistään ja yhteisöään rakastavan ja palvelevan hyvän ihmisen kuuluukin toimia?

Toiseksi tekee mieli kysyä, eikö Martan huolehtimiseen ja hätäilyyn ole helppo samaistua? Siis eikö arkinen huolehtiminen ole ihmisen osa? Vaikka sen sisarkateuden tai hippimäiseen siskoon hermostumisen ohittaisi, niin eikö huoli ja hätä suorastaan kuvaa meidän elämäämme? Kaikkihan me huolehdimme ja hätäilemme, monista asioista. Pelkästään yhteen päivään voi saada paljon monenlaista huolta ja hätäilyä. Olenko ajoissa? Muistinko kaiken? Unohdinko jotain? Monet huolistamme ovat arkisia.

Huoli ja hätä sisältävät usein ajatuksen, että jotain pahaa voi olla tapahtumassa. Kun kulkutautiaikana joku alkaa yskiä vieressä, mieli kääntyy kaikkeen siihen, mikä voi tapahtua. Nousee huoli. Kun läheinen ei vastaa puhelimeen, voi mielessä kasvaa hätä. Onko jotain pahaa tapahtunut? Joskus pelkomme osuvat oikeaan, mutta sitä useammin ne osoittautuvat turhiksi. Yskivällä onkin kausiflunssa ja läheisellä akku loppu. Mutta ei tämä tietoisuus poista huolehtimistamme.

Ovatpa huolemme tai hätämme tänään suuria tai pieniä, ovat ne kaikki erilaisia ja samalla täysin samanlaisia. Huolessa happi häviää, ilo loppuu ja toivo menee.

Kolmas Jeesuksen sanoihin liittyvä hämmennys liittyy niihin huoliin ja sellaiseen hätään, jotka eivät ole lyhytaikaisia ja arkisia vaan elämäämme järkyttäviä. Niihin huoliin, jotka saavat henkemme salpautumaan ja sydämemme pysähtymään. Niihin huoliin, jotka tuntuvat hajottavan maailmamme ja lopettavan elämämme.

Jeesus kehottaa Raamatussa useasti huolettomuuteen. Eikä pelkästään kehota, vaan suorastaan käskee – ”Älkää huolehtiko”. Meidän käsketään katsomaan taivaan lintuja ja ajattelemaan, että meidän osamme on yhtä helppo ja Jumalan varjeluksessa pysyvä.

Samalla, kun Jeesuksen kehotukset huolettomuuteen ovat koskettavia ja ihania, voivat ne hädän ja huolen keskellä painivalle kuulostaa hyvin armottomilta. Kun ihmisen tulevaisuutta varjostaa hätä ja huoli, kun pelko kuristaa kurkkua, tuntuu sellainen ajatus täysin mahdottomalta, että ei saa hätäillä eikä huolehtia.

Jos ihminen tietää, että nyt voi käydä todella huonosti, tuntuu jopa pilkkaavalta, että Jeesus sanoo huolehtimisen ja hätäilyn olevan turhaa. Jeesus ei tunnu ottavan huolta eikä hätää kovin tosissaan. Miten voisi olla vapaa hädästä, jos on pelkona, että menettää kaiken? Ajatus tuntuu täysin mahdottomalta ja sellaisenaan hyvin armottomalta.

***

Kun Jeesus puhuttelee Marttaa, Hän ei tarkoita sitä, että unohdetaanpa nyt nämä ikävät huoliasiat. Että ajatellaanpa positiivisesti ja heitetään ne huolet tuohon sivuun. Ei. Evankeliumin lupausten ideana on, että on olemassa joku, jolle voi heittää huolet. Huolehtiminen on Jumalan tehtävä. On olemassa hyvä Jumala, joka voi kantaa ihmisen huolia ja haluaa kantaa ihmisen huolia.

Huolen heittäminen Jumalan kannettavaksi ei ole osoitusta huolettomuudesta, vaan siitä salatusta luottamuksesta, että joku Toinen voisi auttaa. Että tarvitsisi jotain Toista. Ja tästä tietenkin uskossa on myös kysymys, pieneksi suostumisesta, avun tarvitsemisesta.

Jumalan suureksi tuleminen ja ihmisen pieneksi tuleminen edellyttää myös Jumalan paikan näkemistä. Huolia helpottava Jumala ei ole meidän mielikuvamme tai mukava helpottava tunne. Helposti pienennämme Jumalan psykologiaan tai runoon. Se Jumala, joka auttaa, on jotain, joka ei löydy meistä itsestämme – se on jotain, mikä on meistä riippumatonta – jotain sellaista, jonka piirteet kerrotaan hetken kuluttua yhdessä lausuttavassa uskontunnustuksessa. Kun meidän huolemme onkin oikein iso huoli, emme me sellaista voi heittää mielikuvan kannettavaksi. Tai koskettavan runon varaan. Ainoa tapa on luottaa siihen, että on olemassa joku todellinen ihmisen rajoituksista riippumaton Jumala, joka huolehtii.

