Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Helsingin hiippakuntaan kuuluvan papin vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kavalluksesta. Pappien rikostuomiot ja niiden seuraukset käsittelee aina tuomiokapituli. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli tulee käsittelemään asian istunnossaan myöhemmin päätettävänä ajankohtana.

Tammikuussa 2019 Vantaan seurakuntien tililtä tehtiin suuri tilisiirto, 530 000 euroa, jonka tarkoituksena oli siirtää metsätalouden tuottoja Helsingin seurakuntayhtymän tilille. Summa ohjautui kyseisen papin kirkon maksujärjestelmässä virheellisesti nimetylle tilille, jota oli aiemmin käytetty asianmukaiseen maksusuoritukseen. Virheellinen maksusuoritus huomattiin nopeasti. Vantaan seurakunnista tehtiin palautuspyyntö pankille. Käräjäoikeiden tuomiosta käy ilmi, että tuomittu oli ehtinyt käyttää rahoja.

Vantaan seurakunnat on saanut takaisin kaikki väärin maksetut rahat, ja Helsingin seurakuntayhtymä on saanut suorituksen täysimääräisenä tililleen.

Tilin nimisekaannuksen on aiheuttanut inhimillinen virhe. Tämän johdosta Kirkkohallituksessa tarkennetaan niin kutsuttua maksatuspyyntökäytäntöä. Kirkon palvelukeskuksessa on tarkennettu toimittajatietojen lisäykseen liittyvää prosessia. Lisäksi järjestelmään on kehitetty toiminnallinen muutos, jolla estetään vastaavanlaisen virheen mahdollisuus.

Lisätiedot:
Helsingin seurakuntayhtymä, yhtymänjohtaja Juha Rintamäki, p. 050 593 1944
Vantaan seurakuntayhtymä, yhtymän johtaja Anita Savioja, p. 050 360 1362
Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli, lakimiesasessori Ritva Saario, p. 040 728 4672