Piispa Teemu Laajasalon saarna Kallion seurakunnan piispantarkastuksen messussa palmusunnuntaina 24.3.2024 klo 10 Kallion kirkossa
Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus. ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”?” Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä. (Matt. 21:12–17)
Rakkaat Kallion seurakuntalaiset, hyvä palmusunnuntain kirkkoväki,
onpa ihanaa olla tässä seurakunnassa. Viimeisten viikkojen aikana olemme kiertäneet Kalliossa ja Alppilassa, Kalasatamassa ja Merihaassa, Siltasaaressa ja Sörkässä ja aika monella muullakin seurakunnan nurkalla. Monet tutut kulmat ja kasvot ovat ilahduttaneet mieltä. Tämä on hieno seurakunta, jossa on hyviä työntekijöitä, osaavia luottamushenkilöitä ja ennen kaikkea monin tavoin rakastettava ja sekalainen joukko seurakuntalaisia. Kiitos teistä! Siltä varalta, että joku ajattelee, että tämä oli piispantarkastuksen loppulausunto, niin kyllä sinne on tarkoitus vähän muutakin kirjoittaa.
Hyvät ystävät, tänään me vietämme palmusunnuntaita. Jeesus saapuu Jerusalemiin ja monet lapset saapuvat naapuruston oville virpomaan.
Kaverini muisteli lapsuuttaan ja kertoi, kuinka hänellä oli tapana käydä virpomassa näin palmusunnuntaisin. Hän koristeli oksat, pukeutui, otti kaverin mukaan ja kiersi ovelta ovelle. Vitsa vaihdettiin jokaisella ovella karkkeihin, suklaamuniin ja joskus jopa kolikoihin. Kaverini kertoi, että nopeasti vaihtui vitsojen lisäksi myös lasten toimintatapa. He alkoivat tehostaa virpomistoimintaa. Lasten mieleen nousi erilaisia keinoja, joilla karkkeja saisi mahdollisimman paljon mahdollisimman pienellä vaivalla.
Ensinnäkään ei ollut järkevää kiertää kaksin, vaan oli parempi, että kaveri odotti kulman takana, kun ensimmäinen virpoja tarkasti omalla virpomisellaan mahdollisesti saatavien namujen määrän ja laadun. Jos jollain ovella karkkeja jaettiin ruhtinaallisesti, kannatti kaverin mennä sinne heti perässä uudelleen. Virpomiskierroksen välissä piti myös käydä katsomassa, oliko omassa kodissa käynyt virpojia, joiden koristelemat vitsat olivat hyödynnettävissä omiin vaihtokauppoihin.
Myös päivän evankeliumissa puhutaan vaihtamisesta. Jeesus kaataa rahanvaihtajien pöydät. Kohtaus on ainutlaatuinen Raamatussa. Ylipäätänsä Jeesuksen tunteista ja tuntemuksista kerrotaan niukasti. Erityisen harvassa ovat ne Uuden testamentin kohdat, joissa Jeesus on vihainen tai jopa raivoissaan. Ehkä tästä syystä tämä kohta on innoittanut monenlaisia Jeesuksen seuraajia tulkintoihin siitä, mitä kirkossa saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.
Tasan 30 vuotta sitten olin elämäni ensimmäisessä kirkollisessa työpaikassa tuossa naapurissa Helsingin tuomiokirkossa suntion apulaisena. Tehtäviini kuului postikorttien ja matkamuistojen myynti. Tuolloin myyntipöytä oli kirkon keskiristin vieressä sivukäytävällä. Ihmettelin, kun pienikokoinen vanhempi nainen tuli päättäväisesti pöytääni kohti, puhisi itsekseen kovaa ja aluksi mitään sanomatta yritti nostaa pöydän kulmasta ja kaataa sitä. Pöytä oli mahdollisesti liian painava, koska se ei kaatunut, mutta viesti kävi kyllä minulle selväksi. Nainen halusi seurata Jeesusta ja tulla kaatamaan rahanvaihtajien pöydäksi kutsumansa postikorttien myyntipisteen.
