Piispa em. Eero Huovisen tervehdys Senaatintorilla 31.12.2012
Vuoden vaihtuessa katsotaan taaksepäin ja eteenpäin. Mennyttä aikaa arvioidaan. Missä on onnistuttu ja missä toimittu väärin? On syytä sekä itsekritiikkiin että iloon. Monet asiat ovat Suomessa paremmin kuin missään muualla. Ja silti keskellämme elää lähimmäisiä, joiden elämä on liian ankaraa ja liian niukkaa. Tässä meillä on parannuksen tekemisen paikka.
Entä tulevaisuus? Millä tavalla voimme luoda ja ylläpitää toivoa?
Keskeinen ehto toivon säilymiselle on se, että pysymme yhdessä ja huolehdimme toisistamme. Vastakkainasettelut ja riidat aiheuttavat pelkoa ja turvattomuutta.
Kaikkein tiukimmissa tilanteissa suomalaiset ovat osanneet kantaa vastuuta niistä, jotka eivät jaksa ja uhkaavat pudota joukosta. Pahan paikan tullen olemme pärjänneet parhaiten.
Yhdessä pysyminen luo yhteishenkeä ja toivoa. Kun löydämme toisemme, silloin rohkeus ja tulevaisuudenusko kasvaa.
Mutta jos ajattelemme vain itseämme ja omaa etuamme, me menetämme paitsi yhteyden toisiin ihmisiin myös toivomme. Itsekkyys kylvää ympärilleen epätoivoa.
Älä siis kysy, mitä muiden tulisi antaa sinulle, vaan mieti, mitä sinä voit antaa muille. Kysy itseltäsi, mitä sinä voit tehdä oman kaupunkisi ja oman maasi hyväksi. Kaikilla on jotakin annettavaa.
Jotta toivo säilyisi, tarvitsemme omien ponnistelujen ohella ihmistä suurempaa tukea ja siunausta. Ei riitä, että luotamme vain omiin voimiimme. Elämä on suuremmassa kädessä.
Vuoden vaihtuessa on tapana pyytää Jumalan johdatusta. Hyvä tulevaisuus on perimmältään Jumalan ja hänen armonsa varassa. Ihminen joka panee toivonsa Jumalaan, on turvallisissa käsissä silloinkin, kun elämässä on vaikeaa.
Uusi vuosi on siis hyvä aloittaa siten, että pyydämme kaikkivaltiaan ja armollisen Jumalan siunausta maallemme ja kansallemme.