Piispa Teemu Laajasalon saarna pappisvihkimysmessussa 3.6.2020 klo 18 Helsingin tuomiokirkossa
Joh. 14: 15-21
Jeesus sanoi:
”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.
En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.”
Hyvät kirkkovieraat, rakkaat papiksi vihittävät,
tämä kulkutautikevät jää historiaan myös Helsingin hiippakunnassa. Hiippakunnan toiseksi pisimpään piispan virassa olleella Aimo T. Nikolaisella oli ajan hengen mukaisesti tapana vihkiä pappeja keskiviikon iltakirkon yhteydessä. Tänä historiallisena keväänä ympyrä sulkeutuu ja papiksi vihitään poikkeuksellisesti vanhaan malliin.
Historiallista on myös se, että ensimmäistä kertaa ordinaatiovalmennus järjestettiin pääosin etäkoulutuksena. Olin itse vähän epäileväinen järjestelyn suhteen ja kysyin, että tuleeko meille vihittävien kanssa ensitreffit alttarilla. Sittemmin kyllä huomasin olleeni väärässä – kevään aikana on palautteiden perusteella ollut mahdollisuus monenlaiseen keskusteluun ja ajatusten vaihtamiseen.
Yksi toistuva teema keskustelussamme on ollut se havainto, että pappisvihkimys on monenlaisen lukon takana. Pitää olla sisäinen kutsumus. Pitää olla piispainkokouksen hyväksymät oikeanlaiset akateemiset opinnot. Pitää olla ulkoinen kutsu seurakunnasta tai järjestöstä. Pitää olla tuomiokapituli, joka hyväksyy pappisvihkimystä anoneiden näytteet annetuiksi, julkisen kuulustelun hyväksyen suoritetuksi ja päättää, että pappisvihkimystä anonut voidaan vihkiä papiksi. Ja lopuksi pitää löytää piispa, joka haluaa vihkiä.
Nämä lukot eivät ole sattumaa tai historian jäänteitä. Ne kertovat jostain olennaisesta pappisvirassa. Te ette ole pappeja itseänne varten. Pappeus ei ole yksinyritteliäisyyttä. Kenestäkään ei voi tulla pappi vain omasta tahdostaan. Pappeus ei ole todistus tehdystä työstä tai seuraus suoritetuista opinnoista. Pappeus ei ole ansiomerkki julkisesta arvonannosta tai saavutettava subjektiivinen oikeus.
Pappisvihkimyksen monet lukot muistuttavat siitä, että vihkimyksessä on kysymys jostain yksittäistä ihmistä isommasta. Siitä, että pappi on Kristuksen kirkon pappi. Siitä, että pappi on evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Siitä, että pappi on Helsingin hiippakunnan pappi. Siitä, että papilla on tehtävä jossain tämän alueen kirkollisessa työssä. Kun papiksi haluava vastaa alttarilla tahdon, hän sitoutuu johonkin, hän luopuu jostain, mutta ennen kaikkea – hän saa jotain.
***
Aiempien keskiviikkoisin tapahtuneiden vihkimysten jälkeen kevään pappisvihkimyksen ajankohta on usein sijoittunut helluntain ympärille, niin tänäänkin helluntaiviikolle. Helluntaina puhutaan Pyhästä Hengestä, uskon ja uuden elämän synnyttäjästä, kirkon kokoajasta ja syntisten ihmisten Pyhittäjästä. Helluntaiaika sopii erinomaisen hyvin uusien pappien vihkimisen
Tänään, hyvät ystävät, haluan keskittyä erityisesti yhteen Pyhän Hengen tehtävään. Äsken kuultu evankeliumi sanoo näin: ”Hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.”
