Piispa Teemu Laajasalon saarna Söderkullan kirkon vihkimisessä 26.8.2018.

Mark. 12: 41-44

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

 

Rakkaat sipoolaiset, hyvät juhlapäivän viettäjät,

on merkittävä asia, että me saamme olla tänään juhlistamassa uutta kirkkoa. Tällä hetkellä monissa paikoissa kirkkoja puretaan, kirkkoja on tyhjillään ja kirkkojen käyttötarkoituksia muutetaan. Mutta täällä Söderkullassa me saamme vihkiä käyttöön aivan uuden kirkon. Sillä on rohkaiseva merkitys koko hiippakunnan kannalta.

Hiippakunnan jokainen kirkko on maamerkki. Yksi on tunnetumpi, toinen on vähemmän tunnettu, mutta maamerkkejä ne ovat jokainen. Usein puhutaan siitä, kuinka kirkko on keskellä kylää. Tai siitä, kuinka mennään isolle kirkolle.

Kirkkorakennus on osa elämäntarinaa. Olen usein ollut tilanteissa, joissa ihmiset kertovat, missä kirkossa heidät on kastettu. Tai kuinka siinä tietyssä kirkossa heidän vanhempansa menivät naimisiin. Tai kuinka juuri tuossa kirkossa heidän rakkaimmat sukulaisensa siunattiin iäisyysmatkalle.

Myös tästä Söderkullan kirkosta tulee osa monen sipoolaisen elämäntarinaa. Jumala jo näkee ne syntymättömät lapset, jotka täällä tullaan kastamaan; ne toisiaan vielä etsivät rakastavaiset, jotka täällä tullaan vihkimään; ja ne tänään elämän voimaa täynnä olevat, jotka kerran täällä tullaan siunaamaan.

Samalla kun me juhlimme uutta kirkkoa, on meidän kuitenkin hyvä muistaa, ettei kirkko enää itsestään selvästi ole keskellä kylää. Se, mikä kaavoituksen kannalta on edelleen keskipisteessä, uhkaa siirtyä kulttuurillisesti, henkisesti ja yhteisöllisesti reunamille. Yhä useampi ei enää tiedä, miksi pääsiäistä vietetään; yhä useampi ei enää tunne jumalanpalveluksen liturgiaa ja kirkkomusiikkia omakseen; yhä useampi ei enää tahdo mennä kirkossa naimisiin. Ja totta puhuen, monilla paikkakunnilla alueen kauppakeskus on jo alkanut viedä kirkon roolia paikkakunnan yhteisenä maamerkkinä.

Mutta kirkolla on merkitys, jota suurinkaan kulmakunnan muista rakennuksista ei voi siltä viedä. Jokainen kirkko on nimittäin taivaanmerkki. Muistutus taivaasta tavallisten talojen joukossa.

Vaikka kirkon ovet olisivat kiinni, vaikka kirkonpenkit olisivat tyhjillään, vaikka papin saarnat olisivat kuinka epäselviä tahansa, kirkko puhuu. Kun tämä kirkko on nyt tässä – vaikka täällä ei edes tapahtuisi mitään – kertoo se läsnäolollaan Jumalasta ja sukupolvelta toiselle vuosisatojen ajan siirtyneestä kristillisestä uskosta.

Kirkko ei ole koskaan vain talo talojen joukossa. Kirkon kynnyksen yli astuva ihminen tulee hetkeksi jollakin tavalla toiseen maailmaan. Hän aavistaa, että se mitä me ihastelemme ja tarkastelemme tässä ja nyt, ei sittenkään ole kaikki. Kirkkorakennuksen taustalla ei ole vain hallinnollisia päätöksiä, rahoituskysymyksiä, kaavoitussuunnitelmia, arkkitehtuurisia taidonnäytteitä, rakentajien osaamista ja puhuttelevaa taidetta. Nämä ovat kaikki tärkeitä asioita. On hienoa, että niin monet ihmiset ovat antaneet aikaansa ja osaamistaan tämän kirkon rakentamiseksi. Mutta kuitenkin juuri se jokin – se, mikä ei tyhjene mihinkään näistä käytännöllisistä asioista – tekee kirkkorakennuksesta taivaanmerkin.