Mutta miksi Jeesus halusi kaataa rahanvaihtajien pöydät? Ärsyttikö Jeesusta supina tai kolikoiden kilinä pyhällä paikalla? Johtuiko Jeesuksen hermostuminen siitä, että temppelin hiljaisuutta häirittiin? Vai ottiko Jeesus kantaa liian rahakeskeiseen elämänmenoon?
Vastaus näihin kysymyksiin taitaa olla ei. Jeesuksen hermostuminen liittyy siihen, että temppelissä oli ymmärretty uhri väärin. Temppelissä vaihdettiin rahaa, jotta voitaisiin ostaa uhreja. Rahaa siis vaihdettiin, jotta voitaisiin hankkia jotain sellaista, millä tultaisiin kelpaaviksi Jumalalle. Temppelissä ihmiset halusivat vaihtaa rahaa vaihtaakseen ostamillaan uhreilla oman pahuutensa pyhyyteen ja oman syntisyytensä syyttömyyteen. Rahanvaihtajien pöydät olivat kuin virpojien kätevää tehostamista – yritys saada mahdollisimman vähällä mahdollisimman paljon.
Meidän ajassamme polttouhrien vaihtaminen Jumalan suosioon tai eläimien antaminen vastalahjaksi Jumalalle omasta autuudesta, tuntuu aika lailla kaukaiselta ja etäiseltä. Mutta olisiko niin, että meissä ihmisissä on yhä edelleen ajatus siitä, että jotain voimme antaa Jumalalle saadaksemme Hänet meille suosiolliseksi?
Joskus taidamme käydä kauppaa Jumalan kanssa – pienissä päivittäisissä asioissa tai suurissa elämän kysymyksissä. Halu vaikuttaa omaan pyhyyteemme ja puhtauteemme on tiukassa. Joku saattaa sateisella bussipysäkillä huokaista arkisen rukouksen: ”jos bussi on tänään ajoissa, lupaan, että en valita töissä mistään” tai ”jos tämä tehtävä onnistuu, lupaan olla jatkossa kaikille mukavampi”. Vaihtokauppa on mielessä etenkin silloin kuin koko elämä on romahtamassa. Silloin olemme valmiita uhraamaan kaiken: ”Jos Jumala säästät minut tästä vaikeudesta, lupaan omistaa koko elämäni Sinulle.” Saatamme esittää myös vaatimuksia mielessämme: ”Olen viime aikoina elänyt niin hurskaasti ja auttanut niin laajamittaisesti lähimmäisiäni, että en ole ansainnut näitä vastoinkäymisiä.”
Käymme Jumalan kanssa kauppaa kuin osto- ja myyntiliikkeessä. Arvioimme sopivaa hintaa ja yritämme tehdä hyviä kauppoja. Mitä enemmän olemme menettämässä, sitä enemmän tarjoamme.
Oman vaihtokauppamme vahingollisuus on siinä, että usein liioittelemme oman hyvyytemme ja piilotamme pahuutemme. Ajattelemme ansaitsevamme hyvää kunnollisuudellamme ja toivomme uutta mahdollisuutta epäonnistuessamme. Tuomme vaakakuppiin vähän ja toivomme saavamme paljon.
Omassatunnossamme tunnistamme sen, mikä on Jumalan rakkauden laki ja vastuumme lähimmäisiämme kohtaan. Tunnistamme tarpeen yrittää rakastaa köyhiä ja kurjia, syntisiä ja sairaita. Tunnistamme myös sen, kuinka vaikeaa ja mahdotonta on laittaa toisen etu oman edun edelle.
