VIISIKYMMENTÄ

Piispa Teemu Laajasalon saarna Tuomasmessussa helluntaina 19.5.2024 Mikael Agricolan kirkossa

Jeesus sanoi Nikodemokselle:

    ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

    Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta.”

Joh. 3:16–21

Rakkaat tuomasmessulaiset, hyvät helluntain viettäjät,

onpa hienoa olla täällä! Upea kirkko ja ihana Tuomasmessu.

Hienoa musiikkia, paljon ihmisiä, ylistystä ja innostunutta rukousta!

Tässä on vaan yksi ongelma.

Täällä on niin hurskas tunnelma, että jos te kutsuttu itseänne epäileviksi tuomaiksi niin te nostatte kyllä riman aika korkealle. Voisitteko te muuttaa tämän messun nimeä? Harkitkaa tätä, niin muita ei ala jännittää.

Hyvät ystävät,

tänä vuonna olen miettinyt useita kertoja, että 50 on typerä luku. Se johtuu siitä, että tänä vuonna täytän 50 vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut ikäkriisiä. Ei silloin, kun täytin 20 tai 30 tai 40. Mutta nyt se tuli.

Kun ikäkriisi iski, pohdin, mistä voisin löytää rohkaisua ja lohdutusta.

Muistelin, että olin joskus lukenut, että jokaisella ikäkaudella on omia kehitystehtäviä. Kaivoin vanhan lukion psykologian kirjan ja aloin etsiä, mikä olisi minun ikäkausisidonnainen kehitystehtäväni, joka voisi rohkaista. Sieltä se löytyi! 50-vuotiaan kehitystehtävä on luopuminen.

Kun lähestyy 50 vuoden ikää, alkaa huomata monella tapaa oman naurettavuutensa. Olen pohtinut sitä, kuinka nuorempana kuuntelin vanhaa musiikkia ollakseni erilainen, mutta nyt 50-vuotiaana tuo vanha musiikki on ihan vain ikäisteni musiikkia. 20-vuotiaana pukeuduin pukuun, koska se herätti huomiota. 50-vuotias pukumies ei herätä enää mitään.

Mitä enemmän ikää yrittää peittää, sitä varmemmin sen näkyy. Me kaikki tiedämme sen, kun katselemme ympärillemme tuolla ulkona. Kaljuuntunut avoautomies, joka huutaa iloisesti ”ikä on vain numero” ei saa sanoillaan vakuutettua edes itseään.

Luku 50 on rajapyykki. Se voi olla sitä keski-ikäiselle, mutta se on sitä myös numeraalisesti. Viisikymmentä on usein numero, joka merkitsee puolikasta, puoliväliä. Kun asioita jaetaan puoliksi, jaetaan ne 50–50 tai fifty-fifty.

Puolikas voi kuvata toivottavaa tai epätoivottavaa tilannetta, hyvää tai pahaa asiantilaa. Ilmaisu kertoo hyvää silloin, kun 50–50 on reilun jaon merkki. Jaetaan asiat puoliksi, molemmat saavat yhtä paljon. Se on kompromissinumero, se on oikeastaan suoranainen synonyymi tasavertaiselle, yhtäläiselle tai tasaväkiselle. Toisaalta 50 on myös numero, joka ilmaisuna viittaa vajauteen, epätäydellisyyteen, puolikkaaseen; johonkin, josta puuttuu puolet. Kun ei ole sata lasissa, vaan viisikymmentä, se tarkoittaa, että ollaan puoliteholla – kun ei olla satasella läsnä, kuunnellaan vain toisella korvalla.

Rakkaat tuomasmessulaiset,

numero 50 on tärkeä myös tänään helluntaina. Pääsiäisestä on nimittäin kulunut tänään 50 päivää. Ympäri maailmaa tätä päivää ei kutsuta useinkaan pyhäksi päiväksi, helluntaiksi, vaan se on nimetty juuri luvun 50 mukaan. Kreikan kielen sana pentekostetarkoittaa järjestyslukua viideskymmenes, vietämme siis seitsemättä sunnuntaita pääsiäisestä eli viidettäkymmenettä päivää.

Päivän lukukappaleessa kuulimme, kuinka opetuslapset olivat helluntaina koolla, kun tapahtui suuri ihme. Opetuslapset tulivat ”täyteen Pyhää Henkeä”. Pyhä Henki ei tullut puolittain, he eivät tulleet puolilleen Pyhää Henkeä, vaan he tulivat täyteen. He alkoivat julistaa evankeliumia ihmisten omalla äidinkielellä.

Opetuslasten helluntai oli innostusta ja iloa täynnä. Sellaista sanan julistaminen on parhaimmillaan – yhteistä riemua ja rehvakkuutta, Hengen voiman hämmästelyä, onnistumisen iloa ja päämäärään pyrkimistä. Samanlaista iloa on koettu myös vuosien aikana täällä Tuomasmessussa. Kohottavaa musiikkia, yhteistä ylistystä ja rohkeaa rukousta. Täältä moni on löytänyt yhteisön, jolla on yhteinen sävel ja Sana. Tuomasyhteisö on tarjonnut monelle olemisen, elämisen ja uskomisen tavan. Siitä on syytä iloita ja helluntai on sellaiselle juhlalle juuri oikea päivä.

