Hallituksen työllisyysohjelman Parempi Suomi -seminaari 29.3.2006

Kirkonmiehenä varsinainen tehtäväni on antaa syntejä anteeksi ja johdattaa ihmisiä taivaaseen.

Kun Harri Skog työministeriöstä soitti ja kysyi mukaan tähän hankkeeseen, niin läksin, koska uskon Jumalan haluavan, että ihmisillä olisi hyvä elämä jo täällä maan päällä.

Työ on hyvän elämän väline. Työ ja sen merkitys on nostettava sille kuuluvaan arvoonsa. Esitän työstä kolme teesiä.

1. Työn saaminen, työn hankkiminen ja työn tekeminen
on jokaiselle ihmiselle tosi tärkeä juttu.

Työtä saadaan, sitä hankitaan ja sitä tehdään. Kaikki nämä kolme osaa ovat tärkeitä.

Työtä ”saadaan”. Työ kuuluu ihmisen perusoikeuksiin. Siksi sen järjestäminen on yhteinen tehtävä. Siksi on työministeriö ja siksi ovat työvoimaviranomaiset. Siksi on kouluja, jotka kouluttavat työhön ja siksi myös tarvitaan ”työn antajia”.

Työtä ”hankitaan”. Työn saaminen riippuu myös yksilön omasta tahdosta, aktiivisuudesta ja yritteliäisyydestä. Työn saaminen ei voi jäädä vain työnantajan velvollisuudeksi. Työn hankkiminen on jokaisen yksilön oma velvollisuus. On päästävä passiivisuudesta oma-aloitteisuuteen.

Työtä ”tehdään”. Tarvitaan sekä työn ”antajia” että sen ”tekijöitä”. Työn tekijältä edellytetään ahkeruutta, ammattitaitoa, osaamista ja sitoutumista. Työn antajan tulee tehdä työstä mielekästä ja palkitsevaa. Erityisesti on ohjattava ja opastettava nuoria, jotta he oppisivat työn tekemisen malleja.

2. Työ on tapa huolehtia itsestä, toisista ihmisistä ja koko yhteiskunnasta.

Työ on tapa huolehtia itsestä. Ihminen on luonteeltaan tekevä ja suorittava ihminen. Lapsen työ on leikki ja koululaisen työ on opiskelu. Työhön oppiminen on välttämätöntä persoonan kasvun vuoksi. Työ antaa itsetuntemusta ja oman arvon tuntoa.

Jotta ihminen oppisi tekemään työtä ja huolehtimaan itsestään, hän tarvitsee haasteita ja tavoitteita. Niiden on oltava tarpeeksi suuria, mutta ei tavoittamattomia. Korkea elintaso voi johtaa passivoitumisen ja liian helpon elämän kiusaukseen.

Työ on tapa huolehtia muista ihmisistä. Työtä ei pidä tehdä vain itseä varten. Minä en ole maailman napa. Vapauksia ja oikeuksia korostavassa ilmapiirissä ihmisistä voi tulla välinpitämättömiä ja itsekeskeisiä.

Itsensä toteuttamisella on rajat. Ihmisen tulee sekä toteuttaa itseään että vastustaa itseään. Yhtäältä ihmisen tulee kasvaa aikuiseksi ja omaksi minäksi, toisaalta hänen tulee säilyttää itsekriittisyytensä. Perimmältään ihminen on olemassa toisia varten.

Max Weberin mukaan protestanttinen, siis kalvinistinen työetiikka vaatii ahkeruutta, säästäväisyyttä, yksinkertaista elämäntapaa ja velvollisuuden tuntoa. Tähän kunnon luterilainenkin voi yhtyä. Kriittinen kysymys kohdistuu siihen, onko työn tekemisen perimmäinen päämäärä menestyminen, vaurastuminen ja rahan ansaitseminen – vai ovatko nämä vain välinearvoja. Teemmekö työtä itseämme varten vai toisia varten?

Työ on tapa huolehtia koko yhteiskunnasta.

Monimutkaistuvaa yhteiskuntaa uhkaa erilaistuminen ja osakuntaistuminen, fragmentoituminen, sektoroituminen ja partikularismi. Edunvalvonta pysyy aitona, jos se kantaa vastuuta koko yhteiskunnasta.

Kasvavan ja kiihtyvän kilpailun ongelma on todellinen eikä siihen ole helppoja ratkaisuja. Pärjätäkseen on oltava parempi kuin muut, siis ajateltava ensin omaa etuaan ja tavoiteltava sitä, että muut jäävät meistä jälkeen. Kilpailu ulottuu kaikkialle. Niin yksilön, yrityksen kuin yliopiston on jatkuvasti osoitettava paremmuutensa. Kilpailu on tarpeellista, mutta siihen pitää suhtautua kriittisesti.

Globaalistumisen vaara on, että kukaan ei pidä huolta globaalisuudesta, maapallon kokonaisuudesta. Kokonaisvastuun sijaan tulee yhä enemmän osapuolia, siis omaa osaansa puolustavia ja toisia vastaan kilpailevia tahoja.

Ihminen ja yhteiskunta voi hyvin vain, jos pidetään huolta kokonaisedusta ja yhteisestä hyvästä.

Emme pärjää vain yhden osapuolen toiminnalla, vaan yhteistyöllä. Jotta meillä kaikilla menisi hyvin, me tarvitsemme meitä kaikkia.

3. Emmekö siis tavoittelisi sitä, että jokaisella on töitä.