Silti – kuin vahingossa – perustelemme päässämme anteliaisuutemme ansioiksi. Kuin huomaamattamme muutamme mielessämme anomuksemme aneiksi. Jumalan erinomaisuuden sijaan keskitymmekin oman erinomaisuutemme osoittamiseen. Halumme heittäytyä Jumalan huolenpidon varaan kääntyykin haluksi pitää itse huolta kaikesta.
Palmusunnuntaina Jeesus saapuu Jerusalemiin tarjotakseen itsensä uhriksi. Jeesuksen uhri on täydellinen ja lopullinen. Sen lisäksi ei tarvita enää mitään muuta. Pääsiäisenä Jeesuksesta tulee taivaallisen vaihtosuhteen tarjoaja. Meidän ei tarvitse pyrkiä teoillamme tai ajatuksillamme hyvään vaihtokauppaan, koska Jumala itse on tarjonnut meille ainutlaatuisen vaihtokaupan. Autuaan vaihtokaupan.
Autuaassa vaihtokaupassa Kristus itse pukeutuu siihen, mikä on meidän omaamme ja antaa meille vastineeksi sen, mitä hän itse Jumalan kuvana on. Jeesus siis syntyessään, eläessään ja kuollessaan maan päällä pukeutuu ihmisen muotoon, ihmisen hahmoon ja ihmisen kaltaisuuteen ja näin tehdessään Hän pukee samalla meidät ihmiset omaan kuvaansa, omaan muotoonsa ja omaan kaltaisuuteensa. Tässä ihmeellisessä vaihtokaupassa olennaista on yhteys, Jumala ei pelkästään puhuttele meitä etäältä tai anna syntejämme anteeksi kaukaa, vaan ihminen pääsee osalliseksi Kristukseen, Hänen yhteyteensä.
Martti Luther rohkaisee ystäväänsä ja kuvaa autuaan vaihtokaupan kehottamalla sanomaan rukouksessa Jumalalle: ”Sinä, rakas Herrani Jeesus, olet minun vanhurskauteni, mutta minä sinun syntisi. Sinä olet ottanut omaksesi sen, mikä oli minun, ja antanut minulle sen, mikä on sinun. Sinä olet ottanut omaksesi sen, mitä sinä et ollut ja antanut minulle sen, mitä minä en ollut.” (WA, Br. 1.35.)
Kristus ottaa ihmisen omat synnit kannettavakseen ja antaa vaihtokaupassa tilalle oman pyhyytensä. Me annamme Kristukselle huonoutemme ja saamme vaihtokaupassa Häneltä Hänen hyvyytensä. Me annamme Kristukselle keskeneräisyytemme ja Hän antaa meille täydellisyytensä.
Jumalan edessä kelpaavaksi tuleminen ei ole meistä vain Jumalasta kiinni. Se ei ole meidän tekomme, vaan Kristuksen teko. Meidän Jumalamme ei ole pelon ja vaatimusten Jumala. Meidän Jumalamme on rakkauden ja vapahduksen Jumala.
Siitä voimme iloita silloin, kun kuorma tuntuu tässä maailmassa kevyeltä ja siihen voimme luottaen turvata silloin, kun tämän maailman kuormat tuntuvat liian kovilta kantaa.
Muista tämä, kun seuraavan kerran pohdit, oletko tehnyt tarpeeksi hyvää. Muista tämä, kun seuraavan kerran huolehdit, oletko kantanut virheistäsi riittävästi vastuuta. Muista tämä, kun seuraavan kerran murehdit, oletko sinä vielä ansainnut yhtä uutta alkua ja mahdollisuutta.
Kristus itse on tehnyt jo puolestasi kaiken hyvän. Kristus itse on kantanut puolestasi jo kaikki virheesi. Kristus itse on sinun uusi alkusi ja uusi mahdollisuutesi – eilen, tänään ja huomenna.
Siksi tänäkin paastonaikana me lähdemme hiljaiseen viikkoon kiitoshuudon saattelemana.
Aamen.