Pyhä Henki on puolustaja. Kun mietimme, mitä tarkoittaa, kun joku on puolustaja, tulee ensimmäisen mieleen urheilu, esimerkiksi koripallopeli. Koripallossa puolustajalla on aivan ilmeinen tehtävä. Hänen tehtävänsä on estää vastustajan tekemä kori. Jääkiekossa taas puolustajan tehtävä on estää vastustajan tekemä maali. Puolustaja pyrkii kaikin mahdollisin tavoin estämään hyökkääjän aikeet – katsomaan ne kaukaa, tulkitsemaan etukäteen, tekemään erilaisia varaussuunnitelmia ja kuvioita aavistellen hyökkääjän eri kulmat. Ennen kaikkea puolustaja pyrkii viimekädessä torjumaan hyökkääjän onnistumisen.
Toisaalta puolustaminen voi olla myös sitä, mikä on puolustusasianajajan tehtävä. Meillä on oikeusjärjestelmä, jossa jokaisella tulee olla oikeus puolustukseen. Itseasiassa järjestelmän mukaisesti heillä, joita epäillään kaikkein suurimmista ja törkeimmistä rikoksista, on puolustus jo vääjäämättä tarvittaessa valtion korvaamaa. Yhteiskuntamme lähtee siitä, että mitä suurempi syyllisyys tai synti on epäiltynä, sitä varmemmin turvataan oikeus puolustukseen.
Jos ajatellaan, että koripallossa tai jääkiekossa puolustajan tärkein tehtävä on yrittää estää hyökkääjän onnistuminen tai maali, niin puolustusasianajajan puolustuksessa oikeusfilosofisesti lähtökohta ei ole se, että yritetään selittää mustaa valkoiseksi tai yritetään väen vängällä, riippumatta tosiasioista, saada lopulta suosiollinen lopputulos. Puolustusasianajajan puolustamisessa on kyse reilusta prosessista – siitä, että ääni tulisi kuulluksi. Siitä, että tarina, joka ihmisellä on itsellä kerrottavana, tulisi varmasti oikealla tavalla kuulluksi ja kerrotuksi.
Hyvät kirkkovieraat, rakkaat papiksi vihittävät, on varmasti niin, että on olemassa jotain vielä isompaa puolustamista. Ajatelkaapa sanaa puolustusvoimat. Tiedän, että jonkun ajatuksissa puolustusvoimat ovat todellisuudessa hyökkäysvoimat. Jos ajattelemme kuitenkin suurta ja kaunista moraalista perustetta, mitä puolustusvoimille annetaan, niin ajatushan on se, että puolustusvoimien tehtävä on luoda sellainen puolustus, joka estää jo hyökkääjään aikomuksen hyökätä. Puolustusvoimien tehtävänä on luoda puolustus, joka luo pelotevaikutteen hyökkääjän suuntaan ja toisaalta turvallisuudentunteen puolustettavan suuntaan. Pelotevaikutteen, jossa hyökkäyksiä ei enää synny lainkaan. Tarkoituksena on luoda turva, jossa puolustajan olemassaolo ei välttämättä näy erikseen, mutta tosiasiallisesti muuttaa oikeutuksen elämään tai turvallisuudentunteeseen ja sitä kautta vapauttaa ihmistä.
Rakkaat vihittävät, ajattelen, että se Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Jeesus meille lupaa Johanneksen evankeliumissa, on Puolustaja, joka tekee kaikkea edellä mainittua. Pyhä Henki pystyy estämään hyökkäykset. Toisaalta Pyhä Henki pystyy antamaan syytetylle ja ahdistetulle äänen – puhumaan syytetyn puolesta. Kolmanneksi Pyhä Henki pystyy tarjoamaan jotain sellaista olemuksellista kalliomaista turvaa, jossa hyökkääjä ei edes uskalla hyökätä. Sitä kautta Pyhä Henki antaa puolustusta, jossa ihmisellä voi olla ainutlaatuisella tavalla turvassa ja vapaa.
