Onko inhimillisyydelle tilaa
– aloitetaan siis inhimillisesti: Runo ”Mitä elämässäsi muuttuisi”
Mitä näen edessäni, mitä tunnistan teissä?
– – paljon osaamista, mutta myös paljon huolta ja stressiryppyjä
– – paljon tehtyä työtä, valmistelun vaivaa, mutta myös ahdistusta keskeneräisistä esityslistoista ja sumuisesta tulevaisuudesta
– – paljon voimaa, taitavaa tahtopuhetta ja visioiden hehkua, mutta myös väsymystä, turhautumista ja tukahtunutta pelkoa.
Onko inhimillisyydelle tilaa muutoksissa?
Teesi 1
Kestäviä muutoksia voi tehdä vain ihmisten kanssa. Ja vain ihmisiä varten.
Siksi inhimillisyys on oleellinen osa muutostyöskentelyä. Inhimillisyys on arkista ja yksinkertaista. Ihmiset toivovat ja tarvitsevat tavallisia asioita. Budjettivajeet ja rakennejärjestelyt mahdollistuvat, kun tavallisille toiveille jää tila ja toteutumisen mahdollisuus. Tavallisuus ja yksinkertaiset perustoiveet yhdistävät ihmisiä – päättäjiä ja päätösten kohteita, johtajia ja alaisia, suunnittelijoita ja niiden toteuttajia.
Runo ”Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan”
Teesi 2
Tunteet ovat osa ihmisyyttä, ne tekevät meistä inhimillisiä.
Muutoksissakin tunteet läsnä; ilman niitten voimaa aito kestävä muutos ei toteudu.
Muutos ei toteudu, jos tunteet kielletään tai ne komennetaan komeroon. ”Tehdään tämä nyt pelkällä järjellä” ei toimi! Elämänkaaremme historian ilopilkut ja kipeät saranakohdat tekevät muutoksesta tunnemyrskyisen; jokainen aiemmin koettu hylkääminen, uuden oppimisen ilo tai pakotetuksi joutumisen kokemus, mutta myös tunnejälki selviytymisestä, ovat kaikessa muutoksessa mukana. Eilinen ja huominen sekoittuvat ja silmukoituvat yhteisön ja yksilön tiekartassa. Siksi jokaisessa muutoksessa inhimillisyys on mukana. Torjuttuna se on taakka ja kiellettynä kirous, sallittuna ja avattuna pitkospuut huomiseen.
Runo ”Temput eivät tueksi tulleet”
Teesi 3
Inhimillisyys tekee tilan myös johtajalle.
Inhimillisyyteen kuuluu, että kestää itsessään ja toisissaan keskeneräisyyttä, neuvottomuuttakin. Joskus rohkein vastaus on sanoa ”en tiedä”. Parempi olla rehellinen epäuskossaan, kuin valheellinen uskon varmuudessaan.
Teesi 4
Inhimillisyys on lähtökohtaisesti myötätuntoista.
Jos päätöksien sivulausemotiivi on oman edun, omien optioiden tai tulevaisuuspaikkojen varmistus, joutuu suostumaan sisäsyntyisen ongelmoinnin oireisiin. Inhimillisyys on myös herkkyyttä, sensitiivisyyttä ja eettistä kuulolla oloa. Myötätuntoisuus tuo myös empatian keskellemme, pitkämielisyydenkin.
Mitä mahtaisi tapahtua, jos antaisimme anteeksi itsellemme ja toisillemme virheemme ja kyräilymme? Unohtaisimme edes hetkeksi leimatut naamiot ja sovitut asetelmat ja ne suunnitellut puheenvuorotkin – antaisimme toisillemme hetkeksi luvan hengähtää. Kuulla, mitä minulla itselläni on kerrottavaa itselleni. Jokaisella itsessään jotakin luovuttamatonta, jalokiviä, joita kenenkään ei sallisi ryöstää. Muutospaineissa johtajan tehtävä on tiedostaa omat jalokivensä.
Vaikeissa muutostilanteissa tämä on johtajan inhimillisyyttä: jos johtaja kadottaa omat jalokivensä, kyynistyy tai kovettuu, muutosjohtajuudelta katoaa inhimillisyys; eli se ainoa voimavara, jonka varassa muutos voi toteutua.