Me aikuiset tiedämme, miten pienen lapsen huoli voi kasvaa isoksi. Kynän hukkuminen koulussa, kirjan unohtuminen repusta tai huomisen uimatunti. Ja samalle me aikuiset tiedämme, että pystymme pienellä avulla huolehtimaan ja ratkaisemaan pienen lapsihuolehtijan murheet.

Juuri samalla tavalla meidän murheemme on Jumalan kannettavana täysin eri kokoisia. Meillä on lapsen oikeus Isomman ehdottomaan rakkauteen. Siis myös meillä, jotka olemme kantamassa ja ohjaamassa. Meillä on oikeus ulkoistaa huolemme Jumalan kannettavaksi ja oikeus kiukutteluun pettymystemme keskellä Kristuksen jalkojen juuressa.

***

Rakkaat seurakuntalaiset,

juuri tällaiseen huolettomuuteen ja hädästä vapautumiseen meitä siis kutsutaan ja ohjataan. Ja juuri siksi päivän evankeliumi kirkastaa sen, että me emme voi koskaan löytää todellista lepoa tai rauhaa itsestämme. Ihminen voi kyllä hiljentyä ja tutkistella itseään, mutta todellinen rauha on jotain meistä riippumatonta. Tähän aikaan kuuluu paljon sellaista, että etsitään rauhaa itsestä, joogamatolta tai mielikuvaharjoituksista. Kaikki tämä voi tehdä ihmiselle varmasti hyvää. Mutta kun matto on rullattu tai mielikuvat karanneet, tunkeutuu päähän arjen katumelun mukana myös huolet ja hädät.

Kristuksen rauha on ihmisestä riippumatonta rauhaa. Se ei löydy ihmisen sisältä, vaan Jeesuksen jalkojen juuresta. Se on rauhaa, joka sietää meidän rauhattomuutemme. Se on rauhaa, joka ei vähene, kun meidän hätämme lisääntyy. Se on sitä rauhaa, sitä vierasta vanhurskautta, jossa Kristus itse on tehnyt sovinnon ihmisen ja Jumalan välillä – se on sitä rauhaa, jossa Jumalan varjelus on suurempi kuin kuoleman kauhistus.

Martta yritti löytää rauhan itsestään, omin teoin, valmiiksi saavuttamalla – Maria etsi rauhaa kuuntelemalla Kristusta.

Olkoon tämä evankeliumi ohjeeksi myös hänelle, joka hätäilee ja huolehtii jumalasuhteestaan – Jumala ei tarvitse meidän huolehtimisiamme, Hän haluaa sitä Kristukseen katsomista, sitä Jeesuksen jalkojen juureen asettumista ja sitä Kaikkivaltiaan kuuntelemista, mitä Maria osoitti.

Siksi, hyvä ystävä, tämän hippimessun innostuksen keskellä, sittenkään ei ole kysymys siitä, tunnetko sinä innostusta tai tunnetko sinä huolettomuutta, tai tunnetko sinä Jumalan läheisyyttä.

Taivaan ilo toteutuu joka tapauksessa. Syntien anteeksianto tapahtuu joka tapauksessa. Jumalan rakastava huolenpito on sinun lahjanasi joka tapauksessa. Vaikka meidän rauhamme järkkyy, Kristuksen rauha ei järky. Se on toisenlaista rauhaa. Se on rauhaa, joka ei ole kiinni meidän tuntemuksistamme Häntä kohtaan, vaan Hänen tuntemuksistaan meitä kohtaan.

***

Rakas Mikaelin väki,

ihmiskasvoinen Jumala tietää, miltä tuntuu olla ihminen ja miltä ihmisen murheet tuntuvat. Jumala ymmärtää, että ihmisellä on huolia.

On ihmisen kannalta ihmeellinen ajatus, että maailman Luoja, joka hallitsee avaruuden äärettömyyksiä, on myös kiinnostunut sinun ja minun jokapäiväisistä huolistamme, tunnistaa ne ja haluaa ne ottaa omikseen.

Kun tänään rukoilet, muista, että olet Jeesuksen jalkojen juuressa. Kun tänään tulet ehtoolliselle, muista, että olet silloin jo saanut hyvän osan.

Sinä itse tiedät, mikä on se mielesi päällä oleva asia, joka tunkee ajatuksiisi tämänkin kirkon kiviseinien läpi keskelle mukavan messun tunnelmaa. Kyllä sinä tunnistat huolesi ja kärsit hätäsi.

Mikä asia mielessäsi ikinä onkin ja kuinka raskaalta se juuri nyt tuntuukin, on tämän sunnuntain sanoma sinulle se, että voit tuoda sen Kristuksen kannettavaksi.

Hän on luvannut antaa sinulle oman rauhansa. Sellaisen rauhan, joka tuo levon suurimmankin hädän keskelle. Sellaisen rauhan, joka tuo järjestyksen kauheimmankin kaaoksen keskelle. Sellaisen rauhan, joka kestää suurimmankin epäilyn.

Se on rauhaa, joka kantaa läpi tämän elämän murheiden. Ja se on rauhaa, joka johdattaa tästä elämästä iankaikkiseen taivaan iloon.

Aamen.