Kun Jeesus Johanneksen evankeliumissa sanoo: ”Hän antaa teille toisen puolustajan”, hän viittaa johonkin toiseen. Ensimmäinen Puolustaja on Jeesus itse. Kun hän puhuu opetuslapsilleen toisesta Puolustajasta, opetuslapset tietävät, että Jeesus on se ensimmäinen Puolustaja, joka maan päällä on puolustanut heitä. Kristus on ohjannut, opettanut ja kaitsenut paimenena heitä. Opetuslapsille lohdutus on siinä, että he eivät jää yksin, kun Jeesus menee taivaaseen. Heillä on Puolustaja taivaassa, mutta heillä on myös Pyhä Henki, toinen Puolustaja, täällä maan päällä.
Rakkaat ystävät, Martti Lutherin katekismuksessa on seuraava kohta: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.”
Ajatelkaapa, Luther sanoo, että ”uskon, että en voi uskoa Jeesukseen”. Se on paljon sanottu. Pyhä Henki on se, joka kutsuu, valaisee, pyhittää ja säilyttää oikeassa uskossa. Pyhän Hengen tärkein puolustustehtävä on kirkastaa Kristus meille. Tässä ympyrä sulkeutuu. Apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan: ”sikisi Pyhästä Hengestä”. Jeesus on siinnyt siitä toisesta Puolustajasta, Pyhästä Hengestä, ja samalla hän lupaa, että juuri sen, mihin hänellä on erityinen yhteys, hän jättää tänne meidän Puolustajaksemme. Ja siksi, rakkaat ystävät, Pyhän Hengen tehtävä on tässä ajassa jollain salatulla tavalla puolustaa meitä meihin kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, niin taivaallisia kuin maallisia hyökkäyksiä vastaan. Puolustaa meitä siten, että meidän kykenemättömyytemme uskoon sekä meidän voimattomuutemme sen osoittamiseen, että me haluamme Jumalaan päin katsoa, tuleekin yhtäkkiä meidän puolestamme tehdyksi, Kristuksen kasvot kirkastetuksi Pyhässä Hengessä ja hänen voimassaan ilman, että me siihen itse ja omin voimin koskaan kykenisimme.
***
Rakkaat ystävät, tuossa saarnan alussa totesin, että sanomalla tahdon, pappi sitoutuu johonkin ja luopuu jostakin, mutta myös saa jotain.
Meille annetaan virka kannettavaksi. Mutta meille annetaan myös virka, joka kantaa. Yhtäältä meidän virkamme on kantamista. Sitä, että pappi on kolmas puolustaja. Kolmas puolustaja tämän maailman murheellisten keskellä – kolmas puolustaja tämän maailman äänettömien keskellä. Papin tehtävänä on saarnata taivaan iloa, mutta myös tarjota maanpäällistä vapautusta, oikeudenmukaisuutta ja tinkimätöntä ihmisen puolustamista tässä ajassa.
Tällaisten tehtävien keskellä on välttämätöntä muistaa, että ihmisen kyvyt ovat rajalliset. Ihminen on pieni ja Jumala on suuri. Siksi viran kantamisen ohella on alusta asti luotettava myös siihen, että virka kantaa. Pyhä Henki on teidän puolustajanne. Myös silloin kun te ette itse pysty puolustajan tehtäviä tekemään.
Näillä sanoilla, hyvät ystävät, haluan toivottaa teille kaikkien näiden kulkutautien tuomien välillisten ja välittömien surujen keskellä hyvän Jumalan rohkaisua, hyvän Jumalan varjelua ja Pyhän Hengen puolustusta.
Ja rakas uusi pappi, luota siihen, että vaikka omat voimasi olisivat kovin keskeneräiset, toinen puolustaja, Pyhä Henki ja sitä kautta Kristuksen kasvot kirkastettuna ovat juuri sinua varten ja kantavat sinut kaikkina viranhoitosi päivinä uuteen toivoon – yli haasteiden ja hyökkäysten täällä maan päällä ja vielä myös kerran yli kuoleman täältä taivaaseen, Jeesuksen luokse.
Aamen.
Voit katsoa pappisvihkimysmessun tallenteen seuraavan linkin kautta: