Piispa Teemu Laajasalon saarna Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootiojumalanpalveluksessa 26.5.2023 Helsingin tuomiokirkossa

Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa.

  1. Kor. 8: 1

Arvoisat promoottori, kansleri ja koko yliopiston johto, hyvät juhlivat promovoidut, bästa akademiska åhörare, members of the university celebrating today,

filosofisen tiedekunnan sadas promootio on merkkipäivä tälle ajalle ja se on merkkipäivä menneelle ajalle. Filosofisen tiedekunnan promootiot kertovat meille suomalaisen sivistyksen mitan.

Promootio on merkkipäivä yksilötasolla, me muistamme koko elämämme ajan oman promootiomme – minulla se oli filosofisen tiedekunnan 93. promootio. Promootiot jättävät jäljen myös yksilöä suuremmalla tasolla, ne ovat ajankuvia – kuvia ajanhengestä, ajankäänteestä ja myös jonkin ajan lopusta. Jokaisen kymmenen promootion välissä on kulkenut lähes puolivuosisataa. Promootioiden anekdoottihistoria kertoo sekä ajan kaudesta että aikakaudesta. Filosofisen tiedekunnan 70. promootiossa, toukokuussa 1897, sävelsi Jean Sibelius promootiokantaatin Soi kunniaksi Luojan, jonka laulamme tänäänkin.

Promotionernas historia är viktig, eftersom de är en del av vetenskapens historia. De utgör en tradition som kopplar oss som är här i dag till en större kedja av vetenskapare. Samtidigt påminner en promotion oss om att den kedjan inte tar slut här, utan att nya promotioner följer i framtiden. Då firar den tidens kunniga människor igen nya framsteg i den akademiska gemenskapen, framsteg som kommer människan, det här samhället och hela världen till nytta.

***

Menen kuitenkin vielä yhden kymmenyksen promootioiden satamäärässä taaksepäin. Filosofisen tiedekunnan 60. promootio järjestettiin toukokuussa 1857, siis viisi vuotta tämän kirkon vihkimisen jälkeen. Tuossa promootiossa saarnasi Frans Ludvig Schauman. Schauman oli yliopiston professori ja myöhemmin tämän alueen piispa.

Hänen nimeään kantava kirkkolakiuudistus tuli hieman myöhemmin voimaan. Schaumanin kirkkolain taustalla on kuntien ja seurakuntien erottaminen, kirkon itsenäisyyden lisääminen ja toisaalta myös selkeä sisäänrakennettu siemen sittemmin toteutuneelle uskonnonvapaudelle ja moniarvoisuudelle.

Schauman spoke of the harmony and coexistence of those who disagreed. This was evident in the development of church-state relations, in the language issue, in the attitude towards public influence, and in relation to the internal discussions of the church.

Vid en biskopsvisitation i den här kyrkan uppmanade han församlingen att stå ut med olika människor och med varierande trosstyrkor. Som herde ville han också ge mer rum åt både mer världsliga och mer himmelska sätt att förhålla sig till kyrkan och kyrkliga ceremonier.

***

Filosofisen tiedekunnan 60. promootiossa Schauman viittasi yhteen pieneen raamatunjakeeseen Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä: ”Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa.” (1. Kor. 8: 1). Men kunskapen gör oss uppblåsta, det som bygger upp är kärleken. Knowledge puffs up, but love builds up. Suomeksikin vanhoissa käännöksissä puhutaan tiedosta, joka paisuttaa ihmistä.

Schaumanin saarna käsitteli monia täysin muita asioita, mutta tekee mieli pysähtyä tuohon yhteen jakeeseen.

Tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa. Korinttilaiskirjeen kohta liittyy laajempaan kokonaisuuteen, jossa apostoli Paavali puhuu epäjumalille uhratun lihan syömisestä. Korintin seurakunnassa oli syntynyt kiistaa siitä, saavatko juuri kääntyneet tuoreet kristityt syödä paikallisissa pakanallisissa temppeleissä uhrimenoissa käytettyä ruokaa. Kysymyksellä oli merkitystä paitsi oman uuden elämäntavan oppimisen kannalta myös käytännön taloudellisessa mielessä, osa uusista kristityistä oli kovin köyhiä ja uhrattua lihaa oli kenties tavoitettavammin tarjolla. Yhteisön kannalta kysymys oli repivä, osa söi uhrattua lihaa ja toiset puolestaan paheksuivat syömistä.

Jeesus tunnetusti opettaa, että ”ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos.” (Matt. 15: 11). Paavali viittaa (1. Kor. 8: 1 ja Room. 14: 14) näihin Jeesuksen opetuksiin ja toteaa, että meillä on tieto siitä, kuinka toimia, mutta samalla hän kuitenkin haluaa tasoitella ihmisten keskinäistä eloa. Paavali ohjeistaa, että vaikka tiedämme, että mikään ruoka ei itsessään ole epäpuhdasta, meidän pitää ymmärtää eri tavoin ajattelevia lähimmäisiämme. Tieto voi tehdä ylpeäksi ja siksi on muistettava rakentava rakkaus.

Voisimmeko tämän innoittamina tehdä erottelun kahdenlaisen tiedon suhteen? Tiedon, joka näyttäytyy totuuden etsimisenä ja tiedon, joka näyttäytyy oikeassa olemisena.

Yliopistolaitoksen tieto on totuuden etsintää. Etsintää, johon kuuluu ylevä tavoite – suorastaan pakottava halu ymmärtää maailmaa. Akatemiaa ohjaa totuuden tavoittelun palo, jatkuva ja toistuva toive eritellä, millainen ihminen ja maailma on. Totuuden etsintää ohjaavat viisaus ja voima, rohkeus ja uteliaisuus. Mutta akatemian totuuden etsintää ohjaavat myös nöyryys ja alttius kuulla vaihtoehtoinen selitysmalli.

