Piispa Teemu Laajasalon saarna Haagan seurakunnan piispantarkastuksen messussa 2.3.2025 Huopalahden kirkossa klo 10
Jes. 58: 1-9
Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! Kerro kansalleni sen rikokset, Jaakobin suvulle sen synnit. Minua he ovat etsivinään päivästä päivään ja kyselevät tietoa minun teistäni niin kuin kansa, joka noudattaa vanhurskautta eikä ole hylännyt Jumalansa säätämää oikeutta. He pyytävät minulta oikeudenmukaisia tuomioita, he pyytävät Jumalaa puolelleen ja sanovat: ”Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?” Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne. Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi? Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.”
**
Rakkaat Haagan seurakuntalaiset,
tämän laskiaissunnuntain raamatunpaikat ovat pysäyttäviä. Ehkäpä kaikkein jylhin on Vanhan testamentin lukukappale, jonka pappisasessori Jukka hetki sitten luki. Kuuntelitteko profeetta Jesajan profeetallista ääntä?
Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! … Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. … Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.”
Näissä Jesajan sanoissa on jotain ihmisen ja kirkon kannalta kaiken kiteyttävää ja käänteentekevää. Tässä ovat onnistumisen ohjeet ihmiselle, kirkolle ja Haagan seurakunnalle.
Jesajan profetiassa on kolme osaa: lupaus palkinnosta, kuvaus tekopyhyydestä ja kuvaus pyhyydestä. Siis: lupaus palkinnosta, kuvaus tekopyhyydestä ja kuvaus pyhyydestä.
Lupaus palkinnosta on tekstin loppu: lupaus haavojen umpeutumisesta ja Jumalan läheisyydestä. Väärä tie on tekopyhyys ja oikea tie on pyhyys. Siis se, joka keskittyy pyhyyteen tekopyhyyden sijaan, saa tämän lupauksen palkinnokseen.
Tässä kuvataan kaksi tietä, tekopyhyyden tie ja pyhyyden tie.
**
Päivän sanassa profeetta haluaa oikaista ihmisen tekopyhyyden pyhyydeksi.
Jesajan kuvauksessa ihmiset ovat hermostuneita, koska Jumala ei toimi heidän mielestään reilusti. He ovat noudattaneet uskonnollisia ohjeita, mutta vastausta ei tule. Nämä Jesajan kirjan ihmiset ovat sisäpiiriläisiä, hyviä uskovia.
He kysyvät Jumalalta: ”Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?”
Ja profeetta vastaa:
“Minua he ovat etsivinään päivästä päivään ja kyselevät tietoa minun teistäni”
Perusristiriita on valheellisuuden paljastamisessa, siinä että on etsivinään pyhyyttä, mutta ei etsi.
Ja tämän valheellisuudenhan me uskovat todellakin osaamme. Ei tarvitse paljon miettiä kirkkoa, kun huomaa, että puhumme rakkaudesta ja olemme rakkaudettomia, julistamme armoa ja olemme armottomia. Kun kirkko on tekopyhä, se huomataan ja se muuttuu vitsiksi.
Ihminen, joka paastoaa ja etsii Jumalaa ja haluaa olla Jumalalle mieleinen, onkin samalla kova naapurille.
Profeetan puhe on puhetta, joka ei ole puhetta yksilölle vaan kansalle. Mitä jos tämä puhe olisikin puhetta tälle Haagan seurakunnalle?
Mitä tuo pyhyys on? Onko se sitä, että järjestetään tällaisia kauniita piispan messuja, joihin pukeudutaan komeasti ja ollaan hartaasti?
Tämä kaikki on tärkeää. Mutta Jumala odottaa meiltä toisenlaista paastoa. Jumala odottaa meiltä toisenlaista pyhyyttä. Niitä toisenlaisen pyhyyden hetkiä Raamattu on täynnä.
Pyhä oli hetki, kun laupias samarialainen pysähtyi auttamaan. Pyhä oli hetki, kun Ruut halusi jäädä Noomin luokse. Pyhä oli hetki, kun Egyptiin myyty Joosef kohtasi veljensä ja antoi heille anteeksi.
Ja tänään, rakkaat seurakuntalaiset:
Pyhä on tänään hetki, kun tämän alueen sorretut vapautetaan. Pyhä on tänään hetki, kun tämän alueen halveksitut hyväksytään. Pyhä on tänään hetki, kun tämän alueen nälkäiset ruokitaan.
Jos lähdemme tälle tielle – viemään pyhyyttä sinne, mistä pyhyys on kauimpana, menemme sinne, missä meidän on vaikeinta olla; jos emme karta ketään, emme rikasta emmekä köyhää, joka tarvitsee apuamme, sille on annettu huikaiseva lupaus:
”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi.”
Ajatelkaa ystävät, mitä se voisi tämän seurakunnan kannalta tarkoittaa. Eikö meillä kirkossa usein juuri ole se tunne, että valomme ei näy mitenkään – eikö meillä juuri ole se tunne, että olemme sumun, harmaan ja pimeyden keskellä, vääjäämättömien laskevien tilastojen haavoissa?
Mutta Raamattu lupaa: Siellä missä asetutaan lähimmäisen rinnalle, siellä valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.
Tämä todellisen pyhyyden yhtälö on hieno – kaikki voittaa. Kun ihmisiltä kysytään, mikä kirkossa on parasta, on vastaus hyvin nopeasti laupeus – siis hyväntekeminen ja armeliaisuus täällä ja kaukana kärsivien puolesta.
Lähimmäisen rinnalle menemisellä siis kaikki voittavat: kärsivä saa avun, kirkko saa hyväksynnän ja vielä itse Jumalan tahtokin toteutuu.
Mutta: Ei kai tämä vain ole liian hyvää ollakseen totta?
