Piispa Teemu Laajasalon saarna Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherran Maika Vuoren virkaanasettamismessussa 1. adventtisunnuntaina 28.11.2021
”Lähtekää, menkää ulos porteista,
valmistakaa tie kansalle,
valmistakaa, tasoittakaa valtatie,
raivatkaa pois kivet,
kohottakaa lippu merkiksi kansoille!
Maailman ääriin saakka
Herra on kuuluttanut:
– Sanokaa tytär Siionille:
Katso, sinun pelastajasi saapuu,
hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa,
johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut.
Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa,
Herran lunastamat,
ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki,
Kaupunki, jota ei hylätä.”
Jes. 62: 10-12
Hyvät sanankuulijat, hyvä juhliva Pitäjänmäen seurakunta, rakas kirkkoherra Maika,
olen joutunut käymään tänä syksynä työasioissa Turussa kolme kertaa. Jokaisella kerralla olen ollut siellä useita päiviä. Se on helsinkiläiseltä aika paljon vaadittu.
Turun ja Helsingin välillä kulkee tie. Tie on ollut kaupunkien välillä jo keskiajalta alkaen, silloin tosin toisena päätepisteenä oli varsinaisesti Viipuri. Turun ja Helsingin välisellä tiellä on nimi. Se on Valtatie 1. Se nimi sille on annettu 1930-luvulla. Nelikaistaisen valtatien rakentaminen on ollut suuri ja pitkä hanke. Lohjan kohdalla on viimeisen vaiheen tunnelitöiden ajalta kyltti, jossa on hankerahoituksen keston kertovat vuosinumerot: 2005-2009. Ehkä joku turhautunut valtatien odottaja on käynyt maalaamassa yhden nollan päälle numeron kaksi niin, että kyltissä lukee 2005-2029. Kyltti on jäänyt yhtäältä huokaukseksi siitä, että eikö tämä koskaan valmistu ja toisaalta muistutukseksi siitä, miten mittavasta ja hitaasti valmistuneesta hankkeesta on kyse.
Valtatie on komea nimi. Sillä tarkoitetaan Suomen tieverkon pääteitä. Sanassa voi kuulla viittaavuutta valtavuuteen ja valtaan. Maassamme on 28 valtatietä ja niistä ensimmäinen on tuo Turun ja Helsingin välinen valtatie, kansankielellä ykköstie. Ehkä se muistuttaa näiden kaupunkien ensimmäisyydestä, entisestä ja nykyisestä pääkaupungista.
***
Tänään Raamattu puhuu valtatiestä. Ensimmäisenä adventtisunnuntaina meille luetaan Jesajan kirjasta ihmeellinen kehotus: ”Tasoittakaa valtatie” (Jes. 62: 10). Tasoittakaa valtatie.
Valtatie mainitaan tämän päivän raamatunkohdan lisäksi neljä kertaa Raamatussa, jokainen niistä maininnoista löytyy tästä samasta profeetta Jesajan kirjasta.
Vanhan kirkkoraamatun käännöksen mukaisesti tasoittaminen on polkujen silittämistä, tien perkaamista. Ammattikielellä ja tienhoitoyhdistyksen kokouksissa puhutaan lanaamisesta. Parinkymmenen tonnin painoisella, kuusipyöräisellä tiehöylällä saadaan tienpohjat tasaisiksi – koneen eri osat auttavat mielikuvan kirkastuksessa: tiehöylässä on takarepijä, puskulevy ja karheenkokoaja. Sitäkö valtatien tasoittaminen on?
Raamatussa valtatiellä ei ensisijaisesti viitata tiehen kahden paikan välillä, vaan johonkin, joka avaa reitin uuteen aikaan tai vaiheeseen. Valtatie on Jumalan tai hallitsijan tulemista varten, se on pyhien tie, Herran tien kulkijoille tehty tie – tie, jolla Jesajan mukaan ”ei tyhmäkään eksy” (Jes. 35: 8).