Me kaikki kuitenkin tiedämme, että ensimmäisenä helluntaina läikkyvä innostus ja jatkuva juhla, eivät ole koko kuvaus kirkon tai minkään jumalanpalvelusyhteisön arjesta. Kyllä me kaikki tiedämme, millä tavalla kirkon ja kristinuskon sanoman viemistä eri tavoin koetellaan. Tuntuu, että henkeä täynnä olemisen sijasta olemme usein hengestä vajaana. Tuntuu, että emme ole sadassa, vaan viidessäkymmenessä. Emme täynnä, vaan puolillaan. Katselemme ympärillemme ja mietimme, miksi tuo ja tuo penkki on tyhjä.

Me tunnistamme tämän saman tunteen helposti arjessamme. Jumala jää tuntematta, lähimmäinen jää rakastamatta ja oma hengellisyys hoitamatta. Kevyttä helluntaimieltä, taivaallista tulivoimaa ja iloista ilmapiiriä on vaikea pitää valloillaan. Se voi olla vaikeaa jumalanpalvelusyhteisön lisäksi töissä tai kotona, kaveripiirissä tai harrastusryhmässä. Se voi olla vaikeaa ihan vain omassa mielessä. Taloudelliset surut, ihmissuhteiden ongelmat, erimielisyys ja maailman murheet voivat masentaa tavalla, jossa happi loppuu, toivo pakenee ja henki tuntuu häviävän. Elämä on täynnä ennakoimatonta epätoivoa.

Saattaa vähitellen tuntua, että vastuu omasta elämästä on mahdoton. Tuntuu, että ei ole tehnyt koskaan riittävästi. Tuntuu, että vielä olisi pitänyt tehdä edes vähän enemmän. Tuntuu, että vaikka olisi tehnyt 100 % on saavuttanut korkeintaan 50 %.

Hyvät ystävät,

tämän päivän evankeliumi vahvistaa ja oikeastaan kirkastaa meille sen, mistä lukukappale puhuu. Helluntain pienoisevankeliumi kertoo, mikä meidän työnjakomme Jumalan kanssa on. Se ei ystävät ole 50–50, se ei ole fifty-fifty. Se on 0–100. Jumala tekee enemmän kuin puolet. Hän tekee kaiken.

Päivän evankeliumissa kuulimme, kuinka Jumala on tehnyt puolestamme kaiken. Hän antoi ainoan poikansa, jotta yksikään – yksikään – ei joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Ainoan pojan antaminen on kaikkensa antamista. Enempää ei voi antaa. Jumala antaa kaiken. Kristus tekee kaiken. Ei joitain yksittäisiä ihmisiä, vaan vieläpä kaikkia varten – jokaista varten, sinua ja minua varten.

Helluntain viisikymppiset opettavat, että kristityn iloinen kehitystehtävä on omasta iästä riippumatta luopuminen. Se on luopumista omasta voimasta, omasta ponnistelusta, omasta viisaudesta ja heittäytymistä Jumalan lahjojen ja hyvyyden varaan. Ei oman hengen, vaan Pyhän Hengen varaan.

Jumala ei luovu eikä luovuta missään tilanteessa. Hänen voimansa ei lopu, vaikka meidän voimamme loppuisi. Ja rakkaat ystävät, juuri sillä hetkellä, juuri silloin kun tämä käänteentekevä evankeliumi ymmärretään todeksi, silloin myös oma voimamme palautuu. Silloin oma astiamme täyttyy. Silloin emme lopeta, vaan silloin aloitamme.

Pyhä Henki lahjoittaa meille meidän omasta voimastamme ja omasta uskostamme riippumatonta hengen paloa ja rakkauden tulta. Se ei tule itse pumppaamalla, vaan jättäytymällä Jumalan vieraan voiman varaan. Pyytämällä paljon ja saamalla vielä paljon enemmän.

Luther sanoo: ”Hän on kuin ikuinen ja ehtymätön lähde: mitä enemmän hänestä kumpuaa ja virtaa, sitä enemmän hän itsestään antaa. Kaikkein eniten hän toivoo, että häneltä pyydettäisiin paljon ja suuria asioita.”

50 tarkoittaa numerona meille ihmisille puoliväliä. Mutta helluntaina, kirkon syntymäpäivänä, se tarkoittaa kristitylle uutta alkua. Ei puolivälissä olemista hyvässä tai puolivälissä olemista pahassa – se tarkoittaa alussa olemista. Uudessa alussa olemista.

Ja uudessa alussa kristitty saa katsoa jokaista tämän maailman haastetta turvallisilla silmillä, kevyellä omallatunnolla ja täynnä toivoa olevalla sydämellä. Ei puolittaisella, vaan täyteen ahdetulla tankillisella Jumalan rakkautta, rohkaisua, varjelusta ja voimaa.

Siihen luottakaamme tänä helluntaipäivänä ja jokaisena tulevana päivänä!

Aamen.