Jumala itse tekee läsnäolollaan kirkosta taivaanmerkin. Meidän tehtävämme on toimia sen hyväksi, että tämän alueen ihmiset sen myös näkevät, kuulevat ja kokevat.

Eikä kyse ole monimutkaisista asioista. Tuokaa rohkeasti lapsia pyhälle kasteelle, kannustakaa heitä osallistumaan rippikouluun, solmikaa avioliitto Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa, osallistukaa säännöllisesti messuun ja tuokaa ystäviäkin mukana, rukoilkaa niin että se tarttuu seiniin, kuunnelkaa Jumalan Sanaa ja osallistukaa Herran pyhälle ehtoolliselle, olkaa aktiivisia ja toimikaa apua tarvitsevien hyväksi, kantakaa vastuuta, tuokaa lahjat ja taidot ja ideat seurakunnan ja koko Sipoon yhteiseksi iloksi. Näyttäkää, että kirkon kivisten seinien sisällä sykkii elävä sydän!

***

Hyvät ystävät, lopuksi haluan vielä lyhyesti pysähtyä päivän evankeliumiin. Myös siinä ollaan kirkossa. Siinä ollaan uhriarkun – siis eräänlaisen kolehdin – äärellä. Rikkaat antavat runsaat lahjat, mutta köyhä leski vain pari pientä lanttia. Siitä huolimatta Jeesus nostaa lesken esikuvaksi.

Nopealla vilkaisulla kertomus näyttää suoraviivaiselta ja helpolta: Jumalalle riittää vähäkin. Mutta kun kertomuksen äärelle pysähtyy, paljastuu siitä myös jotain kovalta tuntuvaa, jotain hämmentävää. Köyhä leski, jonka Jeesus siis nostaa esikuvaksi, antaa Jumalalle kaikkensa: ”Kaiken, mitä hänellä oli. Kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

Herää kysymys: Onko Jumala näin vaativa, pitääkö Hänelle todellakin antaa kaikkensa?

Kertomuksen ydin on kuitenkin siinä, kuinka luottavaisesti köyhä leski antaa itsensä ja elämänsä Jumalan haltuun. Hän luottaa siihen, että temppeli on muistutus taivaasta tavallisten talojen joukossa. Hän luottaa siihen, että se on kaikista tärkein paikka, koska se on taivaanmerkki. Siksi hän on valmis antamaan kaiken mitä hänellä on. Ja nimenomaan tässä luottamuksessa on esikuva myös meille.

Myös me saamme antaa luottavaisesti koko elämämme Jumalan käsiin. Tänäänkin Kristuksen lävistetyt kädet ovat valmiina ottamaan vastaan meidät – meidän tarinamme, meidän ilomme ja kipumme muuttuvan maailman keskellä, meidän koko elämämme. Tänäänkin Kristuksen lävistetyt kädet ovat valmiina antamaan meille kaiken, mitä me tarvitsemme elääksemme. Tänäänkin Kristuksen lävistetyt kädet ovat valmiina antamaan meille kaiken, mitä me tarvitsemme ikuisesti elääksemme.

Kirkossa evankeliumin köyhä leski saa jotain, jota maailma ei pysty koskaan tarjoamaan. Jotain, jonka rinnalla kaikki maailman maamerkit kalpenevat.

Olkoon tämä Söderkullan kirkko sellainen paikka kaikille sipoolaisille, nyt ja tulevaisuudessa. Olkoon tämä yhteinen maamerkki, täynnä iloa ja elämää ja toimintaa. Mutta ennen kaikkea, olkoon tämä rauhan ja luottamuksen keidas – paikka, jossa ihminen saa levätä armollisen Jumalan sylissä. Olkoon tämä kirkko taivaanmerkki.

Aamen.