Jesajalle valtatie on sananmukaisesti yhdistelmä kahdesta osasta, vallasta ja tiestä. Se on tie, joka on valtaa varten. Päivän raamatunpaikassa meitä käsketään tasoittamaan valtatie. Valtatielle on siis tarve ja Jesaja käskee ihmisiä tasoittamaan tuota valtatietä. Mitähän se tarkoittaa? Mitä on valtatien tasoittaminen?
***
Voisiko tämä Jesajan kehotus kaikua kulkutautiajan kutistusten jälkeisenä huutona meille? Voisiko tämä lähteminen, meneminen ja porttien avaaminen olla toimintaohje juuri tähän aikaan tälle seurakunnalle? Voisiko tämä olla käsky, joka ohjaa meitä tekemään Jumalan tulemisen ihmisen elämään helpommaksi, joka käskee meitä tasoittamaan tietä – poistamaan pieniä ja isoja esteitä, jotta Jumalalla ja lähimmäisellämme olisi tasaisempia tapaamispaikkoja? Voisiko tämä olla Herra Sebaotin laki, joka käskee meitä kohtaamaan ihmisiä ja altistamaan itsemme vaikeisiin maastoihin?
Eikö tämä ole ajankohtainen ohje? Ei kahden ja puolen vuosituhannen taakse, vaan tälle päivälle. Juuri tänään meidän pitää kestää haasteita. Juuri tänään meidän pitää varoa tyytymästä siihen, että uuden kirkkovuoden alkaessa olemme vain ottamassa vastaan sen, mitä tarjotaan. Meidän pitää kristittynä olla valmiita työskentelemään kovaa, jotta kaikki ne ihmiset, jotka ovat puolentoista vuoden aikana jääneet etäälle, pääsisivät takaisin tien lähelle, tien viereen ja tien päälle.
Raamattu muistuttaa meitä siitä, että porttien avaaminen on vasta ensimmäinen askel. Jotta kansa pääsisi sisään, meidän pitää mennä ensin ulos. Raivaaminen ei tapahdu massaposteja lähettämällä, vaan yksi kerrallaan maailmaan lähtemällä. Tien tasoittaminen Kristukselle on kristityn velvollisuus.
Jesajan profetia on laki, joka käskee meitä etsimään tämän ajan sorrettuja, tämän ajan yksinäisiä, tämän ajan kadonneita ja kutsumaan heitä Vapahtajan luokse. Armahtava Jumala haluaa, että mekin armahdamme. Meidän työmme on paitsi kutsua myös toimia. Meidän tehtävänämme ei ole pelkästään löytää sorrettuja, vaan lopettaa sorto. Emme voi pelkästään tunnistaa yksinäistä, vaan meidän pitää olla hänen seuranaan – ei siitä ole hyötyä, että tilastoimme kurjia, vaan siitä, että olemme heille ystäviä. Ei sillä ole merkitystä, että listaamme kadonneet, vaan sillä, että löydämme heidät.
Jesajan profetia on laki, joka käskee meidät tasoittamaan tietä, jotta syntinen näkisi Jumalan. Se on sellaista tien tasoittamista, missä raivattavia kiviä löytyy omista kovista sydämistämme, missä näköesteitä on omissa tavoissamme ja missä vähiten valmiina on oma sielumme.
Tämän päivän Raamatun sana on kirkas. Tehkää tie, jonka viereen on helppo tulla. Tasoittakaa tie, jonka ääressä arkakin uskaltaa janota Jeesusta. Valmistakaa valtatie, jonka penkalta jokainen saa katsoa Kristusta.
***
Kun Jesajan kirjan toimintakehotusta lukee, voi tuntea innostusta ja Pyhän Hengen paloa. Hetken tuntuu, että nyt Hengen tuuli puhaltaa. Meistä tulee mielissämme lähetyssaarnaajia ja ilosanoman eteenpäin viejiä, liekki palaa väkevästi. Hetken mielessämme olemme laupiaita leskille, anteliaita köyhille ja armahtavaisia vihamiehillemme. Kovin nopeasti kuitenkin totuus soittaa synkkää torveaan. Hurskaat mielikuvamme palautuvat vähemmän hurskaiksi peilikuviksemme.