**
Tähän ihanaan kaikki voittaa -ajatukseen sisältyy kuitenkin ongelma.
Me aluksi koemme vapautuksen tunnetta tästä toisenlaisen paaston ohjelmasta. Eikö niin? Onpa ihanaa, että Jumala vapauttaa meidät tekopyhyydestä! Onpa ihanaa, että Jumala vapauttaa meidät muotomenoista! Onpa ihana, että Vanhan testamentin Jumala onkin moderni, joka puhuu lähimmäisen rakastamisen puolesta näin yksiselitteisen selkeästi.
Mutta mitä, jos se onkin niin, että juuri tähän toisenlaiseen paastoon me emme pysty? Mitä, jos se onkin niin, että meidän ihmisyydessämme muotomenot ovat se luonnollisin tapa? Mitä, jos toisenlainen paasto on meille mahdotonta?
Näytöt eivät ole meidän puolellamme.
Tiedämme sodat Euroopassa ja Lähi-idässä. Tunnistamme ahdistavat muutokset maailmanjärjestyksessä. Kaiken tämän suuren ja maailmanpoliittisen myllerryksen lisäksi on myös sitä paljon hiljaisempaa, toistuvampaa ja sivuun jäävää surua; maailmassa noin 20 000 alle viisivuotiasta lasta kuolee joka vuorokausi siksi, että ei ole ruokaa tai lääkkeitä. Kymmenen miljoonaa ihmistä kuolee pelkästään nälkään joka vuosi. Miljardi ihmistä pysyy juuri ja juuri hengissä nälkää nähden – joka päivä.
Me emme näitä muista, mutta kyllä me nämä tiedämme. Ja siltä varalta, että me emme ymmärtäisi tätä niin meillehän vielä analysoidaan tämä, siis eritellään uutisissa ja lehdissä. Mutta me emme jostain syystä välitä.
Mikä onkaan tuska sillä, joka tajuaa, että voisi ruokkia nääntyvän, mutta ei sitä tee, voisi pelastaa köyhän köyhyydeltä mutta ei sitä tee. Jotta pysyisi järjissään on äkkiä keksittävä tekosyitä. On selitettävä, että tämä on luonnonlaki tai tämä on historian syytä tai tämä on valtioiden vastuulla tai että minä asun liian kaukana. Mutta nämä selityksethän ovat valheita. Sinä ja minä – mehän pystyisimme koska tahansa pelastamaan satoja ja tuhansia ihmisiä. Ja meillä olisi siihen kanavat ja välineet. Mutta ei. Meillä on monta teoriaa, miksi niin me emme tee.
**
Ihminen on heikkotahtoinen. Ihminen siis tietää, mikä olisi hyväksi, mutta ei tee sitä. Näkee ruudulta lähimmäisen kärsimyksen, tunnistaa vääryyden, mutta ei toimi.
Martti Luther näkee asian vielä pidemmälle ja olettaa, että ihminen ei ole edes heikkotahtoinen, ihminen ei edes teoriassakaan kykene siis puhtaaseen hyveellisyyteen, vaan on jo kärsimyksen sivustakatsojana sidottu itsekkyyteensä, omanapaisuuteensa ja keskeneräisyyteensä.
Ja juuri siksi kristityn vapautuksen sana on siinä, että pyhyys ei olekaan meissä. Seuraava lause on tämän saarnan tärkein lause: meissä on tekopyhyys ja Jumalassa on pyhyys. Kristinuskon julistus on jotain, joka ylittää moraalin. Evankeliumi armahtaa, kun etiikka ei armahda.
Siksi syntisyydestä itsensä kiinni saava uutiskuvien katsoja saa armahduksen. Siksi syyllisyydestä itsensä kiinni saava katuja saa vapahduksen. Siksi lain alle nääntyvä saa lahjaksi evankeliumin – vapauttavan ilosanoman.
Siksi rakkaat juhlapäivän viettäjät, tätä Jesajan profetian ihmeellisen lupauksen lunastusta on pyydettävä siltä, joka siihen pystyy. Ei itseltään, vaan Jumalalta. Hän tekee pyhyyden ja toisenlaisen paaston todeksi ihmisen vapahduksessa.
Lainymmärtämisen jälkeen olemme sittenkin armon varassa. Etiikan jälkeen meille jää evankeliumi.
Siksi tämänkin laskiaissunnuntain saarnan ytimessä on oltava Kristus. Hän, joka laskeutui taivaasta kantamaan kärsimyksen, koska me emme siihen pysty.
Jumala voi pelastaa ihmisen taivaaseen. Mutta ihminen voi pelastaa toisen ihmisen maan päällä. Jumala pelastaa helvetistä taivaaseen. Mutta ihminen voi pelastaa lähimmäisensä maallisista helveteistä.
Kysykäämme siis alkavana paastonaikana yhä voimakkaammin, yhä kärsimättömämmin ja yhä kovemmin, missä on se Etelä-Haagan, Pohjois-Haagan, Kivihaan tai Lassilan lähimmäinen, joka juuri minun apuani odottaa.
Etsikäämme alkavana paastonaikana yhä rohkeammin niitä tämän alueen äänettömiä, jotka tarvitsevat ääntämme lainaan.
Mutta muistakaamme, että meidän pelastuksemme ei ole meidän varassamme. Meidän teoillamme tai tekemättä jättämisillämme ei jaeta taivaspaikkoja – ne jaetaan Kristuksen tekojen perusteella.
Luottakaamme ahdistusten, murheiden ja päälle kaatuvan uutisvirran keskellä siksi yhä ehdottomammin siihen, että Jumala itse vaihtaa meidän vajavaisuutemme ja tekopyhyytemme Kristuksen täydellisyydeksi ja pyhyydeksi.
Aamen.