Itseriittoisuuden sijasta tieteen tekemistä kuvaa itsekorjautuvuus. Täydellisen varmuuden sijasta akatemiassa tunnistetaan paras mahdollinen selitys. Oikea oppineisuus kavahtaa oikeaoppisuutta. Suurenmoinen sivistys kaihtaa korskeutta. Akatemiassa on sisäänrakennettu suostumus mielenmuutokseen.

Arvoisa akateeminen juhlaväki,

eikö tuo raamatunkohta sovi tähän aikaamme aivan erityisen hyvin, koska eikö juuri tässä ajassa näyttäydy myös toisenlainen tieto? Tieto, joka paisuttaa ihmistä. Sellainen tieto, joka ei etsi totuutta; sellainen tieto, joka on jo lopullisen totuuden tavoittanut – ehtymättömänä ja erehtymättömänä? Eikö tämä aika – ja erityisesti tämän ajan julkinen keskustelu – ole täynnä oikeassa olemista? Siis sellaista asennetta, jossa tieto nimenomaisesti on tehnyt ylpeäksi ja paisuttanut ihmistä – antanut oikeutuksen yläviistoon.

Eikö tässä ajassa ole erityistä halua jakaa ihmiset tyhmiin ja viisaisiin, ryhmitellä jaloihin ja alhaisiin, hyveellisiin ja paheellisiin, erotella valon ja pimeyden lapsiin? Eikö tässä ajassa suorastaan ylistetä oikeassa olemista, puhdasoppisuutta, joka näyttäytyy rohkeutena valita tuettavat ja kannatettavat, urhoollisuutena olla jonkun puolella ja väkevästi vastustaa toista? Eikö tässä ajassa puhe erilaisuuden ymmärtämisestä karnevalisoida pilkaksi ja tuomita selkärangattomuudeksi? Eikö tässä ajassa vaatimus ehdottomuudesta yritä muuttaa kohtuuden, maltillisuuden ja sovinnollisuuden hyveet paheiksi? On oltava puolella tai vastaan.

Mutta rakas korkeimmin oppinut yliopistoväki, onko maailma tällainen? Antaako aito akateeminen tieto oikeutuksen maailman näkemiselle kirkkaana, varmana ja selvänä?

Filosofisen tiedekunnan sata promootiota ovat suoranainen juhlahuuto keräytyvälle ja kasautuvalle, mutta ennen kaikkea keskeneräiselle ja uudistuvalle tiedolle. Tiedolle, joka tekee samanaikaisesti ihmisen suuremmaksi ja pienemmäksi, varmemmaksi ja epävarmemmaksi. Tiedolle, joka iloitsee saavutuksistaan ja uuden ymmärtämisestä, mutta myös tiedolle, joka tajuaa jokaisen uuden havainnon näyttävän edessään moninkertaisen määrän niitä ovia, jotka eivät vielä meinaa aueta ja niitä salaisuuksia, jotka eivät vielä ole selvinneet.

Vääränlainen tieto siis ylpistää, mutta rakkaus rakentaa. Paavali ei näe tietoa ja rakkautta vastakohtina tai vastakkain. Hän näkee ne molemmat hyvän yhteisen elämän ehtoina – tiedon välttämättömänä, mutta ei riittävänä ehtona. Tieto tarvitsee rakkauden rakentavan eetoksen, jotta se ei ylpistäisi, vaan päättyisi yhteiseksi hyväksi.

***

Jos on ihmisen kyky tietää ja ymmärtää rajallinen niin vähintään yhtä rajallinen taitaa olla ihmisen kyky rakastaa. Omia rakkaitamme osaamme kyllä usein rakastaa. Rakastamme niitä, joihin koemme rakkautta ja jotka mielestämme ansaitsevat rakkautemme.

But today’s reading from scripture does not seem to discuss loving those whom we think are pleasant, good, and worthy of our love. It seems to encourage us to love those whom we regard as difficult to understand.

Ihmisen tehtävä on nähdä oma keskeneräisyytensä paitsi vielä vajavaisen tiedon myös riittämättömän rakkautensa osalta. Kun tämän näkee, tajuaa, että tieto ja rakkaus ovat paitsi tehtäviä myös lahjoja. Suuren Jumalan pienelle ihmiselle antamia lahjoja. Näitä Jumalan lahjoja vastaanottaessamme me saammekin olla keskeneräisen asemassa, jotta Jumala vastaavasti saa olla valmis.

Jumala jakaa lahjojaan jokaiselle, säätyyn tai siveyteen katsomatta. Voimme luottaa Kristuksen armoon silloinkin, kun tieto hetkellisesti meidät ylpistää ja paisuttaa niin, että rakkautemme vähenee. Jumala on täydellinen sekä tiedossa että rakkaudessa. Hänen lahjoistaan nauttien ja Hänen hyvyyteensä turvautuen voimme iloita tänä juhlapäivänäkin Hänen meitä jokaista kohtaan osoittamasta rakkaudesta, joka ylittää ihmisen ymmärryksen. Tämän voimme muistaa, kun lopuksi laulamme Sibeliuksen filosofisen tiedekunnan promootiokantaatissa sanat ”sen rakkauden pohjaa
ken pystyy koskaan tutkimaan?”. (Vk. 462: 2)

Må Gud välsigna er alla. May God bless you. Siunatkoon hyvä Jumala teitä tänä juhlapäivänä ja kaikkina tulevina päivinä!

Aamen.