Jos mieli hetkeksi maalaakin meidät armon, lähimmäisenrakkauden ja taivastoivon julistajiksi, niin hetken huonollakin havainnoinnilla huomaamme olevamme kaikkea muuta.
Rakkaat seurakuntalaiset,
emmehän me kristityt useinkaan avaa portteja, vaan me laitamme niitä kiinni. Emmehän me lähde, vaan olemme paikallamme. Emmehän me tasoita, vaan me sekoitamme. Emmehän me ole valmiita raivaamaan, vaan varomme vaivoja ja kartamme koettelemuksia.
Meille on annettu selkeä tehtävä mennä, valmistaa ja tasoittaa tietä. Ja se tehtävä ei väisty. Mutta Jumalan rakkaus ylittää tehtävien taakat. Kristinuskossa Jumala tulee meidän luoksemme. Hän tulee ylhäältä alas. Päivän evankeliumissa (Matt. 21: 1-9) viitataan profeettoihin ja kerrotaan, että Kristus ”tulee luoksesi lempeänä”.
Jeesus tulee hiljaa ja hitaasti. Kansa on innoissaan ja äänekäs, mutta Jeesus tulee nöyrästi. Hän tulee. Hän tulee sinun luoksesi. Ja Hän tulee lempeänä.
Kristus itse on raivannut kivet. Hän on raivannut pienet kivet lapsuuden poluiltamme. Hän on raivannut suuret kivet aikuisuuden teiltämme. Ja Hän on kerran raivaava suurimman kiven haudaltamme.
Hän itse on tasoittanut tien. Hän itse on avannut portit. Hän itse on mennyt, lähtenyt ja valmistanut. Hän itse on raivannut kivet ihmisten kovien sydämien edestä – suurien syntien päältä, kuolevaisen ruumiin yltä ja taivaan porttien kynnyksiltä.
Ensimmäisenä adventtina alkaa odotus, jonka päätteeksi syntyy ihmiskasvoinen Kristus, jonka ainoa tehtävä on rakastaa meidät keskeneräiset Jumalan silmissä täydellisiksi. Hän raivaa sen, mikä meille on mahdotonta.
Rakkaat ystävät,
kun tänään vietämme messua, muistakaamme, että juuri tässä olemme valtatiellä. Kirkon käytävä alttarille. Se on valtatie. Avunpyyntö ylös. Se on valtatie. Polvistuminen rukoukseen. Se on valtatie. Täytetty ehtoollispikari. Se on valtatie.
Kristus itse on valtatie. Silloinkin, kun Hän seisoo tasoittamattomien taipaleiden keskellä. Silloinkin, kun Hänen edessään on kasa raivaamattomia kiviä. Kristus itse on valtatie. Häneen hapuillen kiinnittyen, Hänen lupauksiinsa toivoen ja Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa uskoen valtatie taivaaseen on tasoitettu jokaiselle meille.
***
Rakas kirkkoherra Maika,
sinä olet tämän seurakunnan pitkäaikainen paimen. Sinut on tänne valittu kirkkoherraksi tietäen ja tuntien sinut tarkasti. Voit olla hyvällä, varmalla ja turvallisella mielellä. Täällä sinua tuetaan ja täällä sinulle halutaan hyvää.
Nyt on sinun vuorosi loistaa. Avata ovet. Mennä. Lähteä. Valmistaa. Tasoittaa. Ei yksin, vaan yhdessä tämän seurakunnan hienojen työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa.
Loistaa – ei omien toiveiden vuoksi, vaan Taivaan Isän toiveiden vuoksi.
Loistaa – ei omien tekojen vuoksi, vaan Jumalan tekojen vuoksi. Loistaa – ei omien kasvojen vuoksi, vaan Kristuksen kasvojen vuoksi.
Olkoot tämän kirkon ovet ne portit, jotka avataan. Olkoon tämän seurakunnan väki se joukko, joka lähtee ihmisten luokse. Olkoon tämä se kulmakunta, jossa Herran tien valmistajat tasoittavat Kristukselle tien, jonka ääressä aivan jokaiselle on paikka.
Jumala siunatkoon Maika sinua ja Jumala siunatkoon Pitäjänmäen seurakuntaa.
Aamen.