Piispa emeritus Eero Huovisen puhe presidentti Martti Oiva Kalevi Ahtisaaren hautaan siunaamisessa Helsingin tuomiokirkossa 10.11.2023
Herra, meidän Jumalamme. Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!
Psalmi 8
Rakas saattoväki. Martti Ahtisaari oli hyvä ihminen. Hän tiesi, että ihmiselämä on yhtä aikaa hauras ja kaunis, yhtä aikaa haavoittuvainen ja eheä. Ahtisaari oli realisti. Hän tiesi, että maailmassa on pahuutta. Mutta hän oli myös optimisti, joka luotti siihen, että maailmassa on hyvyyttä ja että sitä on kaikin keinoin edistettävä.
Martti Ahtisaari katsoi elämää ja maailmaa avoimin silmin. Hän ymmärsi, miten paljon ihmiskunta on joutunut kärsimään. Ihminen ei ole kyennyt toteuttamaan sitä, mitä varten hänet on luotu. Jumala on luonut maailman hyväksi, mutta ihminen on rikkonut sen.
Karjalasta evakkoon lähtenyt poika oli vasta pieni, mutta taju pakolaisuudesta kulki Martti Ahtisaaren mukana koko elämän ajan. Ihmisyyden tragediaa hän joutui kohtaamaan monessa maanosassa. Jos ihmisyys oli jossain koetteella, Ahtisaari tunsi velvollisuudekseen tehdä sen, mitä ihminen voi toisen hyväksi tehdä. Matkat kriisialueille eivät olleet poliittista utelisuutta eivätkä oman vaikuttavuuden korostamista, vaan halua auttaa. Ihminen etsiytyi ihmisen luokse.
Juuri ihmisyys oli se syy, joka sytytti Martti Ahtisaaressa palon rauhantyöhön. Rauhaa on edistettävä, jotta ihmiset voisivat elää hyvää elämää. Jotta rauha voisi toteutua, sen tulee perustua kunnioitukselle. Jotta rauha voisi kestää, sen tulee olla oikeudenmukainen. Jotta rauhasta tulisi totta, sen tulee koskea kaikkia ihmisiä. Hyvää elämää ei voi elää yksin.
Suomessa Ahtisaari tunnetaan siitä, että hänet tunnetaan maailmalla. Maailma oli hänen työkenttänsä, mutta ihmiset olivat hänen mielessään. Hän ajatteli globaalisti, mutta toimi paikallisesti. Ihmisiä ei voi rakastaa vain periaatteessa. Rakastaa voi niitä, joiden kasvot tietää, tuntee ja muistaa. Ihmisyys ei ollut Ahtisaarelle teoreettista, vaan käytännöllistä ja konkreettista. Monet meistä jaksavat vastata hyvään hyvällä. Mutta jaksammeko vastata hyvällä myös pahaan?
Martti Ahtisaaren inhimillisyyden ovat lukuisat suomalaiset kokeneet, kun he ovat saaneet tavata hänet, kun he ovat tulleet kuulluiksi. Ahtisaari ei paennut muodollisen aseman tai arvovallan taakse. Hän osasi tulla lähelle ja etsiä yhteyttä. Kotimaan matkat eivät olleet esiintymismatkoja, vaan kohtaamismatkoja. Maakunnissa, vaikkapa Varpaisjärvellä ja Lapinlahdella muistetaan vieläkin se luonteva tapa, jolla hän lähestyi pitäjän asukkaita ja rohkaisi heitä pääsemään yli lamaantumisen tunnelmista.
Muutama vuosi sitten sain tilaisuuden kysyä Martti Ahtisaarelta, mikä on hänen salaisuutensa. Vastaus tuli nopeasti ja epäröimättä, vain kahdella sanalla: ”Karjalaisuus – ja Eeva.” Nyt on pitkä ja onnellinen avioliitto tullut maallisen tiensä päähän. Vaikka Martti oli paljon matkoilla, hänen omin paikkansa ja turvansa oli yhteinen koti. Yhdessä hänen kanssaan te, Eeva ja Marko, muodostitte kolmikon, jossa jokainen tuki jokaista, aina kuoleman portille asti. Uskon, että meidän kaikkien ajatuksemme ja rukouksemme ovat teidän kanssanne.
Martti Ahtisaaren näkemys kaikkien luovuttamattomasta ihmisarvosta perustui paitsi hänen luonteeseensa myös siihen, että hän piti jokaista ihmistä Jumalan luomana. Jos Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, silloin on kaikkia kunnioitettava. Jos Jumala on luonut maailman hyväksi ja kauniiksi, silloin tämän maailman hyväksi on jokaisen tehtävä työtä.
Kun me katselemme luomakunnan suuruutta, joudumme kysymään, mikä arvo on pienellä ihmisellä. Psalminlaulajan huudahdukset ovat totta. ”Mikä on ihminen! Mikä on ihmislapsi!” Ja kuitenkin sinä, Jumala, muistat ihmistä ja pidät hänestä huolen. Kun siis kohtaamme toisen ihmisen, muistakaamme, miten korkean arvon Jumala on jokaiselle ihmiselle antanut.
Hyvyys on pohjimmiltaan lahjaa, saatua, perittyä. Viime kädessä hyvyys ei ole ihmisen vallassa eikä hallinnassa. Samalla kun kunnioitamme Martti Ahtisaarta ja hänen osaamistaan, samalla me uskomme, että hän oli saanut lahjansa Jumalalta, kaiken hyvyyden lähteeltä.
Martti Ahtisaari tiesi, että uutterimmankin ihmisen työ jää kesken. Vaikka hän sanoi, että kaikki kriisit voidaan ratkaista, jos vain tahtoa on, hän ymmärsi, että tämä jää liian usein vain tavoitteeksi. Tahtoa meillä voi olla, mutta onko meillä hyvää tahtoa. Tahtoa voi olla, mutta johtaako tahto tekoihin. Päämäärää ei saa unohtaa, ei silloinkaan kun siihen ei ylletä.
Virsi, jonka pian laulamme, on kirjoitettu toisen maailmansodan tuhojen keskellä. Silti se alkaa levollisilla ja rauhallisilla sanoilla. ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.”
Kun tänään olemme koolla tässä kirkossa, tunnemme kipeästi, että maailma on vielä levottomampi kuin silloin kun Martti Ahtisaari kamppaili rauhan hyväksi. Älkäämme kuitenkaan vaipuko epätoivoon, vaan säilyttäkäämme se sama toivon henki, jolla Ahtisaari työskenteli.
Ihmisen tulee tehdä kaikkensa, mutta Jumala antaa siunauksen. Uudenvuoden puheittensa lopuksi Ahtisaari toivotti suomalaisille Jumalan siunausta. Olen varma, että hän pyysi samaa siunausta myös itselleen. Tämän siunauksen ja kaikkivaltiaan Jumalan turviin jätämme Martti Ahtisaaren.