Teesi 5
Inhimillisyys on myös sanavalintoja ja lauserakenteita.
Muutoksen voima ja motivaatio, tai sen vastakohta, kosto ja vastustus rakentuu myös tavastamme käyttää kieltä, joka häkellyttävästi paljastaa oman asenteemme muutokseen. Kuka on ”se” ja ketkä ovat ”meitä, ketkä heitä”, ketkä ovat riveillä kohteina, ketkä subjekteina? Ja ketkä puuttuvat kokonaan? Inhimillisyys on esityslistojen, päätösluettelojen ja tiedotteiden oikolukemista ihmisen silmin. Niitä eivät lue budjettirasite, hoitosuhdevaje eikä syrjäytymistakuu… lukijoina, toteuttajina ja vastuunkantajina ovat vaikkapa Minna, Mikko ja Ulla.
Teesi 6
Inhimillisyys on kykyämme uskoa hyvään.
Sitä on kuitenkin aina enemmän kuin pahuutta – jos me suostumme näkemään sitä. Vaikeissakin tilanteissa, ja juuri niissä, hyvyyden näkeminen ei ole naiiviutta, vaan vastuuta, jossa tulevaisuudelle tehdään tila. Se tila on meidän nyt annettava itsellemme: uusi tarvitsee sellaisen kasvumaan, jossa mennyttä työtä ja aiempien työtovereiden työtä ei halvenneta, vaan juuri heidän työnsä pohjalta haetaan voimaa muutoksiin.
Runo ”Mitä se on”
IRJA ASKOLAN RUNOT KUNTAJOHTAJAPÄIVILLÄ 22.8.2013
kohtelisit kuin rakkainta ihmistäsi
kyselisit vointiasi
täyttäisit toiveitasi
arvostaisit piirteitäsi
hyväksyisit virheitäsi
etkä enää motkottaisi
nalkuttaisi vastaamattomista sähköposteista
kertyneistä paperipinoista
siivoamattomista komeroista
laiminlyödyistä ihmissuhteista
lisääntyneistä liikakiloista
(Irja Askola)
(Mikä nainen, S. 15. Irja Askola ja Anja Porio, Kirjapaja 1985)
ja muutkin sen huomaa
ei tarvis töihin tullessa pelätä
ja kotiin vois lähteä
hyvillä mielin
tavalliseen päivään
riittävät tavallisen ihmisen taidot
kuuntelee, kun puhutaan
vastaa, kun kysytään
kertoo, jos tietää
auttaa, jos pystyy
loistoluennot eivät luottamusta loihtineet
meidänhän on toistemme
tueksi tultava
kiinnostuttava näkemään
mitä työtoveri osaa
ja minäkin
tehtävä tila
kunkin tarjota parastaan
leivottava luottamus
osaamiselle, oppimiselle
jokaisen asiantuntemuksen arvostamiselle
varmistettava väylä
eilisen osaajien ja huomisen toivojen
tavata, toinen toistaan tarvita
johtajien juhlapuheet eivät jaksamistamme nostaneet
pikaiset piristysruiskeet eivät taakkaamme keventäneet
oikeudenmukaisuus on
arjen sana, monitavuinen mutta pitkäkestoinen
käytävillä ja työmaaruokalassa
viikkopalaverissa ja palkkanauhassa
ydin näkyy
siellä mieli mitataan
ei liioin arpajaiset, joissa joitakin onnistaa
työn ilo on työn takana
vaivansa väärtti
jokapäiväisen arjen
tarkoitus ja tavoite
toive ja tehtävä
joka tapauksessa
yhä uudelleen todeksi taottava
toisillamme testattava
– ja tuoreeltaan nautittava!
Sinun tulee kunnioittaa ja rakastaa työtä ja sen
jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.
Että arvostat itseäsi ja omaa osaamistasi
ja heitä, jotka tekevät sen mahdolliseksi
(Irja Askola: Työn tähden – runoja. Työssä jaksamisen ohjelma. www.mol.fi/jaksamisohjelma)